Harmaan- ja valkeankirjavat pilvet alkoivat liukua yhtenäiseksi kanneksi puhtaan taivaan päälle. Ilmassa tuntui lähestyvän myrskyn raskas ja painostava kuumuus. Taivaalta huokui kosteutta, joka enteili voimakasta sadetta. Pian taivas repesikin ja vettä alkoi tulvia alas, kohti maassa kyhjöttäviä rakennuksia ja joka suuntaan kiitäviä autoja.
----------------------------------
Sade moukaroi automme tuulilasia, ja tummia sivuikkunoita. Vettä tuntui tulevan joka puolelta ja se piiskoi automme mattamustaa pintaa armoa antamatta. Huokaisin ääneen ja painoin pääni ikkunaa vasten. Katselin miten vesipisaroita sinkoili lasia vasten ja miten niiden koko suureni ja pieneni, vuorotellen.
Huokasin uudelleen ja kohensin asentoani. Suljin silmäni ja yhtäkkiä veljeni uninen ääni katkaisi auton täyttäneen hiljaisuuden. "Miks me ei enää liikuta" hän mumisi ja ravisteli päätään pois unesta. Kohotin päätäni ja huomasin että kyllä me liikuimme, mutta aivan etana vauhtia. Automme mateli ilmeisesti keskusta-alueella jossakin vieraassa kaupungissa. "Iltaruuhka!" Isä huudahti etupenkiltä auton ratista.
Vetäisin airpodit korvistani, tiputin ne koteloon ja kohottauduin istumaan kunnolla. Äitimme kihisi etupenkillä innostuksesta puhelin kädessään. "Ollaan kohta perillä!" hän huudahti. "Mitä?! Ollaaks me jo siä Vaasassa?" Isoveljeni huudahti hämmästyneenä. 'Jo' oli aivan väärä kuvaus. Olimme olleet matkassa ainakin 4 tuntia. Äiti ja isä olivat luennoineet meille Vaasasta kaiken siinä vaiheessa, kun muuttomme oli oikeasti iskenyt päälle. Tiesin siis kaiken harrastusmahdollisuuksista ja kouluista, kaikesta. Olin suoraan sanottuna aivan innoissani. Kohta näkisin uuden kotimme.
Sade oli parahiksi lakannut joten nousin muitta mutkitta autosta, ja katselin edessäni kohoavaa harmaavalkoista kerrostaloa. Ei se kovin pahalta näyttänyt. Isoveljeni rynni omat kantamuksensa mukanaan jo kohti taloa. "Oliver venaa nyt!" huusin, ja yritin kävellä niin nopeasti kuin pystyin, samalla kun raahasin perässäni kahta valtavaa matkalaukkua. Isä ja äiti tulivat perässä muuttolaatikoita kantaen. "Oliver se kerros oli sitten 3 ja.." enempää ei isä ehtinyt sanoa, kun veljeni jo hävisi kerrostaloon ala-aulan lasisista pariovista. Kiiruhdin puuskahtaen perään.
Noniin, eli alotin uuden tarinan!😊 Tää on osa on tosiaa vasta prologi, niikun ostikosta näkee. Seuraavaks tulee hahmoesittelyt ja sen jälkeen perään eka luku.
Moikka!💗
YOU ARE READING
- Just Friends.
RomanceHän hymyilee minulle omahyväisesti ja tiuskaisen: "Luuletsä olevas jotenki vastustamaton" Hänen hymynsä vain levenee ja hän nostaa käden poskelleni. - "En, mutta sä oot" hän kuiskaa sitten. Alida on 16 vuotias tyttö, joka muuttaa perheensä kanssa H...
