Happily Ever After

luku 5

(joo tosiaan mun piti laittaa tää uudestaan, kun oli vähän ongelmia)

viikkoa myöhemmin

Vanhempieni mukaan olen ollut erikoisen huonovointinen viime viikkojen aikana. Ylihuolestuneina huoltajina heidän oli tietenkin pakko varata minulle lääkäriin aika.

Vanhemmat – töissä, Noel – ei aikaa, Troy – ei autoa, Tiffani - jotain, en muista mitä.. Kaikki käyty läpi. Viimeisenä jäljelle jää Chase. Tai tietenkin Chloe ja muita oppilaita on vielä hänen perässään. Heitä nyt en kuitenkaan viitsisi vaivata edes kysymyksellä.

"Hei", aloitan keskustelun varovasti ja istahdan Chasen viereen kirjaston sohvalle.

"Hei", hän vastaa kiinnittämättä minuun minkäänlaista huomiota.

En jaksa kierrellä, joten menen suoraan asiaan. "Voisitko viedä minut huomenna kolmeksi lääkärin vastaanotolle", oksennan sanat suustani.

   Vasta tässä vaiheessa Chase laskee kirjan viereensä ja saan hänen täyden huomionsa. "Oletko sairas?"

Pudistan nopeasti päätäni, "Ylisuojelevat vanhemmat vaivaavat vain, ei muuta vikaa".

   Chase naurahtaa. Se on niin aito naurahdus. Hänen naurahduksensa saa minutkin hymyilemään. "Eivätkö kaikilla", hän tökkää minua hellästi olkapäähän, "Kai minä voin sinut viedä".

"Kiitos", kuiskaan Chasen korvaan.

    Seuraan takapenkiltä Chloea ja Chasea, jotka ovat täydessä vauhdissa. Aika kuluu, eikä Chloe vain voi katkaista suudelmaa ja heivata itseään ulos autosta. Suudelma vain jatkuu ja jatkuu...

   "Heippa muru", Chloe saa vihdoin tarpeekseen ja pamauttaa auton oven kiinni.

"Sori. Unohdin eilen sanoa, että vien Chloen kotiin", Chase pahoittelee ja kiihdyttää vauhtia.

"Ei se mitään", vastaan nopeasti takapenkiltä. Jäipähän meille vähemmän aikaa jutella, kun Chloe oli koko ajan äänessä.

   "Tulenko odottamaan sinua?", Chase huutaa perääni, kun nousen autosta.

"Onko kieltäytyminen estänyt sinua ennemmin?", kumarrun auton ikkunalle.

"Tunnet minut hyvin", Chase naurahtaa ja sammuttaa auton parkkiruutuun.

   "Hei", astun tiskille, "Tulin johonkin tarkastukseen".

"Millä nimellä?", hoitaja kysyy näpytellessään tietokoneelle jotain.

"Lauren. Lauren Adams", vastaan hieman epävarmasti.

Hoitaja nyökkää ja osoittaa kohti vasemmanpuoleista käytävää, "Mene tuonne odottamaan. Lääkäri pyytää sinut sisään".

Nyökkään ja istuudun Chasen viereen odottamaan. Ei kulu kauaakaan, kun kuulen jo nimeni sanottavan.

"Lauren Adams", vanha silmälasipäinen henkilö kutsuu nimeäni.

Nousen välittömästi seisomaan. Lääkäri huomaa sen ja ohjaa minut huoneeseen.

   "Istuudu vain siihen. Olen William Scott", henkilö esittäytyy ja istuu pöytänsä taakse näpyttelemään tietokonetta, "Kerropas minulle nyt oireistasi".

"Veikkaan, että äiti kertoi jo kaiken", mumisen.

"No saat kertoa minulle niistä nyt itse", lääkäri vastaa ilmekään värähtämättä.

"Vai niin", huokaisen istuessani tuolille, "No.. Minua on huimannut välillä, olen oksentanut kerran tai kaksi, sekä tuntenut pistelyä mahan pohjassa. Ei mitään sen ihmeellisempää. Ihan normaalia huonovointisuutta, jota kaikki kokevat välillä".

"Selvä", hän nyökkäilee ja selaa papereitaan läpi, "Otetaan verikokeet. Ei tässä mitään ihmeellisempää ole. Tulet sitten viikon päästä uudelleen?"

Nielaisen ja puristan tuolin käsinojaa tiukasti. En ole koskaan pitänyt piikeistä.
      (joo musiikki on vähä pitkä tähän ;d)