Me oltiin sovittu Ollin kanssa yhteistuumin että katseltais ensi viikolla paremmin mitä keksittäis. Mua ahdisti pelkkä ajatuskin sen näkemisestä. Mä kuolisin varmasti häpeästä. Jo pelkästään koko asian ajattelu sai aikaan niin suuren ahdistuksen et mä halusin vain unohtaa tuon. Kuinka mä olin saattanut olla niin tyhmä?!
Kukaan tuskin uskoi jos mä sanoin ettei mun todellakaan ollut tarkoitus mennä pyytämään sitä ulos. Mä ihan todella kuvittelin sen puheiden perusteella et se oli itse aikeissa tehdä niin... mä halusin vain osoittaa ystävällisyyteni viemällä siltä puolitiehen jääneen kysymyksen loppuun. Se ei vaikuttanut olevan kovinkaan itsevarma aiempien kertomustensa perusteella joten... turha mun oli selittää! Mä olin nolannut itseni täysin ja se siitä.
Puolustellessani itseäni, mä kuulostin varmaan siltä kuin olisin pitänyt Ollia jotenkin vastenmielisenä. Ettenkö mä olisi halunnut muka viettää sen kanssa aikaa. Se oli kaikkea muuta kuin totta.
Vaikka se oli ihan päinvastainen kuin esimerkiksi Joonas, musta me tultiin ihan hyvin juttuun. Ehkä se syy olikin juuri siinä.. se oli niin erilainen. Kuitenkin siinä oli hyvin paljon samaa mitä minussa itsessäni. Sen mä sain huomata jo silloin kun mä juttelin sen kanssa ensi kertaa niissä bileissä...
Tässä kohtaa meidän treffit oli kiinni oikeastaan enää vain Ollin aikatauluista. Mulla oli tunteja niin vähän tässä vaiheessa syksyä et ei niissä paljoa setvittävää ollut. Toki mun olis varmaan pitänyt sekin yli jäävä aika käyttää kirjoituksiin valmistautumiseen. Jos mä joskus halusin itselleni sellaisen typerän näköisen valkoisen hatun hommata...
Yritin pudistella aiemmat nolostelut pois päästäni ja keskittyä viikonlopun viettoon. Mä olin kohteliaasti kieltäytynyt Joonaksen ehdotuksesta lähteä taas johonkin kissanristiäisiin nyt kun kerrankin sain olla viikonlopun yksin kotona. Älkää edes kysykö mikä mua vaivasi...
Vaihdoin televisiosta nettiasetukset päälle ja sukelsin Netflixin syviin syövereihin. Mulla ei ollut hajuakaan mitä mä sieltä hain mutta jotain sopivaa tähän ankeaan perjantaihin. Jotain mitä katsoessa television äärelle oli hyvä nukahtaa...
Mä lojuin sohvalla pelkät boxerit jalassa ja paitakin oli jäänyt jonnekin kylpyhuoneen suuntaan. Mä olin suihkun avulla yrittänyt huuhtoa omaa häpeääni viemäristä alas mutta en mä siinä kovinkaan hyvin tainnut onnistua.
Sopivan leffan löydyttyä mä vedin vilttiä hieman päälleni ja etsin mukavaa asentoa. Ennen kuin mä ehdin sellaista löytää, ovelta kuului jo kovaäänistä, katkeamatonta koputusta. Niinpä tietysti...
Huokaisin syvään ja suuntasin kohti ulko-ovea, tehdäkseni lopun tuosta saatanallisesta metelistä. Hulluksi tässä tuli vähemmälläkin.
"Mitä helvettiä?!" ärähdin ovea avatessani.
Mun edessä seisoi surkean näköinen Joonas, jonka kasvot olivat ulkoilmasta punaiset ja silmät vetistävät. Ihan kuin se olis itkenyt..
"Onks kaikki hyvin?" kysyin huomattuani tuon selvästi hätääntyneen olemuksen.
Se säntäsi sisään ja alkoi riisua ulkovaatteitaan. Mä vedin oven kiinni ja jäin katsomaan Joonasta odottavasti. Saatuaan kengät, takin ja pipon pois, se tarrautui kiinni muhun.
Kiedoin käteni sen ympärille ja annoin tuon ottaa oman aikansa. Siitä lehahti selvästi alkoholin haju, joten kaikesta päätellen illan bileet oli päättyneet sen osalta suht aikaisessa vaiheessa. Ehkä se oli ihan hyvä niin...
"Niko pussaili jonkun muijan kanssa ja sitten mä suutuin ja istuin sohvalla jonkun jätkän kanssa ja sitten se yritti pakottaa mut sänkyyn ja..." kuullessani viimeisen virkkeen sen vaikea tulkintaisesta selityksestä, siirsin sitä kauemmas itsestäni. Katsoin järkyttyneenä sitä silmiin ja yritin tulkita sen reaktioita.
"Hei, eihän se ehtinyt tehdä sulle mitään?" kysyin vaativasti.
En mä halunnut Joonasta painostaa yhtään mihinkään mutta se tiesi itsekin että sen oli kerrottava jos jotain sellaista olisi tapahtunut. Jumalauta mä vannoin vaikka oman henkeni kautta sen että jos mun Joonakseen joku kehtasi ilman lupaa koskea, sai valmistautua kaivamaan omaa hautaansa. Enkä mä edes liiotellut.
Joonas pudisteli itkuisena päätään ja laski katseensa lattiaan.
"Sä olit ihan oikeessa" se niiskutti.
Tämä ei ehkä ollut oikea hetki iloita noista sanoista mutta jotain mielihyvää mä niistä sain. En mä nähnyt oikeaksi lähteä sillä mitenkään viisastelemaan joten hymyilin vain lempeästi Joonakselle.
"Tuu. Mä laitan sulle jotain syötävää" sanoin huolehtien ja ohjasin Joonaksen peremmälle asuntoon. Johdattelin sen sohvalle ja kiedoin hetki sitten päälläni olleen viltin nyt Joonaksen ympärille.
"Kiitos Joel. Sä oot ihana" kuului hiljainen ääni sohvan nurkasta.
Mä suuntasin hymyillen kohti keittiötä, aikeenani tehdä Joonakselle voileipiä iltapalaksi. Kyllä mäkin huolehtivainen osasin olla kun kyseessä oli mulle tärkeä ihminen ja vielä enemmän jos sille oli sattunut jotain. Siitä puheenollen mä halusin tietää kuka helvetin mulkku oli yrittänyt pakottaa Joonasta johonkin mitä se ei itse halunnut... sen mä vannoin kuristavani hengiltä jos vain käsiini löysin..
***
Saikul on aikaa graindaa uusii osii :) Ja niitähän nyt olis! ::)