"Ava!" Kuulu äitini huuto alakerrasta, ja otan kuulokkeet päästäni pois. Nousen sängyltäni ylös ja menen alakertaan.
Äiti ja isä molemmat istuvat sohvalla. Isä näyttää kireältä ja äiti puolestaan huolestuneelta. Tiedän, että uutinen ei tule olemaan hyvä. Ei sitten niin millään tavalla. Ainakaan minun kannaltani.
"Istu alas", isä sanoo ja osoittaa päällään nojatuolia. Minä istahdan siihen ja jään katsomaan vanhempiani.
"Me tiedetään, että sinä olit viime yönä Danin kanssa", äitini sanoo ja väri varmasti valahtaa kasvoiltani. Minä olen niin pulassa.
Äiti ja isä ovat tehneet asian minulle harvinaisen selväksi. Minä en saa olla Danin kanssa, enkä minä ymmärrä sitä. Dan on ennen toiminut typerästi, mutta ei enää. Heidän pitäisi ymmärtää. Äiti on sanonut, että isä on myös nuorempana sekoillut.
"Te ette oikeasti ymmärrä. Minä rakastan häntä. Te ette voi estää meitä", huudan heille kyyneleet silmissä ja he molemmat vilkaisevat toisiaan.
"Me ollaan varoitettu sinua jo monesti, Ava. Nyt sinun pitää kestää seuraukset", isä sanoo ja huokaisee raskaasti. Vilkaisen äitiä ja sen jälkeen isää. Mitä hän tarkoittaa?
"Sinä lähdet sisäoppilaitokseen, Ava", isä lopulta sanoo ja katson molempia kauhistuneina. En todellakaan halua minnekään sisäoppilaitokseen! En varmasti suostu siihen.
"Mitä? Kai te ymmärrätte, että se ei pidä meitä erossa toisistamme. Dan voi vaikka ajaa sinne", sanon heille ja äiti laskee kätensä isäni olkapäälle.
"Ei, Ava. Hän ei voi", äiti sanoo ja minä kurtistan kulmiani.
"Sinä lähdet Englantiin", isä sanoo ja minusta tuntuu, että voisin pyörtyä hetkenä minä hyvänsä.
Englantiin?
****
Heips!
Tässä ois nyt jatko-osa. Tässä päästään tosiaan seuraamaan Julian ja Connorin tyttären Avan elämää Englannissa.
Toivottavasti tuutte tykkäämään!
-Oona