Take My Hands Now

Mennään kauas pois - Namjin

Sitten hän lähtisi.

Ynseä mies, joka oli myös kerännyt ruuan, luovutti kärryt Seokjinille hänen kerrottuaan nimensä ja arvontanumeronsa. Pähkinätukka kiipesi kärryihin hiljaisen haikeana ja läimäytti ohjaksilla kahta ruunikkoa ruunaa persauksille saaden niihin liikettä.

Kuoleman hiljaisuudessa - kirjaimellisesti kuoleman hiljaisuudessa - hän ajoi reipasta käyntiä kohti linnaa silmät lujasti tiehen liimattuina. Hän tunsi tien paremmin kuin oman huoneensa, kaiken vapaa-aikansa hän oli viettänyt siellä käyskennellen. Hänen ei tarvinnut edes katsella ympärilleen, hän tiesi tien muodoista ja ajan kulusta tarkalleen, missä kohdin nousi mikäkin rakennus tai katukauppa. Hiljaisesti, kiittäen ja pienen innostuksen sekaisella surulla hän hyvästeli kotikulmansa. Hän ei enää koskaan palaisi sitä katua pitkin kotiin.

Lopulta linnanportit kohosivat suoraan hänen edessään. Ne olivat ikivanhat ja jykevät kuin kallio. Ne saivat ihmisen tärisemään pelosta, polvistumaan kunnioituksesta. Niistä huokui epäinhimillistä voimaa, joka iski suoraan sielun lävitse ja sai ihmisen ajattelemaan synkimpiä syntejään.

Vain puhtaiden ja viattomien ihmisten sanottiin pääsevän linnan porteista vaivattomasti ilman minkäänlaisia negatiivisia tuntemuksia. Kun puiset portit sitten aukaistiin hitaasti ja naristen, ajoi Seokjin linnan sisäpihalle ali massiivisen holvikaaren. Tuntiessaan olonsa yhä kevyeksi ja synnittömäksi hän uskoi lopultakin aivan täysin, ettei se, mitä hän oli, ollut väärin. Hän oli ihminen ihan siinä missä muutkin.

Mukulakivipiha oli tyhjä, putipuhtaaksi lakaistu niin, että pähkinätukalla teki pahaa ajaa likakenkäiset hevoset sisään. Hieman hämillään ja ihmeissään siitä, mitä hänen oikein odotettiin tekevän, Seokjin pysäytti hevoset keskelle aukeata pihaa ja laskeutui alas kärryiltä. Hän käveli suurten eläinten pääpuoleen ja tarttui niistä vasemmanpuoleista lujasti kuolainrenkaasta.

Siinä hän puheli ruunille rauhoittavia hyvän tovin ennen kuin pieni sivuovi pihan nurkassa avautui, ja huppupäinen hahmo asteli pojan näköpiiriin. Hieman hermostuneena Seokjin jäi odottamaan tulijaa, joka liikkui palvelijaväelle epäominaisella matkaa voittavalla askelluksella. Mitä lähemmäs hupulliseen kaapuun pukeutunut henkilö tuli, sitä pidemmäksi ja ylväämmäksi tuo osoittautui. Ei todellakaan minkäänlaista perus palvelijaväkeä.

Kohta hahmo oli jo saapunut aivan Seokjinin eteen kasvot visusti hupunhelman alla. Käsi täristen pähkinätukka osoitti ruokakärryä, kun ei sanaakaan suustaan saanut. Paikalle saapunut nyökkäsi välinpitämättömästi ja pyörähti ympäri kaavun helma heilahtaen. Hän lähti liikkeelle, ja kesti hetken ennen kuin Seokjin tajusi seurata tuota mysteeristä ilmestyjää.

Lumoutuneena elämää vain niin vähän nähnyt nuori mies lähti oletettavasti paljon kokeneemman hahmon perään. Ilman täytti hevosten säännöllinen kavioiden kopse ja Seokjinin puukengistä lähtevä hiljainen töminä kivetystä vasten. Edellä kulkeva liikkui täysin ääneti.

Kaapupäinen hahmo johdatti Seokjinin puisten, hevosten mentävien, ovien luokse ja pysähtyi niiden eteen. Hetkeksi tuli aivan hiljaista, kun neljä elävää olentoa odotti kolmella hengitys katkonaisesti kulkien. Kohta kuului raskas tömähdys, kun linnan suuret pääportit sulkeutuivat langettaen sisäpihalle ainakin pähkinätukkaisen mielestä maailmanlopun tunnelman. Sitten heidän hakijansa avasi pienemmät portit ja asteli matalaa ramppia ylös viileään varastomaiseen tilaan.

Seokjin sai hetken suostutella hevosia ennen kuin niistä rohkeampi otti pienen askeleen eteenpäin ja toinen seurasi pakotettuna mukana. Paikka muistutti etäisesti jotain tallin ja kellarin sekoitusta. Siellä oli hämärää ja kosteaa, hyvin aavemaista. Seokjiniä puistatti, paikka oli suorastaan karmiva.

"Voit jättää kärryt tähän ja poistua sitten."

Seokjin hätkähti rajusti kuullessaan kylmän, suorastaan julman, mutta myös äärettömän kauniin äänen. Se sai kylmät väreet kiitämään pähkinätukan keholla ja ihokarvat nousemaan pystyyn. Ääni loi ruuankuljettajalle niin suuren järkytyksen, että hetkeksi hän unohti kokonaan, mitä häntä oli pyydetty tekemään.