18.

788 66 4

Herään maailman kauneimpaan ääneen. Herätyskelloon. Raajani tuntuvatkin yht'äkkiä raskailta kun muistan että tänään on koulua. Daxel ei ole sängyssään. Varmaan mennyt juomaan jotain. Avaan reppuni ja etsin sieltä jotin päällepantavaa. Mustat farkut, musta t-paita ja siihen vielä musta huppari. Nopeasti, ettei Daxel näkisi, vaihdan vaattet. "Vau" Käännyn salamana ovelle ja en saa melkein henkeä. Ei kai vaan hän nähnyt kun puin päälleni? "Mitä helvettiä?!" huudan. Jumalauta. Lupasin, minä lupasin itselleni että pitäisin varani, ettei kukaan näkisi, ettei kukaan tietäisi. Ja VITTU MITEN KÄVI? En voi olla näin säälittävä. VIHAAN ITSEÄNI!

"Mitä sä teet täällä? Oisit ees ilmottanu! Mut vittu et ku tuut ja saatana pilaat toisten elämät olemalla oma täydellinen ittes!" Juoksen pojan ohi kyyneleet silmissä. Tunnen taas pahan olon pyrkivän ylös, mutta pidän sen sisälläni ja juoksen suoraan kouluun. Koko matkan.

Koululla kaikkien katseet tuntuvat olevan minussa kun kävelen pihan poikki. "Hei tytöt. Kattokaa mikä hiiri täältä löytyy" Jessica. Tuota paskiaista en ainakaan olisi halunnut nähdä juuri nyt, mutta minkös teet kun elämä potkii perseelle ja kunnolla.

"No mitä? Painaako läski leukas niin paljon ettet jaksa ees päätäs nostaa?" sitten kamalaa käkätystä jokaisen noidan suusta.
Kyyneleet, ne tiedostan. Tiedän myös, että en kestä enää. Enää vähän, ja sitten... Sitten tämä olisi ohi. En kestäisi jos joutuisin enää kuulemaan tätä paskaa jota vain kaadetaan niskaani.

Ja tiedän, että joutuisin.

[Lyhyyyt luku!! Oli pakko jättää näin iha vaa teijän kiusaks:3 Kiitos kun luit ja ja ja nähää en luvus:))]

Elämän SäveletRead this story for FREE!