Paula

23. Suklaata ja Patrick

///

heissan taas!

pääsin julkasemaan teille uuen luvun kun otin itteäni niskasta kiinni ja oikoluin tän luvun :D toivottavasti teillä on ollu ihana loma (itellä oli loma sillon maaliskuusta kesäkuun alkuun ja nyt aika menee lähinnä töissä), ainakin ilmat on ollu hiton hyviä. 

kohta tänkin tarinan julkasutahti tihenee kun saan toisen mäntylaaksoon sijottuvan tarinan (Jamin) valmiiksi. suunnitelmissa olis siis kirjottaa tää kokonaan loppuun ennen sitten mitään uutta. miullahan on aluilla kolmaskin mäntylaaksoon sijoittuva tarina, mutta se sijoittuu sitten taas tästäkin eteenpäin, joten spoilereiden vuoksi haluun kirjottaa tän ekana valmiiksi :)

hyvää lomaa <3

///

Mä halusin vaan nukkua. Matikan koe meni harvinaisen hyvin kun otti huomioon mun kamalan päänsäryn ja yhä jatkuvan henkisen krapulan. Mua ahdisti seuraavan maanantain hissankoe. Jami ei vieläkään vastannut mun viesteihin tai soittoihin. Mä en ollut edes puhunut Lailan kanssa koko tilanteesta, koska sillekin tulisi vaan huono omatunto. 

Mulla oli perjantaina vapaapäivä ja mä käänsin kylkeä sängyssä. En halunnut herätä vielä. Halusin vain nukkua ja vaipua unen unohdettuun maailmaan. Toisaalta mä olin nähnyt vaan painajaisia koko yön, joten ehkä nukkuminenkaan ei ollut kamalan hyvä vaihtoehto.

Mun varpaat paleli ja muutenkin oli kylmä. Kierähdin selälleni ja revin silmäni väkisin auki. Tavallaan ei enää väsyttänyt mutta silti mun kroppa tuntu siltä etten olisi nukkunut koko yönä. Olin heräillyt jatkuvasti, pyörinyt levottomasti ja lopulta löytänyt mun peiton lattialta.

Kääriydyn tiukemmin peittoon mutta kylmyys oli ja pysyi. Nousin istumaan ja laskin jalkani kylmälle lattialle. Mua ei huvittanut tehdä mitään, mutta toisaalta en mä myöskään halunnut olla yksin.

Heiluttelin jalkoja ilmassa kun otin puhelimen yöpöydältä. Laila oli koulussa, Jami oli mulle vihanen ja Elleniä ja Roosaa mä en tuntenut niin hyvin että olisin voinut soittaa niille.

Entä Patrick?

Ei, mä olin luvannut itelleni etten laittaisi sille viestiä.

Avasin puhelimen ja ootin että kaikki snäpit ja viestit latautu. Mun sydän oli hypätä kurkkuun kun huomasin että yks viesti oli kuin olikin Patrickilta. Avasin sen nopeasti.

Patrick: "Tuutko tänään nyrkkeilemään?"

Mun suupielet nyki väkisinkin ylöspäin. Nyt mä en laittanut sille viestiä vaan se mulle. Vastasin myöntävästi, vedin villasukat jalkaani ja lähdin alakertaan. Ihan turhaan mä välttelisin kaikkia mahdollisia ihmisiä.

Toulouse oli löytänyt Jarkon kengän ja nukkui siellä. Avasin radion ja aloin väsäämään aamupalaa. Patrick ilmoitti että se tulisi tunnin päästä hakemaan mua ja käski ottaa vaihtovaatteet mukaan. Suoraan sanottuna mä en malttanut oottaa. 

Oli mulla vähän huono omatunto siitä että menin taas Patrickin mukaan, mutta toisaalta Jami puhuisi mulle sitten kun se olisi valmis siihen. Sitä ennen mä en oikeen voinut tehdä mitään.

Ulkona oli melkein kymmenen astetta pakkasta kun mä kiskoin ylleni treenipaidan ja -housut. Ihan uskomatonta että niillekin oli tullut käyttöä. Harjasin hiukseni suoraksi peilin edessä ja kokosin ne nutturalle pään päälle. En laittanut lainkaan meikkiä, koska ne menisi kuitenkin sotkuun hiestä. Mä en muutenkaan ymmärtänyt ihmisiä jotka lähti meikit naamassa urheilemaan. Mä ite inhosin valuvaa meikkivoidetta ja tahriintuvia ripsivärejä.