You can throw me to the flames // Joel x Niko

47. Oli aihettakin pelätä

Niko

Tuijotin edessämme olevaa tietä keskittyen hengittämään rauhassa. Istuin poliisiauton etupenkillä, Olli takapenkillä ja Kaspian kuskina. Suuntana oli Rovaniemi.

Hän oli sanonut, että hän saattoi tietää missä Joel ja Aleksi olivat. Hän ei ollut suostunut kertomaan enempää. Joten nyt vain yritin pitää pääni kasassa ja odottaa, että olisimme viimein perillä, monen tunnin matkan jälkeen.

Halusin uskoa, että meillä oli vielä toivoa jäljellä. Että ne kaksi olisivat kunnossa. Mutta en uskonut. Eivät he ikinä lähtisi edes kännissä sanomatta mitään. Tai jos lähtisi, he palaisivat takaisin jo seuraavana päivänä.

"Mä en oikeen sais kertoo teille mitään työasioita..", Kaspian aloitti huokaisten keskeyttäen ajatukseni. Mitä tuo nyt oikein meinasi? Vaihdoin Ollin kanssa hämmentyneet katseet odottaen hänen jatkavan.

"Mutta?" Olli kysyi malttamattomana. Liittyikö tämä jotenkin Joeliin ja Aleksiin? "Mut tää nyt vähän niiku koskee teitä. Tai ennemmin Joelii. Mä sain eilen illalla puhelun Rovaniemeltä", Kaspian kertoi hiljaa.

"Yks naisoletettu oli menossa kotipaikalleen, mut sen eksän pakettiauto oli siellä. Kämpässä oli valot päällä, eli jokuhan siellä oli", mies huokaisi pysähtyen odottamaan valon vaihtumista punaisesta vihreäksi.

Mikä ihmeen pakettiauto..? "Vittu kerro jo, mä paskon kohta housuu", valitin sydämeni hakatessa kohta rinnastani läpi. Tuijotin Kaspiania ahdistuneena, kunnes hän aukaisi taas suunsa.

"Tän naisoletetun eksä sattuu olemaan Jere Vartiainen. Nimi ei ehkä sano mitään, mut se on Jessican veli", hän kertoi katsoen minua ja Ollia pelin kautta. "Joelin eksän?" Olli varmisti hiljaa Kaspianin nyökätessä.

Menin kalpeksi Kaspianin sanoista. Jos Jessica todella liittyi tähän, niin oli aihettakin pelätä, oliko ne kaksi enää hengissä, tai mitä heille oli käynyt tässä ajassa.. "Sä luulet et Joel ja Aleksi on siellä?" kuiskasin kyyneleiden valuessa poskilleni.

"Mä en tiedä. Mut just siks me lähetään kattoo. Rovaniemeltä lähtee toinen auto mukaan, jos siellä on useampia ihmisiä. Ihan vaa senki takii, et Jessica on karannu putkasta", Kaspian kertoi. Nyökkäsin hiljaa ja käänsin katseeni tiehen.

Löin vetoa, että kaiken tämän takana oli Jessica. Mutta mitä hän Aleksista halusi? Tai Joelista? He olivat eronneet melkein neljä kuukautta sitten, luulisi hänen löytäneen jo jonkun toisen.

Paniikki alkoi tehdä tuloaan, enkä voinut estää sitä mitenkään. Autossa oli hyvin hiljaista. Kaspian joutui keskittymään pimeässä ajamiseen, minä ja Olli yritimme pitää itsemme edes jotenkin kasassa.

"Mä en pysty tähän..", brune kuiskasi takapenkiltä hiljaa, hänen hengitys alkoi olla raskaampaa. Ymmärsin täysin. En pystynyt itse sanomaan mitään lohduttavaa, varsinkin kun panikoin itse.

"Olli keskity hengittämään mahollisimman rauhassa. Me löydetään Aleksi ja Joel vielä, usko pois", Kaspian puhui rauhoittavasti hänelle. En ymmärtänyt miten hän pystyi olla noin rauhallinen.

Oli kuitenkin hänen hyvästä ystävästä kyse. Kai poliisina piti vain osata pysyä rauhallisena tilanteesta huolimatta ja laittaa työnsä etusijalle, en minä tiennyt. Tai sitten hän omisti samoja geenejä kuin Tommi, kumpikaan ei panikoinut mistään.

Loppumatka menikin yliajatellessa. Rovaniemeltä oli lähtenyt meidän mukaan toinen poliisiauto. Nyt olimme menossa jonnekin, en tiennyt ollenkaan missä olimme. Kenties keskellä ei mitään, kirjaimellisesti.

"Me ollaan kohta perillä. Te molemmat ootte hiljaa, okei? Jos siellä on joku ja sillä on jotaki aseita, nii se pitää saada pidätettyy ekana. Sit voiaan alkaa etsii niitä, onks selvä?" Kaspian puhui hiljaa.

Ajoimme todella lumista tietä, täällä ei kyllä ollut lumiaura käynyt. Nyökkäsimme Ollin kanssa. Tein viimeisiä hengitysharjoituksia ottaen jalkatilasta taskulampun.

Täällä oli jo pilkkopimeää, kello oli melkein yksitoista illalla. Väsymys ja pelko alkoivat jo painamaan, mutta nyt ei ollut aikaa mihinkään sellaiselle. Kaspian pysäytti auton johonkin mutkaan, nyt se oli menoa..

***

Hyvää huomenta vaa teilleki 😌