Take My Hands Now

Love Someone - Taekook

Olipa kerran poika. Poika, josta oikein kukaan ei tiennyt oikein mitään. Hän oli hiljainen. Hän oli eristäytynyt. Hän ei puhunut kenellekään. Huhuttiin, että hänellä ei ollut lainkaan tunteita. Kun joku loukkaantui tai kun joku kertoi jonkin hyvän vitsin, ei hupun alta kuulunut äännähdystäkään. Hän vain käveli välinpitämättömästi pois. Hän ei koskaan tehnyt mitään. Ei ollut puhelimella, jutellut tai edes kuunnellut musiikkia. Hänestä ei saanut koskaan irti minkäänlaista reaktiota.

Hänestä tiedettiin vain nimi. Ja se oli Jeon Jungkook.

Yhtenä päivänä yhdellä pojalla meni hermot tuohon puhumattomaan, mustiin pukeutuneeseen poikaan. Kuka se oli, sillä ei ollut merkitystä. Kuitenkin hän halusi Jeonilta jonkin reaktion, ihan pienen vain. Pelkkä olan kohautus olisi ollut tarpeeksi.

Niinpä hän päätti alkaa ärsyttämään Jeonia, jota sukunimellä aina kutsuttiin. Hän nälvi ja nöyryytti hiljaista poikaa. Poikaa, joka halusi vain olla välittämättä ja jatkaa omien ajatuksiensa pyörittelyä päässään. Jeon tosiaankin yritti. Yritti kovasti pitää välinpitämättömyyden ja rauhallisen julkisivunsa pystyssä. Se onnistuikin aluksi mahtavasti, mutta pitemmän päälle esittäminen alkoi käydä yhä vaikeammaksi ja vaikeammaksi.

Lopulta huppupäinen poika oli ajautunut siihen pisteeseen, ettei voinut vain antaa asian olla. Hän ei kumminkaan halunnut puhua ärsyttäjälleen tai käydä tuohon käsiksi. Hän halusi loukata tuota psyykkisesti. Ja hiljainen kun oli, oli hän saanut tietoonsa paljon asioita. Kukaan ei nimittäin koskaan välittänyt hänen läsnäolostaan puhuessaan. Monet juorut olivat pojan korviin kantautuneet, mutta tässä tapauksessa vain yhdellä niistä oli merkitystä.

Jeon oli saanut tietää ärsyttäjänsä heikon kohdan. Oli kerran nimittäin sattunut näin, että ärsyttäjä oli ihastunut parhaaseen kaveriinsa. Eikä se ollut mikään pikku ihastuminen. Mutta tuon paras kaveri oli käskenyt ystävänsä hillitsemään tunteensa, sillä hän ei tuntenut samoin. Ja se oli asia, jonka Jeon päätti saada itselleen.

Yhtenä päivänä hän menikin puhumaan Kim Taehyungille, ärsyttäjänsä parhaalle kaverille. Taehyung oli hiljainen poika mutta vain hyvällä tavalla. Hän tykkäsi kyllä puhua mutta vain oikeassa seurassa. Hän oli myös hieman ujo ja oli hypätä ilmaan, kun huomasi huppupäisen mysteerijätkän nojailevan viereiseen kaappiin.

"Hei", mustahiuksinen sopersi vilkuillen Jeonia varoen. Hän tiesi kyllä, mitä mieltä eräs henkilö olisi tästä tilanteesta ollut. Huppupäinen poika ei kuitenkaan näyttänyt asiasta välittävän - miksi olisikaan välittänyt - vaan hymyili pienesti, kokeilevasti.

"Hei." Hän ei ollut koskaan yrittänyt iskeä ketään, ja nyt iskettävän ollessa vielä häntä itseään vanhempi Jeon oli epävarma. Hänen huppunsa oli vedetty niin syvälle päähän, ettei sen alta näkynyt selvästi kuin pelkkä suu. Niinpä hän hymyili.

"Mi-mitä sä tääl-lä teet - tai n-niinku, miks, tai-i", Taehyung änkytti sekoillen sanoissaan. Jeon antoi vanhemmalle ystävällisesti pienen hengähdystauon, jonka aikana mustahiuksinen sai vedettyä syvään henkeä. Sitten hän sanoi tulkitsemattomalla äänensävyllä: "Niin, oliko sulla jotain asiaakin?"

Jeon oli jo pudistelemassa päätään mutta muisti sitten, miksi hän ylipäätään teki tätä. Hän nyökkäsi hämilliselle pojalle ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. "Voitaisko me nähä joku päivä?"

Vanhempi meni aivan sanattomaksi, eikä onnistunut järkytykseltään tekemään mitään. "Hyvä, se on sitten sovittu", Jeon sanoi reippaasti ja hymyili parhaansa mukaan. Mustahiuksinen jäi hölmistyneenä tuijottamaan nuoremman perään. Hänen päänsä oli pahemmalla solmulla kuin taskuun iäisyydeksi jääneet nappikuulokkeet.

Ja kahta päivää myöhemmin he olivat kahden kesken. Puinen puistonpenkki tuntui epämukavalta takapuolen alla, ja pilvinen taivas selvästikin irvaili nuoremman huonolle suunnitelmalle. Oli suoranaisesti ihme, että pieni paperilappunen oli ylipäätään mennyt oikealle henkilölle. Kaikesta säätämisestä huolimatta tunnelma oli katossa ja aavistuksen jännittynyt.

"Hei kuule, Tae", Jeon aloitti hymyillen hennosti. Toinen ynähti hiljaa ja katsoi treffikumppaniaan ujon kysyvästi. "Sä olet oikeastaan aika kaunis", nuorempi kertoi itsevarman oloisena. Hän antoi kuitenkin pienen epävarmuuden kuultaa äänestään, jottei sanat olisivat olleet liian läpinäkyviä. Oikeastaan nuorempi ei edes valehdellut. Hän oli heti saapuessaan laittanut merkille toisen yllättävän kauneuden. Ehkä se johtui siitä, etteivät he olleet koulussa.

Taehyung punastui mielihyvästä ja peitti hymynsä sormiensa taakse. Hän katseli huppupäistä uteliaana mutta kuitenkin varoen suoraa katsekontaktia. Hetken aikaa hän epäröi mutta nosti sitten käden kohti nuorempaa. Hän pysäytti kätensä vähän matkan päähän kysyvästi ja koitti saalistaa toisen katsetta. Jeon nyökkäsi pienesti, puri huultaan hennosti. Tae tarttui hupun mustaan kankaaseen ja epäröi vielä hetken ennen kuin vetäisi sen arastaen alas.

Vanhemman huulilta pääsi hiljainen henkäisy hupun valahtaessa toisen hartioille. Hän oli suorastaan äimistynyt tuon kauneudesta. Rusehtavat hiukset lainehtivat villeinä lähes olkapäille asti, ja ne kiiltelivät kauniisti pilven raosta kurkistavan auringon säteissä. Ne näyttivät pehmeiltä, hyvin pehmeiltä. Luonnottoman vaaleanruskeat - lähes kultaiset - silmät katselivat vanhempaan ystävällisen arvioivasti suoraan täydellisistä kasvoista. Taehyung ajatteli tämän näyn pysyvän muistoissaan ikuisesti, hän oli varma siitä. Hänen katseensa palasi kuitenkin nopeasti pehmeän näköisiin hiuksiin ja jäi niihin haikailevana.

Jeon hymyili hiukan ja tarttui vanhemman käteen lujasti. Hän yllättyi sen lämmöstä omaa, kylmempää kättään vasten. Hän yllättyi, kuinka se lämpö kiiri koko kehon läpi ja sai hänen turran sydämensä pumputtamaan nopeammin. Kylmät väreet kulkivat hänen lävitseen, kun hän tajusi, mitä pahaa-aavistamaton poika oli juuri tehnyt. Hetken hän oli niin hämmentynyt, että unohti kokonaan, mitä oli ollut aiemmin tekemässä. Taehyung tuijotti häntä herkeämättä, kykenemättä siirtämään katsettaan muualle. Pieni nolostuksen puna oli eksynyt tuon poskille.

Jeon hymähti hiljaa, enemmänkin muodon vuoksi kuin hymähtämisen tarpeessa, ja vei vanhemman käden pehmeästi hiuksiinsa. Hän näki, kuuli ja tunsi, kuinka Tae hengähti toistamiseen lumoutuneena. Vanhempi nojautui lähemmäs ja upotti toisenkin kätensä silkkisen pehmeään pellavamereen. Nuorempi ei pannut asiaa pahakseen - ei laisinkaan.

Ja kahden kuukauden päästä, kesäloman jo alettua, he istuivat sillä samaisella penkillä. Nyt lähempänä toisiaan ja hiljaa rupatellen. Tietoja oli vaihdettu menneinä kahtena kuukautena puolin ja toisin ja nyt toinen oli tullut jo aivan tutuksi. Jeon oli jopa uskaltanut nostaa toisen syliinsä ja hengitti nyt tuon raikasta, aavistuksen kirpeää tuoksua sisäänsä. Hän uskalsi suudella vanhemman pehmeitä huulia ensimmäistä kertaa, eikä tullut työnnetyksi pois. Taen lumoutunut katse säröili vasta, kun nuorempi nosti hänet sylistään ja laski kylmälle penkille.

Jeon lähti pois. Sanaakaan hän ei toiselle sanonut, jätti vain orpona penkille istumaan. Hän oli saanut, mitä oli halunnut. Hänellä oli videotallenne ja rutkasti viestejä todisteena. Ärsyttäjällä olisi kova pala purtavana. Mutta hän ei sitten kumminkaan tiennyt. Hän oli valmis. Muttei tiennyt. Sattuiko häneen? Katuiko hän? Oliko tämä oikein tai väärin? Tunsiko hän enää mitään? Sydän turtui nopeasti.

Äkkiä lämmin käsi painautui yksin tallustavan pojan olkapäälle ja käänsi tämän ympäri aiheuttaen tuolle pari harha-askelta. Hiljainen poika kohtasi ärsyttäjänsä parhaan kaverin katseen. Siitä katseesta näki, että tuo oli tajunnut. Ei ehkä ihan koko juttua, mutta asian ytimen ainakin. Paras kaveri näytti surulliselta. Mutta sitäkin enemmän hän näytti anovalta. Hänen suustaan pääsi vain hiljainen kuiskaus, joka oli epätoivoinen ja rukoileva.

"Jungkook."

Sanoja: 1009

Kirjotin tän puhelimella, mikä suoraan sanottuna tuntu hyvin oudolta. Inspis tuli Lukas Grahamin laulusta Love Someone (kuten nimikin jo sanoo). Aika pian tullee jo seuraava (ehkä xd).

Kiitos, kun/jos luit ♥