"Ootko sä nyt aivan varma?", poika naurahtaa ja tarttuu käteeni, kun horjahdan.
Tuijotan hetken suoraan hänen silmiinsä. "Lievässä" humalassa ollessani järkeni ei toimi, joten täysin ajattelemattomana ja kostonhaluisena suutelen häntä.
Lau...
Viimein koittaa kauan odotettu perhejuhla, kiitospäivä. Tosin Noel tavallaan pilaa sen perhejuhla- osuuden, sillä hän ei ole mitenkään perhettä. Hän ei ole edes vauvan isä. Eikä tule luultavasti olemaan poikaystävänikään kauaa.
Kun viimeinenkin vieras astuu vihdoin ovesta sisään, pääsemme pöytään. Tarjolla on hirveästi ruokaa. On täytettyä kalkkunaa, perunamuusia, bataattivuokaa, karpalohyytelöä, maissileipiä, salaatteja, uunivihanneksia, sekä kurpitsapiirakkaa.
Harmi vain, etten ole juurikaan nälkäinen. Kaikki keräävät lautasensa täyteen ruokalajeja. Tai siis kaikki paitsi minä.
Ruokailu sujuu hyvin hiljaisesti. Tai kunnes joku sabotoi sen..
"Kulta", isoäiti nostaa katseensa hetkeksi bataattivuoasta, "Et kai sairasta bulimiaa? Et ole koskenutkaan ruokaan".
"Mitä? En!", kumoan nopeasti hänen puheensa, "En vain ole yhtään nälkäinen juuri nyt. Minulla on hieman huono olo".
"Huono olo?", äiti puuttuu yhtäkkiä keskusteluun, "En tiennyt, että sinulla on huono olo. Henry? Tiesitkö sinä, että tyttärellämme on huono olo?"
Isä vilkuilee vuoroin minua, vuoroin äitiä. "Ei kulta, en tiennyt. Ties minkä takia tällä kertaa".
"Hyvä tyttö", isoäiti sanoo nopeasti, ettei kukaan enää keskeytä häntä, "Laihat tytöt ovat rumia. Ei kukaan sellaista halua". Sitten hän kaataa itselleen ties monennenko samppanjalasillisen ja muuttaakin puheenaihetta, "Antakaas kun kerron teille vitsin".
"Äiti.. Ei nyt", äiti yrittää nopeasti säästää Noelin isoäidin surkeilta vitseiltä.
"Hyss lapsokainen", isoäiti kuitenkin jatkaa, "Eli.. Kolme kiinalaista kaverusta Bu, Chu ja Fu muutti Amerikkaan ja perille päästyään heidän piti muuttaa nimensä Amerikkalaisiksi: Bu muutti nimekseen Buck. Chu muutti nimekseen Chuck. Fu päätti lähteä takaisin Kiinaan". Sen sanottuaan hän alkaa käkättää niin lujaa, että se kuuluu varmasti ulos asti.
"Äiti?", äiti yrittää rauhoitella isoäitiä, "Ehkä sinun pitäisi mennä lepäämään".
"Isoäitisi oli hieman päissään", Noel naurahtaa, kun olemme kävelemässä heidän taloaan kohti. Lupasin saattaa hänet kotiin, niin vanhempani saisivat korjata pöydän rauhassa.
En keskity hänen sanoihinsa. Sen sijaan yritän miettiä, miten kertoisin oman asiani. "Noel.. Minun olisi kerrottava sinulle jotain".
"Mitä vain", hän vastaa huolettomana. Noelilla ei ole hajuakaan, mikä häntä odottaa.
Pidän pitkän tauon. Itseasiassa siihen asti, kunnes olemme hänen pihassa. Silloin pysähdyn. Tiedän, etten voi enää perääntyä. En saa perääntyä enää. Ojennan hänen takkinsa takaisin.
"Olen raskaana". Sanat vain tupsahtavat yhtäkkiä suustani
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
