- Just Friends.

5. yllätys

Seisoin bussipysäkillä nyreänä. Vettä satoi taas, ja housuni ja kenkäni alkoivat olla toden teolla märät. Jostain kauempaa näköpiiriini ilmestyi pitkä hahmo, joka lähestyi pysäkkiä. "Oliver!" Huudahdin ja hahmo kohotti päätään. Oliverin säätä vastaava ilme muuttui hymyksi ja hän hölkkäsi viimeiset metrit pysäkille. "No moro, mites sun esnimmäinen päivä meni?" Hän kysyi hyväntuulisesti. "Super hyvin, sain jo tänään kavereita!" Hehkutin innoissani. "Noni, sullaha ei menny kauaa kotiutua tänne." Oliver naurahti. Juttelimme sitten hänen päivästään ja pian pysäkille alkoi valua lisää porukkaa, ja sitten bussi tulikin.

Tungin bussiin, joka oli ääriään myöten täynnä sateessa kastuneita, väsyneitä ja ärtyneitä ihmisiä. Olin hurjan väsynyt kaikesta päivän jännittämisestä ja sitten oli vielä SE... ei, nyt ei mietitä sitä, sanoi järkevä puoleni. Alexin -jopa nimen ajatteleminen tuotti kuumottavan olon- käytös oli kerrassaan järkyttänyt minua. Tai, no ei hänen käytöksensä, vaan hän. Miten ihmeessä olin mennyt sekoamaan niin, kun näin hänet ensikertaa. Tavallinen poika, ehkä vähän paremman näköinen kuin mitä olet ennen nähnyt, mutta ei mitään muuta, okei? Yritin puhua itselleni samalla, kun äkkäsin jääneeni tien tukkeeksi käytävän takaosaan ja ihmiset nurisivat takanani kovaan ääneen.

Hypähdin äkkiä liikkeelle, ja hoksasin Oliverin ja pujahdin istumaan hänen viereensä. Juuri ajoissa, sillä katseista päätellen muutamalla ympärilläni olleella tytöllä näytti olleen samat aikeet. Virnistin itsekseni ja laskin repun jalkoihini. "Ai hitsi että oli raskas päivä" sanon Oliverille, ja haukottelen. Nojaudun hänen olkaansa vasten ja suljen silmäni bussin rämisteässä tietä pitkin.

"Aaliidaa!" Jokin hieman kimakka kirkaisu kantautuu jostain päähäni, ja aivoihini vastaanotettavaksi bussin räminän keskeltä. "Mmitä" mutisen ja nostan pääni Oliverin olalta. Lila ja Noora seisovat edessäni. "Moii, me ollaan Alidan kavereita!" He huudahtavat yhteen ääneen Oliverille ja kääntyvät sitten minun puoleeni käytävällä. "Siis ootte te kyllä toosi matchaava pari!!" "Gingereit molemmat! Mut tosi hyvänäkösii sellasia" Noora huutokuiskaa minulle ihastuksissaan. "Heii me ollaan sisaruksia!!" Sanomme Oliverin kanssa yhteen ääneen ja sitten nauramme kaikki neljä.

Kotona kysyn Olverilta onko hän saanut jo uusia kaveireta. "No en sillee, kyllä mä joittenki kaa juttelin mutta toivottavasti sitte tänää tutustun joihinki lähemmi ku käyn katsastamas sen koulun korisjoukkueen mihi liityn." Oliver sanoi. "Mut mites sä, sulla näytti jo pariki frendii olevan?" Hän jatkoi ja nauroi ilmeisesti bussimuistolle. "Khm, juu ne nyt on aina sellasia" sanoin ja nauroin. "Mut hei haluisitko tulla mukaan ku meen siihen joukkue tapaamisee?" Oliver kysäisi ja minä suostuin.

Nousin Oliverin mustasta bemarista lukiorakennuksen eteen. "Kai tiiät mihi pitää mennä?" Kysäisin ja katselin ympärilleni. Oliver nyökkäsi ja lähti kohti liikuntasalin ovea, jonka edessä seisoskelikin jo poikia odottamassa. Pian hurjan pitkä kaljuuntuva mies ajoi pihaan, nousi autosta ja juoksi meidät kiinni. "Sinä sitten varmaan olet Oliver!" Hän huudahti iloisesti. "Juu, ja tässä on mun sisko Alida. Se tuli nyt mun mukaan kattelee." Oliver sanoi hymyssä suin. Valmentaja moikkasi minuakin ja tervehdin iloisesti takaisin. Tulimme ovelle ja siivilöin katseellani poikajengiä, joka seisoskeli punaisten ovien edessä. Silmäni osuivat yhtiin tuttuihin kasvoihin. "Matias!" Huudahdin ja huidoin hänelle. "Alida , moi! Hei tuu tänne!" Hän huusi vastaan ja kiiruhdin hänen luokseen.

Kävelimme yhdessä valmentajan avaamista ovista sisään. "Mut mitäs sää täälä?" Matias kysyi ihmeissään. "Meinasitko liittyä poikien koripallojoukkueeseen?" Hän kysyi leikkisästi ja nauroi. "No joo en meinannu, tulin vaa Oliverin mukaan." Sanoin ja viittasin kädellä veljeni selkään joka liikkui muun massan mukana käytävällä. "Aa se on vissii se uus tyyppi joka liittyy meiän jengiin" Matias tuumasi. "Juu on, se pelas jo stadiss.." lauseeni jäi kesken kun joku tunki oikein raivolla minun ja Matiaksen välistä käytävälle. "Mitä ihm.." sanoimme Matiaksen kanssa yhteen ääneen, kunnes tulija kääntyi ympäri. No voi elämänkevät. Se. Minua ja Matiasta ruoti nimittäin jäänsininen silmäpari jotka sattuivat kuulumaan kenellekkäs muullekkaan, kuin koulumme kuumimmalle jätkälle, Alexille. Mitä sä just ajattelit Alida!! Se on ihan tavallinen, ihan tavallinen. Yritin takoa päähäni. Miksi sitten polveni olivat aivan pehmeinä ja kasvojani kuumotti? Okei mikä minuun oli mennyt.

~moii! Sori siitä, kun kaikki luvut on ollu vähän mitään sanomattomia, mutta oli pakko saada vähän tollasta alkuhöpötystä, josta sais pohjan tarinalle. Koitan nyt alkaa sitte laittaa vähän lisää säpinää mukaan, että ei menis iha pahviseks😂 mut juu ei mulla muuta!