You can throw me to the flames // Joel x Niko

100. Turhia mutkia

Joel

"Me lähetää nyt. Pitäkää hauska hääyö", virnistin Nikon kanssa. "Todellaki", Olli hymähti vilkuttaen miehensä kanssa meille. Juhlimista oli jo muutama tunti takana, joten oli meidän aika lähteä.

Helsinkiin kuitenkin oli matkaa. "Joko sä voit paljastaa sen yllätyksen?" Niko valitti, kun hän istui jo etupenkillä minun laittaessa tavaramme takapenkille.

"En", virnistin lyöden oven kiinni ja menin kuskin paikalle. En ollut juonut mitään alkoholillista, juurikin sen takia että pääsemme vielä tänäiltana takaisin Helsinkiin.

Hymyillen lähdin ajamaan kotia kohti Nikon valittaessa, kun en kertonut yhtään mitään vihjettä. "Kuule rakas tän pitää olla yllätys, siks mä en kerro sulle. Mut selviää kyllä ihan pian, mä lupaan", vakuutin keskittyen ajamiseen.

Jännitti jo nyt poikaystäväni reaktio tähän. Tiesin kyllä hänen ottavan tämän hyvin vastaan, mutta siitä huolimatta jännitti. Yritin kuitenkin jaksaa perille asti.

~~~~~

Peitin liikennevaloissa Nikon silmät huivilla. "Jos mä nään sun kurkkivan nii en kerro sulle sitä yllätystä ollenkaa", uhkasin valojen vaihtuessa punaisesta vihreäksi.

"Eli mun pitää tehä se ilman et näät", brune päätteli hymähtäen. Pudistin päätäni hänen idealle, Niko taas oli ottanut jonkin verran kivennäisvettä vahvempaa.

Pian pääsimme perille. Olin toki ajellut tarkoituksella turhia mutkia, jotta brunella ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, missä olimme ja mitä aioimme tehdä. "Perillä", ilmoitin parkkeeraten auton.

Loppumatka piti suorittaa kävellen. "Ja et saa kattoo", vastasin kysymykseen, ennen kuin poikaystäväni edes kerkesi esittää sitä. Kävin hakemassa takapenkiltä taskuuni pari asiaa. 'You can do this', ajattelin hermostuneena.

Kiersin sitten Nikon puolelle aukaisten hänen turvavyön ja autoin miehen ulos autosta. "Luota muhun, mä en oo tappamassa sua", naurahdin, kun hän takertui tiukasti käsiini.

"No ei susta nyt vittu voi tietää", hän marisi. Hymähdin hänen luottamukselle minua kohtaan. Lähdin kävelemään määränpäätä kohti pitäen brunea kädestä, hän yritti tunnustella ilmaa.

"Tiesitkö et näytät aika huvittavalta?" ilmoitin seuraten hänen selviytymistä perille asti. "No kanna mut nii ei tarvi arpoo millon tipun kalliolta alas. Vaikka puulta tää tuntuu ja kuulostaa", Niko päätteli.

Huokaisten nostin hänet syliini ja kävelin viimeiset metrit. Katsoin hetken aikaa itse maisemaa hymyillen. Nyt se oli menoa. Laskin poikaystäväni alas ja otin huivin pois hänen silmiltä.

"Joel mitä vittua?" hän kysyi ensimmäisenä totutellen taas valoon ja katsoi ympärilleen. "Sitä just", hymyilin pussaten häntä nopeasti huulille. Ei hän ollut kurkkinut ilmeestä päätellen.

Niko

En tiennyt ollenkaan miksi ihmeessä olimme tällä sillalla. Ennen kuin kiinnitin huomiota kaikkiin lukkoihin. Siinä vaiheessa aivoni alkoivat raksuttamaan, niinpä tietenkin.

Joel antoi minulle sydämenmuotoisen lukon ja avaimen käteeni. Lukossa luki meidän nimet ja päivä kun aloimme seurustella. Nostin katseeni blondiin kysyvänä, hän vain nyökkäsi hymyillen.

Joten hämmentyneenä laitoin lukon muiden joukkoon sulkien sen. Avain jäi vielä käteeni, jota katsoin pitkään. "Vaikka mä en haluu naimisiin, nii haluun silti olla sun kaa mun loppuelämän", Joel kertoi hiljaa.

Katsoin hänen kyynelistä kimaltavia silmiä. "Niko.. mä rakastan sua aivan helvetisti. Kukaan ei oo saanu mua tuntemaa itteeni nii tärkeeks ku sinä, sä teet mulle rakastetun olon ja annat hyväksyntää, mitä oon aina ettiny", hän sanoi äänensä särkyessä.

Menin täysin sanattomaksi hänen sanoista, en ollut kuvitellut kuulevani jotain noin kaunista. "Mä.. mäki rakastan sua, oon aina rakastanu. Mut nyt vaa erillä tavalla", naurahdin silmieni kostuessa myös.

Sen enempää enää pohtimatta heitin avaimen veteen ja katsoin sen hukkuvan sinne. Vedin blondin pitkään suudelmaan kanssani hymyillen, oliko hän tosiaan sanonut rakastavan minua?

Suutelimme sillalla yön pimentyessä. Kaikesta paskasta meidät pystyi laittamaan selviämään. Olimme nimittäin selvinneet aina yhdessä. Kerta toisensa jälkeen.

Ei se haitannut vaikka emme menneetkään koskaan naimisiin. Meistä oli silti aina tuo lukko sillassa ja avain muiden avaimien seassa pohjassa. Ei sitä tarvinnut sieltä koskaan.

Koska olin viimein unelmien mieheni kanssa suhteessa, joka oli vasta alussa.

***

EIKÄ TÄMÄKI LOPPU 😭🖤

Jälleen kerran kiitos niin paljon! Oli mahtavaa kirjottaa tää kirja ku ties kerranki mitä kirjottaa. Vaikka tuntuhan tää tosi oudolta, ku sain tänki kirjan valmiiks pari päivää ennen ku ees julkasin ekan luvun.

Mutta haluisin nyt kuulla jokaiselta mielipidettä tästä kirjasta ja mitä tykkäsitte tästä sisaruskirja-jutusta, oliko selkeetä luettavaa jne. Jos et oo jostain syystä lukenu Oleksia, nii mee ihmees lukee!

Anyways, kiitos nii paljon! jorkosimp kiittää ja kuittaa. 🖤🖤

Ps. Uutta kirjaa saa alkaa odottelee 7.5. tiistaina ja siitä eteenpäin joka tiistai. Kaikki ei oo menny tässä 11 viikon aikana niiku on pitäny, joten ette saakkaa uutta kirjaa jo nyt tiistaina. Mut laita mut seurantaan nii ilmottelen kyllä huhtikuun aikana julkasupäivää 🤍