♡Blind Channel In The World ♡

Luku 139.

Joo anteeksi taas et tulee näin myöhää viel tän päivän puolella uus luku mut wattpad taas normaaliin tapaa vittuili mulle ja katoin riverdalea ni unohin ihan sit taas:D Tässä nyt tää ja anteeksi. Huomenna taas tulossa uutta lukua vaikka jouluaatto. Ei tästä kirjottamisesta voi olla hetkeekää tauolla👀
- - - -
Pov. Olli
Istun sohvalla ja silittelen Aleksin hiuksia. Hän on makuuasennossa ja painanut päänsä reisien päälleni. Olemme vielä yhden yön vanhempieni luona, huomenna lähdemme takaisin Helsinkiin. Äitini on tällähetkellä tekemässä meille jotain gourmet-ateriaa. Ainakin tuoksusta päättelen.

Minun pitäisi ostaa Aleksille vielä jossain vaiheessa joululahja, onhan joulu jo parin päivän päästä. Minulla on kyllä ollut todella paljon ideoita täydellistä lahjaa varten, että en suinkaan ole unohtanut ostaa sitä. Lahjaidean hiomisessa kesti vain niin kauan, että aika meinasi alkaa loppumaan. Tänään minulla olisi vihdoista viimein tarkoitus ostaa se. Toivon Aleksin pitävän siitä.

Suunnitelmissa olisi viettää Aleksin kanssa joulua kahdestaan kaikessa rauhassa. Myöhemmin näemme koko bändin voimin, joka tarkoittaa suomeksi sanottuna ryyppäämistä. Lomasta täytyy ottaa nyt kaikki ilo irti.

Äitini kutsuu keittiöstä meitä syömään. Aleksi nostaa päänsä sylistäni ja nousee seisomaan. Hän ojentaa kätensä minulle ja nappaan siitä kiinni. Nousen myös seisomaan ja kävelemme yhdessä keittiöön. Istumme pöydän ääreen isääni vastapäätä. Äitini kasaa lautasemme täyteen ruokaa ja istahtaa sitten myös alas.

"No mites Joonas ja Noora?", äitini kysyy samalla laittaessaan makaronilaatikkoa suuhunsa. Kerroin eilen heillekin heidän joutuneen sairaalaan. "Joonas kotiutuu tänään ja Noora ei oo vielä herännyt." Minun ja Joonaksen perheet ovat todella läheisiä. Vanhempamme ovat olleet ihan pienestä pitäen ystäviä, jonka kautta minäkin tapasin Joonaksen aikoinaan.

Äitini tekemä ruoka oli taas jälleen aivan taivaallista. Lautasemme tyhjentyivät vähän turhankin nopeasti. Kiitämme ruuasta ja lähdemme kohti minun huonettani. Pieni ruokalepo olisi nyt kohdallaan. Tai ei minulle, odotan Aleksin nukahtavan ja sitten menen hakemaan hänen lahjaansa. Yleensä Allu on se joka nukahtaa helpoiten ja minä olen sitten taas se joka ei meinaa millään herätä.

Pov. Joonas
Seison Nooran vieressä ja silitän hänen kättään. Silmäni ovat kyyneleistä kosteat, mutta ne eivät kuitenkaan valu poskiani pitkin. En voi koko aikaa itkeä, pitää säästellä voimia.
Niko lähti syömään jätkien kanssa vähän aikaa sitten, joten olemme Nooran kanssa kahdestaan täällä. Minulla ei edelleenkään ole ruoka halua. Kylkeeni sattuu myös sen verran paljon, että syöminen olisi hankalaa.

Istahdan alas tuolille ja painan pääni käsiini turhautuneena. Havahdun kuitenkin hetken päästä kuiskaukseen. "J Joonas?" Kohotan päätäni välittömästi ja huomaan Nooran katselevan ympärilleen. Onnen kyyneleet alkavat virrata poskiani pitkin. "Noora, sä heräsit."

"Missä mä oon?" "Sä oot sairaalassa, ei mitää hätää." "Miten mä tänne jouduin?" "Viljami ampu sua." "Ai.." "Sä oot turvassa nyt, oon ollu kokoajan sun vierelläs." Silitän Nooran kättä ja hymyilen tuolle. En voi vieläkään uskoa tätä todeksi. Nooran herääminen oli niin epätodennäköistä vielä aamulla.

Painan huoneessa olevaa kutsu-nappia. Ei aikaakaan, kun lääkäri tulee huoneeseen.
"Ai Noora. Sä olet herännyt. Ei ihan tätä odotettu vielä tapahtuvan." "Ai miten niin?"
"Harva näin pian ison leikkauksen jälkeen herää."

Lääkäri nappaa taskustaan taskulampun ja tarkistaa Nooran silmät. "Joo hyvältä näyttäis..Haluisin kuitenkin puhua sun kanssa Noora vielä kahden kesken. Joonas viitsisitkö..?" Nyökkään myöntyvästi ja nousen varovaisesti ylös tuoliltani. Kylkeeni nipistää ikävästi, mutta en anna sen nyt haitata. Kävelen ulos huoneesta ja istahdan käytävällä olevalle tuolille.