Paula

24. Ehkä mä löyän sut

///

Heiii ja hyvää viikonloppua! Tän kanssa on ollu vähän hiljasempaa, mutta nyt kun sain Jamin valmiiksi (!!!) keskityn kokonaan tähän, jotta saisin täl loppuun jo toivottavasti tän vuoden puolella. Työt on vieny aikaa ja jaksamista nyt aika paljon, mutta kyllä tää tästä! 

Seuraava luku tulee jo vähän nopeemmin, ootte ihan best <3

///

Kun mä maanantai-aamuna kävelin bussipysäkiltä kohti koulua, mun mahassa kiersi. Melkein koko viikonlopun mä olin miettinyt Jamin kohtaamista ja sitä, suostuisiko se edes istumaan mun vieressä.

Patrick toki oli antanut mulle muuta ajateltavaa. Olin ollut niillä koko perjantain ja olisin mieluusti ollut lauantain ja sunnuntainkin, mutta me käytiin Jannen ja Jarkon kanssa Kiteellä ostamassa mulle uusia koulukirjoja ja moikkaamassa Tuukkaa. 

Nyt se nojaili koulun tiiliseinään pyöritellen puhelinta käsissään. Sillä ei ollut pipoa päässää, ja tuuli heitteli sen hiuksia minne sattui. Ne hipo sen ohimoita ja poskipäitä ja mä olin pakahtua; niin hyvältä se näytti.

Seisahduin sen eteen ja se kohotti katseensa puhelimesta. Sen huulille syttyi hymy kun se kallisti päätään ja työns puhelimensa takin taskuun. "Onkos Suomen historia hallussa?"
Mä hymähdin ja pudistelin päätäni. "No ei. En edes avannut viikonloppuna kirjaa kun oli niin paljon muuta mietittävää."
"Ai niinku mä?"

Kyllä.

"Hitot sun kanssa. Jamia mä mietin. Ja ihan vähän sua", selitin kun se avasi ulko-oven ja päästi mut ekana sisään.
"Jaa muka ihan vähän vaan?" Se kysyi kulmat koholla ja mä mulkaisin sitä mutten voinut peittää hymyäni. "Okei, ehkä vähän enemmän kuin ihan vähän."

Se myhäili vähän turhankin tyytyväisen näköisenä mutta pysyi hiljaa. Me oltiin koulussa, joka oli sille ehkä epämieluisin mahdollinen paikka. Vaikka se ei siitä puhunutkaan, se ahdistui muiden paheksuvista katseista ja kuiskimisesta. 

Kun Markus Haikala käveli meitä vastaan käytävällä, mä huomasin miten Patrickin koko olemus jännittyi. Sen leukalinja kiristyi, olkapäät jännitty ja katse nauliutu tiukasti eteenpäin. Se ei antanu Markukselle tilaisuutta iskeä kiinni.

Markus kohotti kulmiaan nähdessään meidät yhdessä, mutta melko pian sen ilme muuttui hämmästyneestä paheksuvaksi. Mun teki mieli näyttää sille keskisormea mutta jätin sen kuitenkin välistä. Olin riidellyt jo ihan tarpeeks.

Kun Markus oli mennyt menojaan, mä kännyin katsomaan Patrickia. Sen vähäinenkin rentous oli poissa, ja se piti katseensa viistosti maassa. Musta tuntu pahalta sen puolesta, ja astuin askeleen lähemmäs sitä. Mun käsivarsi kosketti sen kättä ja se käänty kattomaan mua. Sen ilme pehmeni aavistuksen ennen kuin me mentiin hissan luokkaan.

Jami ei istunut omalla paikallaan mun vieressä. Se istui Matiaksen vieressä luokan toisella puolella, muttei katsonut sitäkään. Se tuijotti pöydällä lepääviä käsiään ja näytti siltä, että oli valmis juoksemaan luokasta ulos hetkenä minä hyvänsä.

Hetkeksi mä jähmetyin ja tuijotin sitä, mutta se ei edes nostanut katsettaan. Matias istui sen vieressä ja vilkuili sitä melkein koko ajan. Ei se sitä avonaista hissankirjaa edes katsonut.

Lopulta Patrick tarttu kevyesti mun käsivarteen ja veti mut mukaansa. Mä annoin sen ohjata mut istumaan ja se istu ite mun viereen. "Tuunko mä teille koulun jälkeen?" Se kysyi hiljaa ja mä käännyin kattomaan sitä. Se tarkkaili mua tulkitsematon ilme kasvoillaan ja mä nyökkäsin. "Joo. Kiitos."

Se hymyili hiljaa ja mä käännyin vilkasemaan Jamia. Se katto mua. Mua ja Patrickia. Kun se kohtas mun katseen, se kääns päänsä ikkunaa kohti. Sen mustelmat oli haalistuneet jonkin verran, mutta huulen halkio näytti yhä aika pahalta. Mun sisintä kylmäsi kun se katsoi ikkunaan ja näytti niin surulliselta. Kumpa mä voisin vain mennä sen luokse, halata sitä ja sanoa etten mä enää pettäisi sitä. Sanoisin että mä olin täällä jos se vaan halusi puhua.