9.

996 83 4

Saan itkun pidettyä sisälläni, ja kävelen nyt kohti vessoja. Yritän välttää yleisintä käytävää, sillä Jessica porukkoineen hengailee siellä.

Mahassani möllertää jokin outo tunne, enkä pysty enää kävellä kunnolla. Jalkani eivät nouse, ja lyyhistyn maahan polvilleni. Pidän käsiäni mahani ympärillä enkä pysty enää ajatella kunnolla. Ainoa asia mitä tiedän on se että porukkaa kerääntyy ympärilleni. Ilmeisesti Jessica on kuullut tästä nopsasti puhelimen välityksellä, sillä hän kiiruhtaa paikalle virne naamallaan. Silmissäni välkkyy, välillä mustaa ja välillä sumeaa.
"Onko meidän pikku Sateella maha pipi?" Jessica ilkkuu ja astelee lähemmäs.
"No voi harmi" sitten hän potkaisee kylkeäni.
"Lopeta!" huudan mutta turhaahan se on. Tiedän sen itsekkin. Olen kokenut tämän saman ennenkin seiskalla.
Toinen kipuaalto pyyhkäisee ylitseni kuin viivytellen. Tekisin mitä vain jotta pyörtyisin. Ettei tarvitsisi tuntea tätä helvettiä tai kuunnella Jessican huutoja.
"Ai sä haluut lisää? No ehkä sä vielä pari ansaitset!" pari potkaisua lisää vatsaan.
"Kuole! Ei kukaan kaipaa sua!" jotkut huutavat.

Nään surkeasti kun jotkut ottavat kuvia minusta. En välitä. Pitäisikö? Mitä jos lähtisin kotiin ja kirjoittaisin kirjeen vanhemmilleni jossa kerron etten kestänyt enää? Jos jäisin junan alle? Välittäisikö kukaan?

Sitten taidan pyörtyä. Kuulen vain vaimeasti ennen sitä kuinka rehtori ja joku muu käskevät heidän lopettaa.

[Tadaa! Uus luku jälleen:)
Nauttikaa ja kommentoikaa]

~Banaatti💏

Elämän SäveletRead this story for FREE!