12.

1K 80 7

Vooi perse. Ei tässä oikeasti näin pitänyt käydä. Ei ollenkaan. Nimittäin kun istumme nyt Daxelin kanssa meillä olohuoneen sohvalla. Lähekkäin. Liiankin. Mutta kun en pääse poiskaan. Tai pääsen minä mutta aina kun olen nousemassa tai menossa jonnekkin niin Daxel vetää minut takaisin alas viereensä.

Daxelin näk.

Mikähän se tämäkin päähänpistos oli?

Istumme Sateen kanssa heidän olohuoneen sohvalla.
Heillä on kaunis koti. Aivan kuin sisustuslehdestä. Vaikka olenkin nähnyt vain olohuoneen ja keittiön, voin sanoa että Sateen perhe on aika rikas ja no, todella tarkka.

Mutta nyt, miksi halusin edes tulla tänne. Sateen takia? Haluan tottakai tutustua tyttöön paremmin ja näin, mutta ajatteleeko hän nyt että olen äkkipikainen? Takertuva? Tai jotenkin muuten vain vammainen kun ängen koko ajan hänen lähelleen?

Flashback starts:

En tiennytkään, että Sade tykkää kompastella siihen kantoon. Olen nimittäin tarkkaillut häntä. Aina kun menen kouluun aamuisin, hän melkein kompastuu tai sitten kompastuu siihen. Olen minä itsekkin pari kertaa siinä rypäissyt, ei sillä.

Mutta nyt tilanne on täysin toisenlainen. Molemmat ovat vaiti, Sade hidastelee ja minä haluaisin pitää tyttöä kädestä.

Sitten keksin. Jos haluan että meistä tulisi edes kavereita, minun pitää tehdä jotain asian eteen.

Niinpä jälleen odotan Sadetta ja sitten kun hän tulee kohdalleni, otan häntä kädestä. Sade katsoo ensin käsiämme, sitten minua, ja taas käsiämme.
Hän huokaisee ja lähtee jatkamaan matkaa. Jes.

Kun olemme metsäpolun lopussa, tulemme tielle jossa molemmat asumme.

Sormet toisiinsa kietoutuneena kävelemme naapuriemme ohi ja kun päädymme Sateen talon kohdalle, seuraan häntä sisälle. Vasta kun hän potkii kenkiänsä pois hän huomaa minut.
Hän katsoo taakseni ja kurtistaa kulmiaan, ja sitten hän taas katsoo minua.

"Sä et oo tulos meille" hän sanoo kuin se olisi itsestäänselvyys.
"Olen olen. Mitä sä täällä yksin teet, kun sulla olis näin hyvää seuraakin?"

Sade katsoo minua vakavalla ilmeellä ja sitten pyöräyttää silmiään jo minulle tutulla tavalla.

Ja niin sitten päädyimme sohvalle.

Flashback ends

Sateen näk.

Kieltämättä pelkkä paikallaan istuminen maailman typerimmän pojan kanssa on aika tylsää. Olisi oikein mukavaa katsoa jokin elokuva, mutta sitten pelkästä viattomasta vierailusta tulisikin nopeasti romanttiset treffit.

Sitähän minä en halua, enhän?

Silmäni kuitenkin aina karkaavat DVD-hyllylle, joka omistaa kauhuelokuvan Ring.
Kyseinen elokuva on yksi lemppareistani. Toinen puoli minussa käski laittaa elokuvan pyörimään, mutta toinen puoli haluaa minun vain istuvan tässä.

Lopulta päädyn siihen tulokseen että mehän katsomme sen.

"Katottaisko leffa?" Daxel nyökkää hetken mietittyään. Nousen sohvalta (tällä kertaa Daxel ei estänyt) ja menen laittamaan leffan pyörimään.

Haen vielä meille molemmille lasit mehua ja avaamattoman karkkipussin, jonka Daxel saisi luultavasti syödä yksin.

Olen katsonut elokuvaa tyyni ilme kasvoillani tarkkaillen samalla Daxelin reaktiota, ja tullut siihen tulokseen että hän ei ehkä oikein perusta kauhusta.

Hän säikähtää pienimmästäkin äänestä, ja samalla saattaa päästää suustaan jotain vinkumisen kuuloista jolle minä naurahdan.

Daxelin näk.

Hienoa. Sade valitsi jonkun kauhuelokuvan, enkä oikeastaan edes pidä kyseisestä genrestä.
Se on ahdistavaa - aivan kuin joku seisoisi takanasi valmiina tappamaan sinua.

Mutta onhan tässä hyväkin puoli. Elokuvan pyöriessä Sade nojautuu aina hitaasti enemmän minua päin, ja melkein elokuvan lopussa hän nojaa kokonaan minun olkapäähän.

Kun lopputekstit pyörivät näytöllä, olen melko varma että tyttö nukkuu.

[Mitäs piditte? 500 sanaa, tästä se lähtee;) kommentoikaa jos kiinnostaa, alas mielipiteenne!

Ja nyt, öitä]

~Banaatti💏

Elämän SäveletRead this story for FREE!