♡Blind Channel In The World ♡

Luku 136.

Anteeks ku ei oo pariin päivään nyt tullut taaskaan osaa, mulla oli eilen niin paska päivä etten edes viittiny alkaa sit kirjottamaa. Tänää tulee viel ainaki toinen osa.
- - - -
Pov. Olli
Palaamme takaisin sairaalalle. Kävimme syömässä sushia ja toimme sitä Nikolle ja Joonaksellekin, etteivät he kuole ihan nälkään. Kaksoset ovat tällä hetkellä hoidossa Lauran vanhempien luona.

Saavumme ovelle, jossa lukee 136. Painan kahvaa ja menemme kaikki peremmälle huoneeseen. Joonas ja Niko makaavat molemmat sängyllä. Joonas pitää päätään Nikon olkapäällä ja Niko silittää tuon hiuksia.

Niko kääntää katseensa meihin kohti, jolloin hän kuiskaa. "Shh.. Jonsku just nukahti."
Joonas kohottaa päätään. "Enkä nukahtanu." Tuo pyyhkii kyyneleet poskiltaan ja katsahtaa kohti laatikkoa, josta tulee jo sushien tuoksua.

"Toitteko ruokaa?" "Joo, ajateltii et teilläki alkaa olee jo nälkä." "Joo kiitti", Niko hymyilee. Joonas siirtää katseensa pois päin. "Ei oo nälkä" "Mut sun pitää syödä." "Mutku se sattuu." "Edes vähän?" "No okei, mä voin yrittää."
- - - -
"En jaksa enempää..", Joonas sanoo ensimmäisen sushin jälkeen. "Okei ei se mitään. Oon ylpee susta", Niko hymyilee ja silittää tuon poskea. Joonas kääntää vain päänsä pois päin. Mikäköhän hänellä oikein on?

"Onks Noorasta muuten kuulunu mitää uutta?", Aleksi kysyy vierestäni. "En haluu puhuu siitä nyt." "Aa okei.." Katson Joonasta ihmeissäni ja pudistan sitten päätäni. Ehkä tuo on vain väsynyt eikä jaksa jutella?
- - - -
Olemme nyt olleet täällä sairaalassa jo pari tuntia. Kaikki muut nukkuvat paitsi minä ja Aleksi. Katsomme jotain tiktokkeja Allun puhelimelta, vaikka en oikein tajua niistä yhtään mitään. Se ei ole kyllä edes yllätys, kun minulla ei tuota kyseistä kirottua sovellusta ole.

"Pitäiskö lähtee takas mun vanhempien luokse?" Aleksi nyökkää ja nousee sitten ylös tuoliltaan. Nappaan takkimme selkänojalta joista toisen ojennan Aleksille. Puemme ne ja lähdemme sitten sanomatta mitään.

"Oliks sunki mielestä Joonas vähän outo?"
"Joo. Mut ei se ees oo ihme." "No nii mut se oli aikasemmin ihan erilainen. Nyt se vaikutti tosi poissaolevalta." "Ehkä se vaan mietti jotain, en mä tiiä."

Saavumme takaisin vanhempiemme luokse. Olemme ihan kahdestaan täällä nyt, koska vanhempani ovat vielä töissä. Sisaruksia minulla ei olekaan. Potkimme kenkämme jalasta ja laitamme takkimme naulakkoon.

"Mitä tehtäis?" "Ihan sama mulle." "Mentäiskö avantoo ja saunomaa? Ku meil on tossa toi järvi vieres ja siinä rannassa pihasauna."
"Hyi vittu siel on kylmää vettä, nyt on kohta Jouluki", Aleksi naurahtaa. "Eiku oikeesti siitä tulee hauskaa." "Hmm... no okei, mut käydää sit vaan ihan nopeesti siellä vedessä."
"Katotaa sitä sit siellä." "Eiku oikeesti." "Joo."

Vaihdamme Aleksin kanssa vaatteemme pyyhkeisiin ja uimashortseihin, jotka olin pakannut huomaamattomasti mukaan. Tämä oli minulla mielessä ja tiesin, ettei Allu lämpenisi Helsingissä ajatukselle.

Laitamme släpärit jalkaamme ja avaamme takaoven, josta kylmä viima jo virtaa ihollemme. Menen heti kananlihalle, mutta ei se mitään. Kohta pääsee lämpimään saunaan, jonka vanhempani ovat jo laittaneet päivällä päälle sen hitaan lämpenemisen vuoksi. Ei siis suinkaan kylmään saunaan mennä.

"Hyi vittu mää jäädyn", Aleksi valittaa ja laittaa kätensä suppuun. "Vedessä on vielä kylmempää." "Varo tai kohta työnnän sut laiturilta." "Apua nyt pelottaa.."

Kävelemme laiturin päähän, jossa on järven jäässä reikä avantouintia varten. Heitän pyyhkeeni penkille ja menen laiturin tikkaille. Tiedän Aleksin katseen olevan minussa kokoajan. Testaan jalallani vettä, joka on ihan hyytävän kylmää. Pudistan vain päätäni ja menen sitten veteen.

"Miten vitussa sä tarkenet?", Aleksin hampaat kalisevat toisiaan vasten. Naurahdan vain ja tulen takaisin tikkaille. Nousen vedestä ja kiedon pyyhkeen ympärilleni. "Sun vuoro."
"Onko pakko?" "Testaa ees, mee niin pitkälle ku pystyt", hymyilen.

Aleksi ottaa pyyhkeensä pois ja ojentaa sen minulle. Laitan sen lepäämään käsivarrelleni ja katson sitten tuon mustahiuksisen miehenalun tekemisiä. Hän testaa myös varovaisesti vettä jalallaan, mutta ottaa sen sitten heti pois vedestä ja siirtää katseensa taaksensa, jossa minä odotan kärsimättömänä. "Joo tää riitti kiitos", Aleksi nauraa ja nappaa sitten minulta pyyhkeensä. "Okei, mut jonain päivänä sä viel meet kokonaa tonne avantoo." "En lupaa mitään."