- Just Friends.

6. @KivelaAlex

"Mooi!"Matias sanoi Alexille. Minä pysyin jäykästi mykkänä, en osannut sanoa mitään. "Ai moi, hei sori, olin vähä myöhässä siks ryntäilen" Alex sanoi ja katseli meitä. "Juu taas vaihteeks. Millo opit kattoon kelloa" Matias sanoi muka holhoavasti ja pojat nauroivat. "Noni eiköhä aleta lähtee pukkareille muut on menny jo!" Alex sanoi ja alkoi raastaa Matiasta mukaansa. "Tota, mihin mä voisin mennä" kysyn vielä viime tingassa en erityisesti kummaltakaan. "Häh, tuut mukaan tietenki" Alex sanoi ja katseli minua päästä varpaisiin. Hieraisin kiusaantuneena niskaani. "Enhä mä voi sinne tulla ku mä..te..kaikkien pitää varmaa saaha vaihtaa kamat..rauhassa." Mutisen naama aivan punaisena. Alexander virnistää. "Jos sua se mietityttää ni mee sitte tosta harmaasta ovesta katsomoon." Hän sanoo ja kääntyy. Matias vilkuilee minua jotenkin viekas ilme naamallaan. "No mitä" ärähdän ja nostan käden toiselle helottavalle poskelleni. "Eheei mitää. Mä meen hei nyt" ja lähtee loittonevan Alexanderin perään.

Istun katsomossa alimmalla rivillä ja availen snäppejäni. Yhtäkkiä yläkulmaan kilahtaa keltainen pallo. Menen katsomaan ilmoitukset.@KivelaAlex ja @matiasstronbårg haluavat olla kavereitasi. Tuijotan näyttöä ja vatsassani muljahtaa. Hausta, Lukee molempien nimien alla. Painan tärisevällä sormella molemmille 'hyväksy' nappia ja suljen silmät. Alexander on etsinyt minut snäpistä ihan hausta, apua. Okei miksi olen tälläinen, sehän on ihan normaalia kun olemme samassa kaveriporukassa? Miksi sydämeni silti hakkaa näin kovaa. Se jätkä on taatusti vaa yks iso playeri niiku kaikki tässä lukiossa. Parempi olla ihastumatta siihen. Hetkinen, ihastumatta. Mistä asti oon muka kehenkään ikinä ihastunu ku en ees oo ikinä kiinnostunu kestään, varsinkaan ku en ees tunne sitä!?

Samassa alkaa mekastus kun poikia virtaa kentälle ja he alkavat samantien pallotella koripalloilla ja heitellä niitä koriin. Katseeni etsii Oliverin pehmeän oranssin hiuskpehkon peittämää päätä, mutta silmäni kinnittyvätkin selkään jossa lukee 'Kivela 18' Tuijotan typeränä hänen jokaista liikettään kunnes tunnen olkapäässäni tönäisyn. "No, mitäs tykkäät meidän jätkistä?" Valmentaa kysyy ja nauraa ilmeelleni joka on tyrmistynyt ja tunnen miten puna alkaa hiipiä varkain poskilleni. "Noh onha ne kovia kieltämättä, mutta pitääkin olla että pärjäävät kisoissa! Minä olen muuten Kaarlo" hän sanoo iloisesti ja katsoo minuun. "Niin, ja minun nimeni on Alida, vaikka sen varman tiesitkin." Sanon nopeasta aiheen vaihdosta kiitollisena. "Juu, tiesinhän minä, sen verran sinusta puhuttiin pukukopissa" hän sanoo ja nauraa taas. MITÄ.

"Siis..kuka..mitä" takeltelin ja katson Kaarloa. "Veljesi kertoi kaikille halukkaille nimesi, mutta..olikos se nyt snäppi..niin, sen saivat vain ne jotka osasivat itse etsiä jos tiesivät sukunimen!" Kaarlo sanoi ja nauroi taas. Hän nauroi ilmeisesti todella usein. Olin aika järkyttynyt ja olisin juuri kysynyt ketkä kaikki nimestäni olivat kiinnostuneita, kun koko joukkue vyöryi meitä kohti ja hyppäsi istumaan katsomon reunalle ja alkoivat kysellä Kaarlolta päivän hommia. Kaarlo puhui hyökkäyssuunnitelmasta jota he tänään käyttäisivät, ja muista tekniikoista, mutta minun oli vaikea kuulla hänen puhettaan koska Alex sattui istumaan suoraan edessäni ja yritin keskittyä siihen että en tuijottaisi häntä ja että näyttäsinin siltä että en edes huomannut häntä.

Pojat olivat pelanneet ja harjoitelleet suunnilleen 35min, kun Kaarlo sanoi että tekniikka harjoittelu saa nyt riittä ja että nyt pelattaisiin ihan kunnolla itse koripalloa. "Alida alahan sinäkin tulla sieltä mukaan peleihin" Kaarlo huudahti kun oli jakanut pojat joukkueisiin. "Mitäh, en minä osaa korista pelata" sanoin hätääntyneenä. "Ei se mitään, tule nyt kumminkin ettei tarvi täyttä tuntia sielä istua!" Kaarlo sanoi ja viittoi minua kentälle. Katsoin poikia jotka kaikki hymyilivöt ja muutamat nyökkäilivöt tulemaan kentälle. "Hei kaikkeaha voi koittaa!" Alex huusi. Kasvojani kuumotti ja heitin itseni katsomon kaiteen yli ja kävelin joukkueen luokse. Onneksi olin sentään vaihtanut asun rennoksi ennen lähtöä.

Päädyin samaan joukkueeseen Oliverin kanssa, ketään muuta en sitten tuntenutkaan. Peli lähti hyvin käyntiin ja pelasin aivan täysillä mukana. Onneksi olin aina raahautunut mukaan Oliverin harkkoihin katsomaan Helsingissäkin, ja jotain oli ilmeisesti tarttunut ohjeista minunkin päähäni, sillä pelasin ihan hyvin. Peli päättyi tasatilanteeseen, ja kaikki olivat tyytyväisiä. Muutamat jäivät vielä heittelämään koreja toistel lähtiessä suihkuun, koska täällä oli kuulemma niin pienet suihkutilat etteivät kaikki mahtuneet yhtä aikaa. Heittelin Oliverin kanssa koreja, mutta olen niin toivottoman lyhyt, -huikeat 161cm- että yksikään ei mennyt sisään. Oliver heitti joka kerta suoraan koriin ja aloin pikkuhiljaa nurista. Lyhyydestäni.

Oliver lähti puhumaan muille mutta minä jatkoin sitkeästi yrittänäsitä, jääräpää kun olin, oli pakko saada edes yksi koriin. Yhtäkkiä tunsin käder vyötärölläni ja kohosin maasta suoraan ylöspäin ylöspäin. Kiljaisin hämmästyneenä ja takaani kuului naurua. Käänsin päätäni ja...parempi etten olisi kääntänyt. Alex ooli nostanut minut korkealle ilmaan aivan korin eteen, ja huudahti: "no heitä nyt ni saat ees yhen sisään" ja Matias nauroi hänen takananaan. Olin pyörtyä siihen paikkaan ja naamani oli varmasti aivan yhtä punainen kuin liiuntasalin ovi, mutta tuikkasin kuitenkin pallon matkaan ja se meni sukkana koriin. "JES" huusin ja huidoin käsiäni samalla kun minut laskettiin taas lattialle. Matias ja Alexander kohottivat kätensä ja läppäsin molemmille ylävitoset. "Ehkä tää tästä pikkuhiljaa" sanoin leikkien röyhkeän itsevarmaa ja sitten nauroimme kaikki kolme ja lähdin poikien mukana pukuhuoneeseen.

~oho ku tuli pitkiä kappaleita tähän osaan! No, nyt aattelin sanoo sen että aion kirjottaa vähän aktiivisemmin, ja yritän olla jättämättä hirveää aikakoloa osien välissä niiku nyt aikasemmin kävi. Moikka!💗