- Just Friends.

4. "Mitä mä just näin!?"

Lähdimme tunnilta Lilan kanssa, ja hehkuin tyytyväisyyttä. "Se meni hyvin, kaikki vaikutti ystävällisiltä, eikä kukaa näyttäny suorastaa vihaavan mua!" Sanoin hyvilläni. "Kaikkiha rakasti sua, Matias ja Miroki näytti jotenki heti tykästyneen suhu." Lila tirskahti. "Missä muute Alexilla oli nytten tunti?" Kysyin ja sitten vasta tajusin mitä lipsautin. Kyselin vasta tapaamani pojan tunneista tämän ystävältä, mahtaavaa, eikä yhtään epäilyttävää!

"Kui nii?" Lila sanoi ja hymyili vihjailevasti. "No..jos meil neljällä oli sama tunti, Nooralla matikkaa ni aattelin vaa et...mitähä sillä on" sanoin yrittäen kuulostaa välinpitämättömältä. "En kumminkaa tajuu sun pointtia" Lila sanoi ja yritti selvästi pidätellä naurua. "Heii ei mul mitää sellasta!" Huudahdin ja läppäsin Lilaa olkapäähän. Hän repesi kikattaamaan. "älä viitti, kyllä me kaikki nähtiin miten sä katoit sitä!" Lila sanoi ja katsoi minuun niin koiranpentu ilmeellä, että aloin itsekkin nauraa, tottakai posket punaisina.

"Hei, mulla on nyt englantia" totesin tutkaillen lukujärjestystäni. "Venaas, katon mitä mulla on.." Lila sanoi ja katsoi lukujärjedtykseensä. En ehtinyt edes toivoa, että se olisi englanti, kun Lila jo huokaisi: "Ainii nyt sitä matikkaa" ja henkäisin kauhistuneena. "Joudunks oikeesti menemää sinne enkuntunnille yksin?" Ja pyörittelin päätäni kauhuissani. "No, mut meen nyt mun lokerolle viemää nää ylimääräset kirjat, nähää ruokkiksella, se meillä ainaki on sama!" Huudahdin sitten ja lähdin lokeroille päin ja Lila jatkoi päinvastaiseen suuntaan.

Työnsin portaita noustessani kuulokkeet korviin ja aloin kuunnella soittolistaani. Kaivoin kaikki ylimääräiset kirjat käsiini repusta. Äkkiä kuulokkeissa alkoi soida epämiellyttävä kappale. Tää spotifyn satunnaistoisto, niiin ärsyttävä! Otin puhelimen toiseen käteen, tasapainotin kirjat toiseen ja aloin selata ohi huonoja kappaleita. Kävelin vain eteenpäin ja äkkiä törmäsin suoraan päin jotakuta. Jalkani takertui edessäni olevan tyypin jalkaan, kaaduin mahalleni ja kirjani ja vihkoni levisivät käytävälle. Kirosin raivokkaasti ääneen ja vääntäydyin seisomaan. "Ai, sori hirveesti!" Kuului tuttu ääni. Ei voi olla totta! Ei vain voi.

Nostin katseeni edessäni seisovaan poikaan. "Hei mä autan" Alex sanoi naurua pidätellen, ja alkoi kerätä kirjojani. "Eh..juu..kiitti" mutisin tulipunaisena ja kokosin äkkiä levinneitä kamojani lattialta. "Tossa!" Alex sanoi ja antoi hissan kirjat minulle. "Kiitti" sanoin ja aloin äkkiä avata kaappiani. Paiskasin kirjat sisään, ja lukitsin kaapin. Hävetti niin paljon että olisin voinut hypätä kaivoon jos sellaine sattuisi vieressäni olemaan. Olin jo lähdössä käytävää pitkin, mutta Alex seisahtui eteeni. Hän kumartui puoleeni,hymyili, pyyhkäisi hiukseni olalta selkääni, ja harppoi ohitseni rappusiin.

Horjadhin kohti lokeroseinää ja jäin nojaamaan siihen. Olin sillä hetkellä varmasti punaisempi kuin yksikään tomaatti koko maailmassa ja vatsassani lepatti perhosten tuhatpäinen armeija. "ANTEEKS mitä mä just näin!?" Kuului yhtäkkiä Nooran kailotus käytävällä. Vilkaisin käytävän päähän, jossa Noora seisoi jähmettyneenä vessan edessä muuten tyhjällä käytävällä, kunnes lähti innoissaan rynnimään minua kohti. Hän oli selvästi nähnyt kaiken.