Happily Ever After

luku 9

Raskauteni on kestänyt 11 viikkoa. Se tarkoittaa yhtätoista viikkoa valehtelua. Yhtätoista viikkoa pelkoa. En halua elää kuitenkaan enää hetkeäkään valheessa. Tänään aion kertoa Noelille vauvasta. Se tulee särkemään hänen sydämensä, mutta mitä nopeammin sen teen, sitä vähemmän se sattuu.

"Lauren!"

Juuri sopivasti. "Heii.. Minulla olisi vähän asiaa".

"Kiva", hän huohottaa, "Niin minullakin. Kiitospäivähän on pian. Ajattelin, jos viettäisimme sen yhdessä.. Miltä kuulostaisi?"

"Öm..", puren hampaani tiukasti yhteen. Olin totaalisesti unohtanut. En voi kertoa vauvasta, kun kiitospäivä on tulossa. "Kuulostaa.. mukavalta. Äiti laittaa ruokaa? Isoäitini Louisakin tulee"

"Kiva. Tulen siis teille", Noel hymyilee tyytyväisenä ja lähtee jo kävelemään pois päin, "Nähdäänkö myöhemmin? Juuri nyt on vähän kiire treeneihin".

Tietenkin. Mihin muuallekaan. "Joo, mutta ei tänään enää!", huudan nopeasti hänen peräänsä. Olihan pakko varmistaa, ettei hän ole tulossa taas yllätysvisiitille.

Ei kulu kauaakaan, kun kuulen takaani äänen. Se itse asiassa säikäyttää minut aluksi. Sitten tunnistan, kenelle se kuuluu.

"Onnellinen pariskunta, vai?", Chase mumisee nojaten kaappiini. On syvältä olla riidoissa hänen kanssaan.

"Voitko väistyä", koitan olla huomaamatta hänen kommenttiaan, "Olet kaappini edessä".

"En", Chase pudistaa päätään, "Mutta... Hei, keksin loistavan jutun, jolla molemmat voittavat! Mitä jos hankkiudut eroon tuosta.. jutusta sisälläsi, niin voin harkita siirtymistä".

Tönäisen häntä kaikilla voimillani. Hänen kommenttinsa itseasiassa loukkasi. "Tiedätkös mitä?", alan kaivaa repustani ultraäänestäni saatuja kuvia, "Tässä, ota lapsesi kuva äläkä koskaan enää sekaannu meidän asioihin". Työnnän yhden kuvan hänen rintaansa vasten ja lähden nopeasti pois. 

Pihalle päästyäni kyyneleet virtaavat jo pitkin poskiani. Viimeisen lauseen sanominen teki kipeää, mutta sen sanominen oli myös helpottavaa.