Paula

15. Seuraava Alina Haikala

Vaikka me ei oltu vedetty eilen överiksi, pahoinvointi iski silti lujaa kun mä sain silmäni auki. Me ei oltu jaksettu levittää Jamille patjaa joten se nukku mun sängyn toisella puolella. Suljin silmät uudelleen ja annoin itelleni luvan vaipua takas horrokseen.

Ovi avattiin juuri kun oli vaipumassa uneen. Seuraavaksi avattiin kai verho koska maailma silmäluomieni toisella puolella kirkastui huomattavasti. 
"No niin unikeot, me lähdetään ulos", kuulin Jarkon tutun äänen ja Jami käänsi kylkeään kiroillen. 

Jarkko heittäyty istumaan sängyn reunalle ja mä raastoin silmäni auki. Se näytti jo tosi paljon paremmalta. Se oli saanu väriä kasvoilleen ja se näytti tutummalta virnistys kasvoillaan ja hiukset vähän lyhyemmiks leikattuina. "Me lähdetään käymään Jannen vanhemmilla. Kaikki me siis, joten raahatkaa perseenne alas"

Jami käänty selälleen ja avasi silmänsä. "Kuka vittu sä oot?"
"Voisin kysyy samaa sulta", Jarkko kohotti kulmiaan haastavasti. Niissä kahdessa oli loppujen lopuksi aika tosi paljon samaa.
"Jami, tässä on Jarkko, mun velipuoli ja Jarkko tässä on Jami, mun frendi"

Jarkko kohotti kulmiaan kun Jami mutisi anteeksipyynnöt ja ojentautu ottamaan lasinsa yöpöydältä. "Ai että frendi?" Jarkko kysy ja Jami nosti lasit päähänsä. "Joo, mua ei oo kiinnostanu muijat seiskaluokan jälkeen"

Jarkko nyökkäsi hitaasti. "Aa no sitten. Mutta ellei tullu jo selväks niin raahatkaa ne perseenne alas. Niin ja Tuukka on muute ihan vitun raivona."
Mä kurtistin kulmiani. "Miks?"
"Se löys sun takin taskusta essoja", Jarkko sano hiljempaa ja mä olin nyt täysin hereillä. "Mitä?" Mun ääni kuulosti tosi epäuskoselta jopa mun omiin korviini. 

Jarkko nyökkäsi. "Niin. Sun takki oli tippunu maahan ja kun se nosti sen niin se löys ne. Ei se kertonu vielä Jannelle kun halus puhua sun kanssa ekana."
Mä käännyin kattomaan Jamia joka räpytteli silmiään maailman pikkuhiljaa kirkastuessa sillekin. "No ne on varmaan sen Sebastianin. Sen on täytyny sujauttaa ne sun taskuu sillon ku poliisit tuli."
Miks helvetissä se oli ne mun taskuun työntänyt? Enhän mä ees tuntenut sitä.

Jarkko katto meitä vuorotellen. "No kannattaa varmaan selittää tuo Tuukalle. Tästä on jo aikaa ku mä oon nähny sen yhtä vihasena."
Vitun vittu. Kaikista pahinta oli se, että Tuukalla oli aihetta olla vihainen. "Missä se on?"
"Tupakalla. Mutta eiköhän se tuu kohta takas sisälle."
"Ei kun mä meen sen kanssa", mutisin ja heitin peiton sivuun.

Yöllä oli ollut pakkasta ja terassi oli kevyen kuuran peitossa. Tuukka nojas kaiteeseen ja katteli metsään. Se ei siirtänyt katsettaan ennen kuin mä seisahduin sen viereen. Se oli solminut hiuksensa päälaelle pieneksi nutturaksi ja sillä oli villapaidan päällä nahkatakki.

"Ei ne ollu mun", sanoin ja se tuijotti yhä metsään ja puhalsi tupakkansa savua eteensä ennen kuin vastasi. "Oliko ne sitten sen sun kaverin?"
"Jaminko? Ei, ne oli yhen tyypin kuka tuli aukomaan päätään Jamille. Se tapahtu just ennen kun ne poliisit tuli ja se varmaan säikähti niitä. En mä tiiä miksei se voinu vetää niitä pöntöstä alas tai jotain."

"Tiiätkö sä sen tyypin nimeä?" Tuukka kysyi ja käänty vihdoinki kattomaan mua. Sillä oli täysi oikeus vihata huumeita ja kaiken maailman pillereitä. Sen äiti Maarit oli nimittäin kuollut yliannostukseen. Sen jälkeen Tuukka oli ite joutunut huumekierteeseen ja kuiville päästyään se ei ollu koskenu edes buranaan. 

"Sebastian Helen. Se on yhen mun luokkalaisen isoveli", kerroin ja Tuukka nyökkäsi. "Mä tiiän sen. Se myi mulle kerran kamaa Tampereella. Pysy siitä ihan vitun kaukana, jooko? Ja muutenkin tollasista huumehörhöistä."

Se ei ollu saarnannu Jarkolle, mutta mä ymmärsin sen. Jarkko oli takuulla ite tajunnu sekakäyttönsä seuraukset vallan hyvin. Mä käännyin ympäri ja nojasin selkääni kaiteeseen. "Takuulla. Mitä sä teet niille pillereille?"
"Vedän ne pöntöstä alas", Tuukka mutisi ja tumppasi tupakkansa tuhkakupin kylkeen.