♡Blind Channel In The World ♡

Luku 132.

Pov. Aleksi
Hyvästelimme Joonaksen ja Nikon asemalla. Tai Olli hyvästeli, minä vain katsoin vierestä.
"Allu älä nyt mieti Kiriliä.." Havahdun ja siirrän katseeni Ollin kasvoihin. "Mistä tiesit et aattelin sitä?" "Kyl mä sut tunnen sen verran hyvin." Nyökkään pienesti ja lähdemme sitten kävelemään kohti Ollin vanhempien taloa. Ei kyllä mitään muistikuvia enää missä se oli. Olen tasan kerran käynyt siellä ja siitäkin on jo vuosia.

Olemme olleet nyt jo useita tunteja heidän luonaan. Jännitin aivan turhaan, Ollin vanhemmat ovat ehkä maailman ihanempia ihmisiä. Tietenkin siis Ollin jälkeen. Hänen ykköspaikkaansa kukaan ei pysty viemään. He ottivat hyvin minun ja Ollin suhteen eivätkä alkaneet onneksi kysymään miten se kaikki alkoi. Sitä kysymystä eniten pelkäsin. Juttelimme enimmäkseen perheestäni ja musiikki jutuista.

Pov. Niko
Herään siihen kun Joonas nousee päältäni. Avaan hitaasti silmäni ja yritän totutella valoon. "Tuu takaisin." "Eiku noustaan nyt. Lähetään ettii Nooraa puolen tunnin päästä." Pudistan päätäni ja nousen istumaan sängyn reunalle. Joonas on jo ehtinyt pukemaan päällensä ja kaivaa nyt matkalaukustani minulle jotain päälle pantavaa.

Puen Joonaksen ojentamat vaatteet ja lähdemme kävelemään rappusia alas. Joonas nappaa jonkun lapun pöydältä, johon on kerätty nimiä. Ilmeisesti he tuntevat Nooran edes jotenkin. Jos hän olisi mennyt heidän luokseen?

Hän laittaa lapun taskuunsa ja syömme nopeasti jääkaapista jotain. Joonaksen vanhemmat varmaan vielä nukkuvat, koska kello on sen verran vähän vasta.

Pov. Joonas
Olemme käyneet puolet listan henkilöistä jo läpi. Pakkassäässä etsiminen ei kuulosta kovinkaan houkuttelevalta. Kyseessä on kuitenkin pikkusiskoni, joka on minulle todella tärkeä. En voisi kuvitellakaan maailmaa ilman häntä.

"Okei seuraavaks ilmeisesti Nooran poikaystävä Viljami", Niko lukee listasta.
"Poikaystävä? Onks sillä sellanenkin?", ihmettelen ja nappaan lapun Nikon kädestä.
"En taidakaan enää tuntee mun siskoo niin hyvin."

Saavumme lapussa olevaan osoitteeseen. Talo sijaitsee hieman syrjemmällä seudulla, lähellä tehdas-aluetta. Kuka täällä päin edes haluaa asua? Pudistan päätäni ja lähdemme kulkemaan sitä kohti.

Koputan oveen. Mitään ei kuulu. "Helvetti." Niko menee talon edessä olevan ikkunan luokse ja kurkkaa varovaisesti sisälle. "Ainaki valot päällä." Tuo tulee takaisin ja koputtaa varmaan viisikertaa lujempaa mitä minä.

Ovi avautuu vihdoista viimein. Yllätyksekseni pitkä blondi pikkusiskoni seisoo oven takana.
"Noora?" "Joonas?"
Nooran taakse tulee tuota pari vuotta vanhempi mies-henkilö. "Ketä nää on?", hän kysyy tylysti ja laskee kätensä Nooran olkapäille. "Öö tässä on mun veli ja sen poikaystävä..", tuo kuiskaa hiljaa. "Jumalauta muija mä käskin olla kertomatta mein sijaintia!" "Älä puhu mun siskosta noin!"

Mies tuhahtaa ja lähtee sitten oven luota. Katson vain Nooraa hiljaa. Huomaan tuon paljaissa käsivarsissa mustelmia ja erilaisia naarmuja. Hänen ripsivärinsä ovat ihan levinneet ja tuo näyttää muutenkin todella laihalta.

"Tuu mennään kotiin..", kuiskaan ja hymyilen pienesti siskolleni. Hän kuitenkin vastaa minulle suoraan takaisin "Ei." "siis häh?"
"Tajuuks etten vaa voi lähtee noin vaan."
"Miks et muka voi? Ei sua estä mikää." "En voi jättää Viljamia." "Sä et voi hyvin, se ei kohtele sua hyvin." "Mä nään sen kuule ihan hyvin itekki kiitos kun selvensit tilanteen." "Mikä sit on ongelmana täs?" "vittu se tappaa mut jos lähen."