Kauhutarinoita

33. Jalaton tyttö

En vieläkään tiedä miksi tämä tapahtui, oliko se vain kuvitelmaa ja mitä oikeasti kävi. Traumatisoiduin pahasti, enkä enää uskalla kulkea ulkona pimeällä ja yksin. Välillä minua ahdistaa jo pelkkä nukkuminen. Kuitenkin, mennään tarinaan...

Oli ihan tavallinen ilta. Minulla oli juuri alkanut syysloma ja istuin sängylläni. Valvoin aika myöhään ja katsoin vain yhtä sarjaa tietokoneeltani. Kello oli ehkä 2.00 yöllä ja kuulin jonkin kolahduksen. Pysäytin sarjan, kuuntelin hetken ja totesin sen olevan kuvitelmaa tai muuta, jolle on varmasti hyvä selitys. Jatkoin sarjaa normaalisti, kunnes kuulin taas jonkin oudon kolahduksen. Kävin nopeasti katsomassa taloni läpi, mutta en nähnyt mitään kummallista. Menin nukkumaan noin 4.00 aikaan ja pari minuuttia sen jälkeen kuulin taas ääniä. Ne olivat pikemminkin juoksuaskelia, jotka menivät tosi nopeasti. Laitoin yövaloni päälle, nousin ylös ja katsoin olohuoneeseen. Menin kuitenkin takaisin nukkumaan hiukan ahdistuneena, koska ajattelin vain mielikuvitukseni laukkaavan.

Seuraavana iltana ajattelin mennä kävelylle, että saisin paremmin ensi yönä unta. Kello oli jo lähemmäs yhtätoista, enkä nähnyt ketään missään. Oli todella hiljaista ja pimeää.
Minulle tuli tosi outo tunne. Tunsin, että joku oli lähelläni. En ollut yksin. Katsoin ympärilleni, enkä nähnyt mitään, kunnes kuulin niitä samoja juoksuaskelia. Säpsähdin, aloin kävellä nopeammin ja hengitykseni meni raskaammaksi.
Hetken päästä näin jonkin liikkuvan lähelläni olevassa ruusupensaassa. Kylmät väreet valtasivat kehoni ja kävelin entistä nopempaa.
Ihan yhtäkkiä aloin kuulla takaani nopeaa juoksua. Katsoin sinne ja näin vain jonkun epäluonnollisen olion tulevan minua kohti. Se oli matala, omisti kaksi raajaa ja muistutti paljon ihmistä. Siinä hetkessä tajusin, että nyt pitää juosta. Katu jolla olin, ei ollut yhtään asutusta. Menin niin kovaa kuin pystyin ja kuulin vain askeleet perässäni. Itku kurkussa ja kylmissä väreissä juoksin pimeitä kujia pitkin. Kompastuin johonkin ja lensin pitkässä kaaressa kylmälle asvaltille. Löin pääni ja tunsin kivien naarmuttavan ihoani. Ei kestänyt kauaa kun virkosin ja nousin ylös, enkä nähnyt enää ketään.

Tunnistin missä olin ja juoksin kotiin. En saanut unta yöllä tapahtuman takia ja olin edelleen ihan paniikissa. Päätin googlata, että löytyisikö tietoa tästä jalattomasta tytöstä. Hain monilla eri hakusanoilla, kunnes löysin jonkin kauhublogin.
Siellä luki näin:

"Teke-Teke, jälleen legenda Japanista. Kerrotaan, että tyttö jäi junan alle kohtalokkain seurauksin. Hän meni poikki keskeltä niin, että ylävartalo ja alavartalo jäivät erilleen. Tyttö koki pitkän ja tuskaisen kuoleman, jolloin hänen sielunsa jäi riivattuna vaeltamaan pelkässä yläosassa Japanin kaduille. Liikkuessaan tyttö pitää ääntä "teketeketeketeketeke", jos tämän kuulee, kannattaa lähteä juoksemaan, ja lujaa! Jos tyttö saa kiinni, hän leikkaa uhrin keskeltä kahtia, aivan kuin hän itsekin on."

Mietin vain, että pystyykö tämä olla totta. Olinko todella nähnyt Teke-Teken? Vai oliko se vain kuvitelmaa? Ei, ei se voinut olla.

Tapahtuneen jälkeen en pystynyt kertomaan sitä kenellekään. Olin todella ahdistunut ja pelkäsin yksin olemista. Teke-Tekestä ei ole kyllä kuulunut enää mitään ja pelkoni on vähän pienentynyt.

[Kirjoittajan kommentti:] Hei taas! Päätin julkasta tän tarinan jo ennen kesälomaa sittenki, koska sain inspiraatiota yhestä kommentista. Kiitokset hänelle, joka ehdotti Teke-Tekeen liittyvää tarinaa! Mutta ei mulla oikeestaan ollu muuta, enkä tiiä millon tulee seuraava tarina. Mut jos laitatte kommentteihin jotain ideoita tai mitä haluisitte nähä nii se oikeesti auttais tosi paljon. Moro!