You can throw me to the flames // Joel x Niko

28. Ylä- ja alamäissä

Joel

Istuin Nikon parvekkeella kyyneleet silmissäni. Kello oli puoli yksi yöllä, sunnuntai. En ymmärtänyt miten jätkät pystyivät tehdä minulle näin. He aikoivat oikeasti perua seuraavan viikon kaikki kolme keikkaa.

He vain päättivät niin ryhmävideopuhelussa. Kai he yrittivät ajatella parastani. Mutta keikat olivat parastani. Miksi helvetissä kaikki kolme, eikö yksikin ollut jo ihan tarpeeksi?

Nekin vain ja ainoastaan eksäni takia. Olin ihan kunnossa, mutta kukaan ei sitä uskonut. En edes minä. Mutta keikat olivat ainoa asia joka piti minut järjissäni, elossa. Rakastin tehdä fanit onnelliseksi, vihasin aiheuttaa heille pettymyksiä.

Kaivelin hetken aikaa taskujani, kunnes löysin tupakka-askin ja sytkärin. Asetin yhden huulieni väliin ja sytytin sen välittömästi. Tiesin ettei Niko tykännyt polttamisestani, mutta ei hän voinut estääkään. Olin aikuinen ihminen, itse pilasin keuhkoni.

Puhaltelin savua ilmaan nojaten parvekkeen kaiteeseen. Koko kaupunki tuntui hiljentyneen. Jossain kuului vaimeasti ajavan autoja, muuten oli aikalailla täysin hiljaista. Sentään jokin asia maailmassa oli hiljainen.

Päässäni taas oli ihan liikaa ajatuksia. Samaan aikaan taas ei ollut ensimmäistäkään. Mitä tästä kaikesta edes olisi pitänyt ajatella? Jee, pääsin hullusta eksästäni eroon? Voi ei, eksäni petti minua mutta viimeiset puoli vuotta halusin vain erota joten eipä kiinnosta?

Kuulin Nikon avaavan parvekkeen oven hiljaa. "Mä oon pahoillani. Mut sun pitää oikeesti huolehtii itestäs, ei fanitkaa haluu ettet ota itelles aikaa", brune huokaisi nojaten kaiteeseen vieressäni.

Pidin katseeni tiessä puhaltaen lisää savua ilmaan. "Onks sulla lisää bissee?" mutisin heittäen tumpin tuhkakuppiin. "On. Mut sä et niitä nyt juo. Asiat ei ratkee juomalla", brune ilmoitti. "Voitko vittu lopettaa puhumasta aina nii fiksusti?" huokaisin luoden välillemme katsekontaktin.

"En voi", Niko kuiskasi. En ymmärtänyt miten hän jaksoi minua. Tai miten minä jaksoin itseäni. Aika tiukille tässä mentiin, mutta oli vain pakko. "Hei", hän kietoi kätensä ympärilleni ja painoi päänsä rintaani. Meidän pituusero oli ainoa huvittava asia koko hetkessä.

"Jos on jotaki mikä helpottaa sun oloa, nii sano. Mä haluun vaa auttaa ja et sulla olis asiat nii hyvin ku vaa voi olla. Se ei välttämättä riitä, mut mä yritän nii kovaa ku vaa pystyn", brune kuiskasi.

"Mä oikeesti arvostan et jaksat mua. Oot jaksanu kaikki nää vuodet. Mä en vaa osaa käsitellä tätä, mitä tästä pitäs ees aatella? Mä vaa totuin kaikkeen paskaan ja oon oppinu sietää sitä", kerroin halaten häntä takaisin.

"Joel sä ansaitset pelkkää hyvää sun elämään. Jessica ei todellakaa ollu hyväks sulle. Mut jossain on se ihminen, joka rakastaa sua, tukee sua ylä- ja alamäissä, joka tekee sut onnelliseks", Niko kuiskasi.

Niko

Halasin Joelia silmät kiinni. Satutti ihan helvetisti, etten voinut olla kuvailemani ihminen. Halusin tehdä tuon blondin onnelliseksi, rakastaa häntä ja tukea häntä kaikessa. Mutta minun piti vain päästä tunteistani irti ja mennä eteenpäin.

"Mm", hän mutisi. Lähdimme sisälle hiljaisuudessa, Joel meni suoraan sänkyyn. Olihan tässä tullut taas valvottua ihan tarpeeksi. Hoidin Rommille kaiken tarvittavan ja menin itsekin nukkumaan.

Joel kietoi kätensä ympärilleni ja painoi päänsä kainalooni. Muistutin itselleni koko ajan, että olimme vain hyviä ystäviä. Hän haki minusta turvallisuuden tunnetta, ei koska olisimme yhdessä.

"Nuku hyvin", kuiskasin, ei mitään tietoa oliko hän jo nukahtanut. Silitin silti miehen hiuksia ja seurasin hänen rauhallisia kasvoja. Pyyhin niistä kyyneleet pois.

Jos vain olisin voinut, olisin kokenut Joelin puolesta kaiken tuon paskan. Mikään ei satuttanut enemmän, kuin nähdä itselle hyvin rakas ihminen kärsimässä, etkä voinut tehdä käytännössä mitään.

Yritin siitä huolimatta. Kuten aikaisemmin olin sanonut, halusin vain että tuolla blondilla olisi asiat niin hyvin kuin vai pystyi olla. Ehkä sekin päivä vielä koitti. Ne paremmat ajat.

***

Elin näien kanssa sunnuntaita vaikka ku kirjotin tätä oli lauantai.. 🥲