Take My Hands Now

All I know is how to love you - Yoonmin

Täytyi myöntää, että minua pelotti. Ainakin jonkin verran.

Aukaisin oven varovasti, täysin tietämättömänä siitä, mitä sen takana odotti. Ovi ei ollut lukossa. Ei se ollut koskaan. Olin kiitollinen siitä, että Minjin oli antanut minun mennä hieman etukäteen varoittamaan ystäviäni. Ties mitä he siellä hommaisivat.

Kerkesin astua vain juuri ja juuri sisälle asuntoon, kun hattarapäinen nuori oli jo hypännyt vauhdilla syliini. Onneksi olin käynyt jonkin verran salilla, niin emme aivan mullin mallin käytävälle lentäneet. Kiersin toisen käteni nuoremman selän taakse ja vetäisin oven kiinni välittämättä siitä, että tyttöystäväni olisi tulossa tänne hyvin pian. Auton parkkeeraamisessa ei katsokaas kauan nokka tuhissut.

Aika nopeasti sain melko rajuhkonkin suudelman huulilleni, kun nuorempi laskeutui omille jaloilleen kädet yhä tiukasti kiedottuina kaulaani. Vastasin suudelmaan hieman varoen tietämättä oikein, oliko se soveliasta. Meillä oli aina ollut hieman outo kaverisuhde. Tai siis, ei se meistä ollut yhtään oudolta koskaan tuntunut, mutta muut ystävämme eivät vaihdelleet kielareita keskenään tai viettäneet kaikkea vapaa-aikaansa toistensa iholla. Ainakaan ne, jotka olivat ihan vain ystäviä.

Työnsin nuoremman hellästi kauemmas, mutta tuo painautui heti takaisin lähelleni - jättäen kuitenkin huuleni nyt rauhaan. Nuoremman läheisyys oli niin sokeeraavan tuttua, että koko kehoni oli jäätyä siihen paikkaan.

"Mulla oli ikävä", Jimin lopulta tuhisi rintakehääni vasten. Hän itki hiljaa - tai sitten kuolasi paitaani, mutta todennäköisemmin kuitenkin itki. Yhtäkkiä kaikki se ikävä, jolta olin jotenkin onnistunut välttymään melkein vuoden ajan, paisui rinnassani sietämättömän suureksi kuin pian poksahtava ilmapallo. En ollut edes tajunnut, kuinka hirveän ikävä minulla oli nuorempaa ollut.

Nieleskelin pari kertaa ennen kuin vastasin ääni käheänä: "Mulla myös. Enemmän mitä etukäteen aattelin."

Jimin oli sanomassa jotain, mutta silloin muistin mahdollisesti kohta jo ovella olevan seuralaiseni ja työnsin nuoremman kauemmas. Pyyhin nopeasti kyyneleet hattarapään poskilta vältellen tieten tahtoen katsekontaktia. Minua pelotti, että se olisi ollut kiusallista. Enkä todellakaan halunnut tuntea oloani kiusaantuneeksi Jiminin seurassa. Se olisi ollut jotain täysin uutta, enkä pitänyt uusista asioista.

"Onko Tae täällä?" kysäisin estäen jälleen jonkin nuoremman sanomisen. Hän kurtisteli kulmiaan ja koitti napata pakoilevan katseeni. Olin kuitenkin itsepäinen ja suuntasin katseeni loivasti Jiminin pään yli – en ollut aivan tarpeeksi paljon pidempi, jotta olisin voinut tehdä sen samalla lailla alaviistoon kuin kaikissa elokuvissa.

"Ei se", nuorempi lopulta huokaisi. "Meni Kookin ja Hoseokin kaa jonnekki hengaa. Sano, että tullee myöhemmin ja koittaa raahata muutki tänne."

Olin rehellisesti sanottuna hieman yllättynyt siitä, ettei täällä ollut viimeisen vuoden aikana muuttunut mikään mitenkään dramaattisesti – lähes ollenkaan. Taehyung ja Jungkook taisivat sittenkin olla tosissaan toistensa kanssa, kun olivat vieläkin yhdessä. Kukaan silloisesta – ja toivottavasti myös nykyisestä – kaveriporukastani ei ollut suoranaisesti laittanut uskoaan noiden kahden suhteeseen. Olimme pääasiassa vain jännittäneet, saisivatko he porukkamme hajoamaan.

Samassa ovi kävi ja katseeni ponnahti nopeasti äänen suuntaan. En tiedä miksi, mutta rauhoituin parissa sekunnissa, kun katselin ruskeahiuksista tyttöä. Ehkä juuri tuon rauhoittava läsnäolo oli saanut minut myöntymään, kun hän oli kysynyt ujosti seurustelusta. Olin ollut siihen aikaan hyvin levoton ja tarvinnut juuri jotain hänen kaltaistaan.

"Moi", Jimin totesi hieman kysyvästi.

"Moi", Minjin tervehti iloisesti. "Mä olen Minjin, Yoongin tyttöystävä."