43. Silloin hyvinä aikoina

142 25 7
                                    

Joel

Kävimme oikein hyvän seksin jälkeen vuorotellen suihkussa. Nikon vesilasku olisi ollut huomattavasti suurempi, jos olisimme käyneet yhtäaikaa. Meinaan, tilanne olisi ehkä voinut lähteä käsistä.. ehkä!

Nyt makasimme suloisesti lusikassa sohvalla. Kyllä, panimme tässä sohvalla tunti sitten, mutta se ei asiaa haitannut. Katsoimme Titanicia, se oli jäänyt kesken, kun oli tullut parempaa tekemistä.

"Jack on nii ihana ku se huolehti et Rose selvii ja sillä on asiat mahollisimman hyvin. Toi jos joku on oikeesti tosirakkautta", Niko huokaisi, hän kuulosti herkistyvän. "Sellastaki on kai olemassa", totesin silittäen tuon hiuksia.

Nojasin päätä käteeni maaten kyljelläni. Brune taas oli se pikkulusikka. Näin television ruudun paremmin hänen pään yli, siksi kai olimme näin. "Niinpä", hän komppasi.

Olin enemmän ajatuksissani, olin nähnyt tuon leffan monesti, joten se ei ollut niin mielenkiintoinen. Tuntui todella oudolta olla tässä. Emme me koskaan olleet panneet tai suudelleet noin selvinpäin.

Ei meillä nuorempina ollut toisiamme kohtaan tällaisia tunteita. Nyt oli. Eikä se toistaiseksi vaikuttanut kovin paljoa kummankaan käytökseen. Ei meidän välillä ollut mitään kiusallista hiljaisuutta.

Olimme tunteneet niin kauan, että molemmat jo melkein tiesivät toistemme ajatukset. Mutta oman ihastumisen kumpikin oli osannut piilottaa pitkäksi aikaa.

Rehellisesti sanottuna omistin jo jonkinlaisia suurempia tunteita Nikoa kohtaan, kun olin vielä Jessican kanssa yhdessä. Silloin hyvinä aikoina. Kun minun ei tarvinnut pelätä mitään.

Silloin vain kielsin kaikki ajatukset, minulla oli parisuhde, en aikonut pettää sitä naista. Enkä pettäisi vieläkään, vaikka hän teki minulle sitä koko suhteemme ajan. Jotenkin en yllättynyt siitä.

Ehkä aiemmat kokemukset vaikuttivat asiaan. Omistin jo luottamusongelmia, en ehkä koskaan edes luottanut Jessicaan täysin. Eikä hän minuun. Onneksi se kaikki oli ohi nyt.

Painoin Nikon ohimoon pusun ja keskityin seuraamaan taas, kuinka Rose tiputti kaulakorunsa mereen. Siitä alkoivat lopputekstit, Titanic oli nyt katsottu. "Mennäänkö huomenna jätkien kaa baariin?" ehdotin pokkana.

"Sulla tekee mieli bissee. Mut mennää vaa, laita ryhmään viestii et pääseehän kaikki", brune hymähti ja kääntyi katsomaan minua vihreillä silmillään. Nyökkäsin ja kaivoin puhelimeni taskusta.

Porkon lapsenvahdit

Lähetääks bisselle huomenna?

Joonas 🤪🦧
MIKÄETTEI!!

Olli 🐛
Jooo

Tommi 🐻
Lähetään

Kasilta alkaa ryyppääminen, vakkari🤝

"Eli mennää", hymähdin Nikolle laittaen puhelimeni pois. Hän tutki jo valmiiksi kasvojani, hän ei edes kuullut mitä sanoin hänelle. Hymyilin hänelle huvittuneena vetäen brunen suudelmaan.

Niko

Olin taas ihan helvetin sekaisin. Viimeisien päivien aikana oli tapahtunut vaikka ja mitä. Varsinkin viimeisien tuntien. Niistä en katunut ensimmäistäkään hetkeäkään.

"Onhan kaikki kunnossa?" Joel huolehti, kun hän erkaantui suudelmasta. Nyökkäsin tutkien edelleen hänen kasvojen yksityiskohtia. Varsinkin silmiä. Niihin vain upposi.

En kestänyt miten kauniit, upeat ja täydelliset silmät hänellä oli. Olisin voinut katsoa niitä vaikka koko loppuelämäni, enkä olisi kyllästynyt niihin siltikään.

"Rommi varmaa sai meistä traumat", Joel naurahti sitten ja etsi katsellaan kyseistä eläintä. Siirsin katseeni hänen suloiseen hymyyn, aloin automaattisesti itsekin hymyillä.

"Kenties", hymähdin. Voi kissa parkaa, joutui todistamaan hieman rajumpaa settiä. "Mä haluun huomioo", ilmoitin sitten. Blondi vain hymyili minulle vetäen minut itseensä kiinni, ennen kuin hän alkoi silittää hiuksiani rauhassa.

Kiedoin käteni hänen vatsan yli pitäen silmiäni kiinni. Olin haaveillut niin monena yönä tästä. Ja viimein tämä oli todellista, Joel oli oikeasti tuossa. Tämä jos jokin tuntui mahtavalta.

"Sä oot aika sulonen ku hymyilet vaa ittekses", mies ilmoitti naurahtaen. "Mä mietin sua", kerroin pokkana. Mitä sitä asiaa kiertelemään. "Sepä hauskaa", hän totesi varmasti hymyillen.

***

Mä huomasin tätä kirjottaessa et mut halutaa keskeyttää jatkuvasti. 😭

You can throw me to the flames // Joel x NikoWhere stories live. Discover now