You can throw me to the flames // Joel x Niko

15. Apua ja huolenpitoa

Joel

Nojasin Tommiin selaten Instagramia. Emme olleet tehneet mitään ihmeellistä koko päivänä, mutta ei kukaan jaksanut. Tännehän tultiin lomalle rauhoittumaan ja rentoutumaan, ei tekemään koko ajan jotakin.

Nostin katseeni Joonakseen, joka käveli nopeasti ulos. Hän selkeästi etsi jotakin, todennäköisesti puhelintaan, kortsujaan, boksereitaan, aurinkolasejaan, laturiaan tai mitä ikinä Joonas Porko pystyi etsimään.

Laskin katseeni takaisin puhelimeeni ja katsoin lisää fanien storyja. Niitä todellakin riitti, mutta mielelläni niitä selasin, jos sattui olemaan tylsää. "Apua!" Aleksi kiljui juosten ryminällä portaat alas. Olli perässään.

"Mitä nyt taas?" huokaisin huvittuneena brunen kietoessa kätensä tiukasti miehen ympärille ja hekin lähtivät ulos. "Just sitä", Tommi hymähti nojaten selkänojaan ja ilmeisesti mietti jotain.

Haukottelin samalla sulkien puhelimeni. Olin nukkunut ehkä pari tuntia, kun olin käynyt Nikon kanssa laiturilla juttelemassa. Hänellä oli selkeästi ollut rankka päivä, mutta toivon mukaan tämä oli parempi, vaikka illassa jo olikin.

Suljin silmäni ja aloin hyräilemään vain jotakin. Tunsin Tommin leikkivän nutturallani puristaen sitä. En aivan ymmärtänyt mitä helvettiä hän teki, mutta ei tuo haitannutkaan. Olin vain helvetin väsynyt ja halusin nukkua.

Joonas

Olin etsinyt Nikoa hetken aikaa ja melkein luovutin jo. Missä helvetissä se jätkä oli? Olli oli dipannut Aleksin järvessä, raukka meni potkaisemaan Ollin sukukalleuksia ja annoin vahingossa brunelle hyvän idean.

Nyt hekin olivat sisällä muiden kanssa. Olin yrittänyt soittaa Nikolle, mutta hänen puhelin oli huoneessamme. Minne se jätkä oli voinut mennä? Huokaisten olin palaamassa sisälle, kun huomasin brunen parvekkeella.

Huokaisin uudestaan helpotuksesta, sentään hän oli vielä täällä. Juoksin sisälle, yläkertaan, Joelin huoneeseen ja sieltä parvekkeelle. "Täällähän sä oot", sanoin hengästyneenä. Niko ei reagoinut siihen mitenkään, tuijotti vain eteenpäin metsään.

"Hei, Nikoo?" huhuilin huolestuneena ja asetin varovasti käteni hänen selälle. Huomasin hänen itkeneen, ja hän itki vieläkin. En tiennyt mitä sanoa tai kysyä, joten kiedoin vain käteni hänen ympärille.

Brune alkoi itkeä minua vasten kietoen kätensä ympärilleni tiukasti. Hämmentyneenä silitin tuon selkää ja annoin hänen purkaa tunteensa rauhassa. "Ei oo mitää hätää", kuiskasin rauhoittavasti.

Jotain vakavampaa tässä nyt oli, halusin Nikon kertovan sen minulle. Puhuminen auttoi aina, vaikka se huolestuttaisi toisen. Se oli silti sen arvoista, jokainen ansaitsi apua ja huolenpitoa.

"Mennäänkö laiturille puhuu?" ehdotin hiljaa hetken hiljaisuuden jälkeen. Brune vain nyökkäsi pyyhkien kyyneleitään pois. Lähdimme kävelemään alakertaan. Huomasin jätkien katsovan meitä hieman huolissaan.

Näytin heille vain peukkua meidän kävellessä ulos. "Mä en tiiä vittuukaa mitä mun pitäs tehä", Niko kuiskasi epätoivoisena. "Kaikki järjestyy, muista se", lohdutin silittäen hänen käsivartta. Istuimme laiturin päähän katselemaan kauniita maisemia.

"Miten ne voi järjestyy jos mä oon korvii myöten kusessa varattuu mieheen", hän sanoi yhteen hengenvetoon ja tuijotti minua silmiin. Yllättyneenä tutkin hänen kasvoja yrittäen löytää jotain merkkiä vitsailusta.

Hän oli tosissaan. "Keneen?" kysyin hiljaa. Kenestä Niko oikein puhui? Brune käänsi katseensa järveen ja näytti hetken siltä, että voisi vain hypätä sinne. Varalta kiedoin käteni hänen ympärille.

"Joeliin", hän kuiskasi todella hiljaa, juuri ja juuri kuulin sen. Järkyttyneenä suuni aukesi tahtomattani ja silmäni muuttuivat lautasen kokoisiksi. "Joeliin?" toistin yrittäen toipua hämmennyksestä.

"Joel Erik Salomon Hokkaan, mä vittu tiedän!" Niko toisti korottaen ääntään, ennen kuin hautasi kasvot käsiinsä. "Niko mä en syyllistä sua mistää, et sä voi tunteilles mitää", yritin lohduttaa.

"Joo mä huomaan. Mun pitäis unohtaa se, mut en mä vittu pysty! Se on vittu mun paras kaveri! Me ollaan samassa bändissä! Sillä on tyttöystävä!" hän korotti lisää ääntään itkien siihen päälle.

Tuntui helvetin pahalta. En osannut sanoa mitään. Mitä tässä piti sanoa? Joo, ehkä se sittenkin rakastaa sua? Kyllä se vielä eroaa ja haluu olla sun kanssa yhdessä? Mene elämässä eteenpäin? Unohda se, Joel on varattu?

Ymmärsin oikein hyvin hänen turhautumisen. Jos itse olisin hänen tilanteessa, en halunnut kuulla mitään lohduttavaa paskaa. Ehkä kuunteleminen ja läsnäolo riitti tässä hetkessä?

"Mä uskon miten pahalta susta tuntuu. Ja mä oon pahoillani etten voi helpottaa sitä mitenkää. Mut Joel on tehny valintansa, sun pitää hyväksyy se vaikka se sattuuki paljon", kuiskasin halaten Nikoa tiukasti.

"En mä voi muutakaa", hän huokaisi nojaten päätään rintakehääni. Painoin kasvoni hänen hiuksiin, en tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä. Niko tuskin tiesi yhtään paremmin..

***

Vähä väärä ihminen kelle se piti kertoo.. 🥲