You can throw me to the flames // Joel x Niko

39. Annetaan meille mahdollisuus

Joel

"Mä meen jo nukkuu", ilmoitin haukotellen. Lähdin yläkertaan huoneeseeni. Olin jättänyt puhelimeni sinne koko päiväksi, jotta pystyin nauttimaan täysillä perheeni kanssa vietetystä ajasta.

Riisuin itseni boksereille ja kömmin peiton alle. Kello oli puoli kaksitoista, kun kurotin puhelimeni yöpöydältä ensimmäistä kertaa koko päivälle. Huomasin Nikon laittaneen minulle jotakin viestiä.

Sydämeni alkoi lyödä kovempaa, kun aukaisin puhelimeni ja luin viestin ilmoituksista. Huokaisin ääneen helpottuneena, mutta en enää tiennyt mitä minun olisi pitänyt vastata. Eikä kukaan ollut kertomassa minulle siihen vastausta.

Niko 🖤

*puhelinnumero* saattaa kans olla
aika vahvasti kusessa suhun..

Luin viestin uudestaan ja uudestaan. Laskin puhelimeni rinnalleni ja hautasin kasvot käsiini kiljuen äänettömästi. "Mitä vittua?" kuiskasin hymyillen itsekseni. Olin todella hämmetynyt tästä.

Mites tästä edetää?

Ei mennyt kauaa, kun Niko oli lukenut viestin. Hän oli varmasti odottanut koko päivän, että vastaisin hänelle. Tunsin itseni taas teiniksi, joka puhui ihastuksensa kanssa. Ei tilanne mihinkään ollut muuttunut, olin vain nyt 30.

Jos katotaan minne tää menee? Eihän meillä mikää kiire oo

Sopii. Annetaa meille mahollisuus

Jep. Millon tuutte takas?

Perjantaina lähetään

Nähäänkö mun luona vaikka sunnuntaina?

Toki 🖤

Heitin puhelimeni sängylle kääntyen ympäri ja kiljuin äänettömästi tyynyä vasten todella innoissani. Tämä koko tilanne oli kyllä helvetin outo, sillä mikään ei ollut tämän jälkeen enää normaalisti.

Kuulin puhelimeni värisevän, joten nappasin sen suoraan käteeni uudestaan. Niko oli toivottanut minulle hyvää yötä ja laittanut perään mustan sydämen. Vastasin samalla tavalla ja meinasin jo lähettää viestin, ennen kuin lisäsin siihen "nuku hyvin".

Selasin sitten Instagramia yrittäen lopettaa hymyilemistäni. Olin taas hetken onnellinen. Niistä hetkistä piti ottaa kaikki ilo irti, elämä kun osasi lyödä hetkenä minä hyvänsä taas turpaan.

Halusin nähdä sitä brunea nyt heti. Ihastella hänen kaunista hymyä ja kuunnella hänen ihanaa naurua. Onneksi siihen ei ollut pitkä aika, että näkisin häntä uudestaan. Silti oli jo ikävä.

Suljin silmäni ja yritin rauhoittua. Nukkumisesta nyt ei tarvinnut edes puhua. Asiat kerkesivät muuttua selkeästi viidessä minuutissa. Toivon, että ne jatkui vain hyvään suuntaan.

Niko

"Rommi auta", itkin onnesta nostaen kissan syliini. Silitin sitä lukien minun ja Joelin keskustelua uudestaan ja uudestaan. Tämän oli pakko olla vain hulluja unelmiani, pystyikö elämä muka olla näin ihana minua kohtaan?

"Oikeesti vittuuuu", huokaisin päästäen kissan takaisin nukkumaan. Pyyhin kyyneleitäni pois hymyillen leveästi. Olin todella jännittynyt tästä kaikesta. Halusin vain kiljua, mutta naapurit eivät olisi arvostaneet sitä näin keskiyöllä.

Suljin lopulta puhelimeni ja kävin makaamaan sängylleni tuijottaen kattoa. Tämän oli pakko olla jotain hyvää unta, tämä tuntui aivan liian epätodelliselta ollakseen totta.

Halasin toista tyynyäni hymyillen edelleen. Onnenkyyneleet olivat jo loppuneet. Nämä olivat niitä harvoja hetkiä, kun edes itkin ilosta. Joten siitä pystyi päättelemään, miten onnellinen olin.

Tiesin Joelin olevan myös hereillä. Ihme jos hän edes nukkui tänäyönä. Tai enhän minä sitä tiennyt. Mutta kai hän tunsi samoin kuin minä häntä kohtaan. Muutenko hän olisi jättänyt sen lapun luokseni?

Haukotellen suljin silmäni ja haaveilin siitä pitkästä blondista. Hänen sinisistä silmistä, joihin vain upposi. Hänen suloisesta hymystä ja ihanasta naurusta, joka piristi ihan aina.

Lopulta nukahdin hymy huulillani halaten edelleen tyynyä käsissäni. Olisin halunnut nukkua Joelin vieressä, mutta hän oli monen sadan kilometrin päässä, joten se ei valitettavasti onnistunut.

***

Oon pahoillani jos tää oli vähä sekava luku mut 🥲