- Just Friends.

Epilogi

     - Kolme vuotta myöhemmin -

Istuin kämppäni leveällä valkealla ikkunalaudalla puhuen videopuhelua Alexin kanssa. "Sä et tiiä mitenkää kui kova ikävä mulla on sua, enkä mä osaa ees kertoo" huokaisin ja räpytin silmiäni. Nyt oli 23 päivä joulukuuta ja huomenna olisi kolmas vuosipäivämme, ja tuntui hullulta ajatella sitä, että tällä kertaa viettäisimme sen yhdessä puhelimen välityksellä. Alex oli aloittanut tammikuussa asepalveluksensa Washingtonissa, emmekä olleet nähneet kokonaiseen vuoteen. "Alida..nii mullaki sua. Iha hirvee. Mietin sua joka päivä" Hän sanoi ja hymyili ihanaa hymyään.

Tämä oli ollut aina Alexin unelma. Hänen toiset isovanhempansa asuivat Washingtonissa, ja Alex oli aina haaveillut käyvänsä armeijan myös siellä, koska tahtoi joskus vielä muuttaa Amerikkaan. Hän oli toki suorittanut armeijan Suomessa ensin kahdeksantoista vuotiaana, minkä lisäksi hän nyt porskutti maastokuviopuvussa Amerikassa. Huokaisin ääneen ja hymyilin takaisin. "Mäki ajattelen sua joka päivä. Ja kaipaan sua joka päivä. Kukaa muu ei tunne mua niiku sä ja kaipaan sun tyhmiä juttuja viihdyttämää mua sillo ku mikää ei huvita" sanoin ja naurahdin. Alex hymyili niin ihanasti että minua värisytti. En koskaan tottuisi noihin jään sinisiin silmiin jotka tarkkailivat minua aina yhtä lempeästi.

"Mä kaipaan sun ihanaa hymyy ja naurua kuulumaa oikeesti mun vierestä, eikä mistää puhelimesta. Mä kaipaan sitä tunnetta ku sä nukahat illalla ja sun ääntä ku sanot mulle öitä. Oikeesti mä välitän susta iha liikaa" Alex sanoi ja pudisteli hymyillen päätään. Minun oli taas räpyteltävä kiivaasti silmiä. "Nii mäki susta. Enkä oo ikinä oottanu mitää nii paljo ku sitä et nään sut taas. Kasvotuste" huokaisin. "Sama" Alex sanoi ja kääntyi ympäri kun joku huusi hänelle jotain. "Alida nyt pitää mennä, mennää viettää aikasta joulua poikien kaa" hän sanoi ja hymyili. "Häh miks" kysyin ihmeissäni. "No jotku lähtee lomille" hän sanoi. Nyökkäsin. "Okei. Soita huomenna heti ku ehit. Öitä, mä rakastan sua" sanoin vielä. "Nii mäki sua. Öitä" Alex sanoi ja lopetimme puhelun.

Menin syömään vähän jotain nopeaa iltapalaa ja sujahdin sänkyyn. Oli pakko tänäkin iltana valuttaa vähän ikävän kyyneleitä ja sitten nukahdun, Alexin kaunein hymy mielessäni.

Heräsin siihen että puhelimeni päirisi lattialla. Mutisin jotain päätöntä ääneen itsekseni ja nousin istumaan ja kurotin puhelimen lattialta. "Sitä vaan soitin että Oliver on tulossa hakemaan sinua puolen tunnin päästä. Laita kamppeet valmiiksi" Äiti kailotti puhelimeen. "Juu, kaikki on valmiina" vastasin ja lopettelimme puhelun. Menisin tänä vuonna viettämään joulua koti kotiini, porukoiden ja Oliverin kanssa. Siirsin pakkaamani kassin kämppäni eteiseen ja menin syömään jotain aamupalaa. Vaihdoin vaatteet ja kävin suihkussa. Puolituntinen hujahti johonkin, ja pian Oliver soitti että oli ja pihassa. Kiirehdin hissiin ja painoin ykkös nappulaa.

Uunista kuului piippaava ääni. Menin sen luo ja otin kinkun pois. Äiti, isä ja Oliver häärivät myös keittiössä ja laittoivat muita ruokia pöytään. Katsahdin kelloa. Se lähenteli viittä, eikä Alex vieläkään ollut soittanut. Kurtistin kulmiani. Eteisessa kaikui ovikellon ääni. Katsahdin ihmeissäni muihin. "Tuleeko Tinna sittenki tänne viettää joulun" kysyin Oliverilta. Olin elänyt siinä luulossa että hänen tyttlystävänsä olisi omilla vanhemmillaan joulun. "Ei, kyllä se on porukoillaa. Mee avaamaa, ehkä se o joku sukulaine joka tuo viimesiä paketteja sulle" Oliver sanoi ja vältteli katsettani. Hän antoi suunsa levitä hymyyn, kun luuli etten nähnyt. Rypistin taas kulmiani mutta lähdin eteiseen.

Avasin oven ja olin pyörtyä samantien. Käteni lennähtivät suun eteen ja kiljaisin. Lähdin juoksemaan ja hyppäsin päin armeijapukeista poikaa edessäni. Vahvat kädet kietoutuivat ympärileni. Nyyhkytin vasten Alexin armeija takin olkaa. En voinut uskoa tätä todeksi. Hoin koko ajan itkuni lomassa: "onks tää totta"
Alex hengitti syvään. "Alida" hän kuiskasi käheästi. Irtaannuin hänestä vähän nähdäkseni Alexin kasvot. Suljin silmäni ja avasin ne taas. Hän oli edelleen siinä. Otin Alexin kasvot käsieni väliin. "Sano et tää ei oo vaan unta" sanoin ja peitin taaa käsillä suuni. "Ei oo unta. Mä tulin yllätys vierailulle enkä vissii oo ainut joka on ilome jällee näkemisestä" Alex sanoi yhä käheällä äänellä, hymyillen niin että hymykuopat näkyivät.

Naurahdin ja pudistin päätäni. "Sä et oo muuttunu yhtää. Eiku oota. Sä oot vielä kauniimpi ku ees muistin" Alex sanoi ja minun oli taas suljettava silmäni ja hymyilin. Olin niin onnellinen. Alex irrotti toisen kätensä vyötäröltäni ja silitti sillä poskeani. "Tää on paras joululahja ikinä" kuiskasin ja Alex hymyili ja painoi huulensa huulilleni ja vastasin suudelmaan. En voisi olla onnellisempi.

"Mä rakastan sua" Alex kuiskasi korvaani. "Nii mäki sua" kuiskasin takaisin ja painoin pääni hänen olkaansa vasten.

- Moi, luultavasti viimestä kertaa höpöttelemässä tän tarinan loppuun. Kiitti iha superisti kaikille jotka on lukenu, kommentoinu ja votennu. Merkkaa mulle tosi paljon, kiitti ku luette, siitä tulee motii kirjottaa lisää, ja kehittyä siinä. On nii ihana nähä mun muissaki tarinoissa tuttuja nimimerkkejä kommentoimassa ja voteemassa love u guys!♡♡ Tässä epilogi, olkaa hyvä, ja kiitos!<3<3<3

- E