- Just Friends.

22. Patjalasku

Heräsin aamulla taas samaan huutoon. "Herätys, leiripäivä numero 2!!". Vain vaivoin sain silmäni auki, painoin kasvoni tyynyyn ja irvistin. Rasittava nainen painui matkoihinsa ja saimme alkaa rauhassa riistäytymään ylös sängyistä. "Alida, nyt kerrot sitte miks me herättii ulkoi kuuluvaa elämöintii ja sä et ollu sängyssä!!" Noora kiljahti ja hyppäsi sängylle takaisin. Virnistin itsekseni. "Älä tapa meit uteliaisuutee vaa anna tulla!" Lila sanoi tuskissaan. Nauroin ääneen. "No siis, kävin..kuutamokävelyllä, mikskä sitä ny voi sanoo" sanoik enkä vain voinut pidätellä hymyä. "Nii ja tuski yksi olit?!?" Noora painosti. "No en ollu. Alexin kaa" mutisiek käsien välistä jotka olin jo valmiiksi nostanut peittänään kasvonu ounastumiselta. "MITÄ?!?" Tytöt huusivat yhteen ääneen ja alkoivat suorastaan riehua. "Rauhottukaaah" kikatin, vaikken itsekkään pystynyt rauhoittumaan.

Aloimme riisua yökamppeitamme ja pulisimme samaan aikaan koko ajan. "Siis mitä siel tapahtu" Lila heitti ratkaisevan kysymyksen. "No siis..me..iiiäähh" kiljaisin säikähtäneenä kun ovi lennähti äkisti auki. "Meil ei oo vaatteita!!" Noora kiljaisi meidän hyökättyö sänkyyn ja vedettyä yövaatteita hajanaisesti peittämääm itseämme. Viskasin tyynyllä nauravaa Miroa, ja samassa sekunissa alkoi tyynyjä singota meidän kaikkien toimesta. "Hullut akat, me lähetäää" Alex huudahti ja he ryntäsivät huoneesta ja Matias pamautti viimeisen tyynyn lentäessä heitä päin. Haukoimme henkeä edelleen säikähdyksen ja heittelyn jäljiltä ja räjähdimme nauruun. "Ei tällee vaa käy" Noora sanoi lopulta kun aloimme viimein pukea päivävaatteita. "No tais just käyä" Lila sanoi näsäviisaasti ja nauroimme entistä enemmän. "Mua kumminki kiusaannutti tää enite, en voi olla aattelematta et eile vasta suudeltii ja nyt se näkee mut puol alasti ei voi olla totta" sanoin ja pudistelin päätäni. Taisin tosiaan sanoa sen ääneen. Pysähdyin kesken hiusten laitoin, ja katsahdin äkkiä Nooraa ja Lilaa jotka seisoivat hekin paikalleen jähmettyneinä suut auki ammottaen.

"MÄ TIESIN!!" Noora kiljui ja molemmat ryntäsivät luokseni ja hypimme kaikki yhdessä ja kihisimme. "Mut emmä tiiä, mä yritän vältellä mun tunteit siihe, koska emmä voi tietää onks tää vaa sellasta mitä sil o jokase muijan kans" sanoin huokaisten. "Hei emmä usko, en oo kuullu et sil ois ollu joku muija kertaakaa sen jälkee, ku sä tulit meiä porukkaa" Noora sanoi. "Niimpä, susta se on kiinnostunu" Lila sanoi ja virnisti. Hymilin vain ja jatkoin hiusten laittoa. Kohta tömistelimmekik alakertaan, toiset tytöt eivät enää olleet siellä, mutta pojat kylläkin istuivat sohvalla. "Jaaha, mitä meiä villikoira lauma" Matias kysyi ja pojat nauroivat. Näytimme heille vain päätä pudistellen keskaria. "Eli mitä opimme tästä lapset" Alex kysyi kimeällä äänellä leikkien opettajaa. Miro nosti käden ylös ja kimitti: "Oveen koputetaan aaina, kun kyseessä on tyttöjen huone". Emme voineet vain olla nauramatta.

Kävelin edelleen vähän varoen, ja olin aamulla ottanut särkylääkkeen. Olkapääongelma oli siis suistumassa taaksepäin jo tässävaiheessa ( En tosiaankaa oo mikää olkapään sijoiltaa menosta tietäjä, enkä nyt oo oireista siinä hetkes tai jälkikätee kovi varma jote sori jos epäkohtii) eikä sen suhteen enää tarvinnut hirveästi varoa, vaikka kyllä se vielä oli arka. Osa leiriporukasta lähti laskettelemaan, mutta minä en sinne olisi edes päässyt, ja muut eivät olleet kiinnostuneita tänään lähtemään, joten jäimme leirintäalueelle kuudestaan. Vakuutimme ohjaajille että katsoisimme leffaa mökissä ja he jättivät meidät kevyin mielin yksin.

Siitä ei tarvi puhua, kenen idea seuraava juttu oli, kun olimme kumminkin toteutuksessa kaikki mukana. Poikien mökin vieressä oli loiva rinne tavallaan leirintäalueen takana olevalle luistinradalle. Raahasimme heidän sängystään valtavan parisänkypatjan ulos, ja veimme sen mäen päälle. Ahtauduimme kaikki patjalle -jotenkin siinä kävi niin että minä  päädyin istumaan Alexin sylissä- ja Miro alkoi hitaasti työntää patjaa vauhtiin. Kun se alkoi kiitää mäkeä alas, hän hyppäsi itse kyytiin ja lennätti Lilan aivan patjan reunalle. Huusimme ja nauroimme ihan onnessamme kuin pikkulapset.

Kun pääsimme mäen pohjalle hetken vain käkätimme koko porukka patjalla, ja sitten alkoi sen armotok takaisin raahaaminen. Patja oli luonnollisesti kastunut otettuaan kontaktia lumen kanssa. Se olisi saatava kuivumaan enne iltaa, koska emmehän me suinkaan halunneet joutua selittelemään miksi poikien mökkikavereiden patja oli märkä. Eiväthän he luonnollisesti omia uniaan halunneet asettaa vaaravyöhykkeelle ja siksi otimme toisten patjan. Päätimme siis raahata patjan takaisin poikien mökin yläkertaan ja pystytimme sen pystyyn. Sitten luikimme kaikissa mökeissä joidel ovi oli auki, ja kössimme kaikki hiustenkuivaajat mitä vain saimme käsiimme. Sitten kuivattelimme patjaa, kunnes se oli sen verran kuiva, että kuivuisi itse päivän myötä loppuun, ainakin iltaan mennessä.

Kun viimein olimme oikeasti lösähtäneet -tällä kertaa meidän mökkimme- sohvalle, ja alkaneer katsoa elokuvaa, en voinut olla miettimättä tänne muuttoani. Olin heti saanut ystäviä, jotka muodostivat ihanan porukkamme. Muuta en edes kaivannut kun minulla oli heidät. Vilkaisin hymyillen Alexia, joka jutteli Lilan kanssa. Pudistin päätäni virnistäen. Olin niin onnellinen ja iloinen siitä, että minulla oli ympärilläni näin mahtava porukka, että kyynelet meinasivat tulla silmiini. Räpsyttelin silmiä, ja keskitin huomioni takaisin tuntemattomaan sotilaaseen.