Take My Hands Now

Will you leave me? - Taekook

Istuin upottavalla sohvalla kädet hennosti nuoremman pojan ympärillä. Hän antoi päänsä retkahtaa olkapäätäni vasten ja pian tuo olikin jo syvässä unessa. Vaikka oli melkein keskipäivä, annoin hänen nukkua.

Kerkesin ajatella paljon. Ajattelulle jäi normaalissa arkielämässäni paljon aikaa, kun nuorempi nukahti aina päästessään tarpeeksi rauhallisessa paikassa tarpeeksi lähelle minua.

Me olimme olleet reilun vuoden yhdessä, ja täytyy sanoa, että se on ollut elämäni parhainta ja raskainta aikaa. Alkuun kaikki oli ollut normaalia punastelua, varovaisia vilkuiluja ja hermostuneita lauseita, mutta jo kahden kuukauden yhdessäolomme jälkeen nuoremman elämässä oli kääntynyt aivan uusi sivu. Eikä sinne miellyttävämpään suuntaan.

Kun hänen vanhempansa olivat saaneet tietää suhteestamme - varmasti kiusallisin päivällinen koko ihmiskunnan historiassa -, oli nuoremman isä vetänyt herneet syvälle sieraimiinsa - vertauskuvainnollisesti - ja äiti poistunut ei niin hienovaraisella tavalla makuuhuoneeseen itkemään. Jungkook oli ollut järkyttynyt, mutta kaikki ajattelivat, että kyllä se siitä. Kaksi päivää myöhemmin Jungkookin katkeroitunut entinen poikaystävä raiskasi hänet - ja niin väkivaltaisella tavalla, etten voinut edes ajatella sitä ilman, että oksennus nousi kurkkuuni. Seuraavana päivänä Jungkookin äiti löydettiin hirttäytyneenä - hän oli päättänyt päivänsä mitä ilmeisimmin poikansa homouden takia. Ja niin kuin se ei olisi ollut jo aivan tarpeeksi, niin nuoremman isä oli syyttänyt Jungkookia vaimonsa kuolemasta ja laittanut välit poikki.

Joten nyt minulla oli sylissäni kaikin puolin rikkoutunut ihminen, jota en uskaltanut päästää silmistäni hetkeksikään. Jungkook sanoi monesti, että olin ainut asia, joka hänen elämässään ei ollut muuttunut sen parin päivän aikana, mikä oli äärimmäisen surullista mutta totta. Olinhan minä tietenkin aikonut jättää Jungkookin silloin - ajattelin, että vastuu oli aivan liian suuri minulle - mutta huomasin onneksi jo ennen niitä sanoja, kuinka paljon häntä oikeasti rakastinkaan.

Jungkook ei nukkunut öisin painajaisten takia vaan sanojensa mukaan kulutti aikaansa katselemalla nukkumistani ja lukemalla kirjoja. Hän oli lopettanut ohjatun opiskelun ainakin toistaiseksi, mikä oli täysin hänen oma päätöksensä, eikä kukaan saanut nuoremman päätä kääntymään. Ja koska äitini oli suurin piirtein maailman ihanin ihminen, Jungkook oli tavallaan muuttanut meille. Virallisesta huoltajuudesta ja sen velvoitteista keskusteltiin vielä, mutta Jungkook oli suljettu tiukasti sen ulkopuolelle, eikä minullekaan kerrottu paljon mitään.

Jungkook liikahti levottomasti, jolloin tartuin kevyesti tuon hartioista ja ravistin hänet varovasti hereille. Sekavat silmät kääntyivät minuun nopeasti ja haroivat epätoivoisesti todellisuutta erilleen valheen seasta. Silitin nuoremman selkää hellästi ja hymyilin rauhoittavasti.

"Tae?" Jungkookin ääni kysyi hiljaa. Nyökkäsin pari kertaa ja katselin tuon säikähtäneisiin silmiin, jotka hiipuivat pikku hiljaa niiden normaaliin ilmeeseen.

"Nukuitko hyvin?" kysyin hellästi. Äänensävyni ei johtunut siitä, mitä nuoremmalle oli tapahtunut. Se oli ollut Jungkookille aina samanlainen.

"Joo", nuorempi henkäisi etsien sitten katseellaan kelloa. Tapahtumasta oli kulunut jo kymmenen kuukautta, mutta parannusta ei ollut tapahtunut oikein mihinkään suuntaan - paitsi, ettei Jungkook enää pelännyt minua oikeastaan ollenkaan. "Millon Jimin ja Yoongi tulee?"

Niin ja sitten oli myös Jimin ja Yoongi, jotka olivat nuoremman - ja minun - läheisimpiä ystäviä. Omat kaverini olivat jääneet vähemmälle huomiolle ja tämä kaksikko olikin ainoa, joita näin säännöllisesti.

Vilkaisin kelloa ja hämmästyin, kuinka nopeasti se oli siirtynyt eteenpäin. "Viis minuuttia."

Jungkook koitti nousta sylistäni, mutta vedin hänet varovasti takaisin valmiina päästämään tarvittaessa irti. Nuorempi ei kuitenkaan hätkähtänyt liikettäni, mikä todennäköisesti tarkoitti sitä, ettei hän olisi halunnut itsekään nousta. Hiljaa huokaisten tuo painautui takaisin lähemmäs.