After All

Ensisuudelma

"Mähän sanoin että oon toivoton" mun vierellä kävelevä blondi sanoi nauraen.

Ihme ja kumma, mä olin saanut Joelin pysymään kirjastossa ruhtinaalliset kaksi tuntia. Tuosta saavutuksesta se yllättyi varmasti itsekin. Oikeastaan kaikki aika jonka mä olin suunnitellut käyttäväni kirja-arvostelun tekoon, oli mennyt Joelille termien selittelyyn. Mua se ei jaksanut haitata yhtään. Pääasia et sille oli jäänyt päähän edes jotain. Mä tekisin tehtäväni loppuun sitten kotona.

"Et sä nyt ihan toivoton ole" sanoin hartioitani kohauttaen.

Mä en tiennyt mielsikö Joel sen kohteliaisuutena vai kuvitteliko se mun vain pilkkaavan sitä. Ehkä siihen oli kätketty hieman pientä ivaa mukaan. Vaikka mä sen ihan kehuna tarkoitin.

Joel tuhahti muka loukkaantuneena ja työnsi mua leikkisästi kauemmas itsestään. Sen reaktio sai mut vain nauramaan. Jälleen kerran. Musta tuntui etten mä koko päivänä ollut juuri muuta tehnytkään. Ei siis mikään ihme että mua sattui jo vatsaankin.

"Mennään istumaan. Mä oon nauranu ihan liikaa kun vatsalihakset kramppaa jo" selvitin Joelille ja suuntasin istumaan vähän matkan päässä olevalle kivetykselle. Tuo oli jättänyt autonsa kirjaston parkkipaikalle ja kertonut kaipaavansa raitista ilmaa. Se oli johdatellut mut pitkin jotain kinttupolkua laakealle kalliolle jossa me nyt oltiin. Täältä näkyi kauniisti lähes koko kaupunki ja se sai mut hetkellisesti jopa pitämään tästä paikasta.

Joel istui mun vierelle ja nojasi kyynärpäällään mun olkapäähän. Sen siirto sai mut hyvin tietoiseksi sydämeni sykkeestä ja hengitys alkoi väistämättäkin tuntua raskaammalta. Vaikka mä yritin ihan tosissani rauhoittua...

"Mä en tiennytkään et kirjastossa voi olla noin hauskaa" se tokaisi hymyillen.

Ne olikin vain pelkkiä oletuksia joihin sen ajatukset perustui. Sitä paitsi ei se ollut ennen vielä ollutkaan kirjastossa mun kanssa. Selvästi mäkin osasin olla sitten hauska...

"Sä et ookkaan ennen ollu siellä mun kanssa" vastasin virnistäen.

Joelia näytti huvittavan mun vastaukseni. Faktojahan mä vain kerroin. Ei siinä sen kummempaa ollut. Se siirtyi musta hieman kauemmas ja haki itselleen hyvän paikan. Mä katsoin vuorotellen horisonttiin laskevaa ilta-aurinkoa ja vierelläni istuvaa Joelia. Molemmat näytti niin kauniilta etten mä tiennyt enää kumpaa katsoa.

Joel oli selvästi uppoutunut omiin ajatuksiinsa tuijotellessaan edessä avautuvia maisemia. Olihan se kieltämättä hämmentävää miten yhtäkkiä kaikki oli niin kaunista kun vielä eilen illalla maailma oli ollut niin synkkä. Syksy oli ihmeellistä aikaa...

Mä irrotin jälleen salakavalasti katseeni horisontista Joeliin, jonka hiukset näytti auringonlaskun varjossa lähes kultaisilta. Se näytti hyvältä... niin hyvältä et mä juuri ja juuri uskalsin katsoa sitä punastumatta.

"Kiitos et jaksoit opettaa mua. Mä luulen et pitäis alkaa lähteä jo himaan" se tokaisi yhtäkkiä vilkaistessaan ranteessaan olevaa kelloa. Mä tunsin inhottavan piston sydämessäni kuultuani sen sanat. En mä olis halunnut vielä tämän illan päättyvän. Vaikka me viime aikoina oltiinkin oltu yhdessä kovin tiiviisti. Kai siihen oli ehtinyt jo tottua... ei tuon seuraan vain voinut kyllästyä.

Katsoessani puhelimen kelloa, mä tajusin vasta itsekin kuinka paljon se taas oli. Ihan kuten eilenkin. Joelin kanssa aika kului kuin siivillä. Ei sen nopeaa kulkua tahtonut huomatakaan.

Mä käänsin katseeni Joeliin noustakseni ylös. Mä voin vaikka vannoa ettei se ollut koko aikaa noin lähellä. Laskin katseeni kallion pintaan ja jäin tuijottamaan Joelin sormia. Ne oli nyt hyvin lähellä mun omia.. mä paloin halusta koskettaa niitä mutta jokin mun pään sisällä kielsi tekemästä niin. Sanoi sen vain olevan väärin.

"Sä näytät hyvältä. I mean... tosi hyvältä" se sanoi varovasti hipaisten sormellaan mun omia.

Mun sydämen syke sai tuosta vain lisäbuustia ja pisti liikkeelle koko kehon läpäisevän kylmien väreiden aallon. Hyökyaallon, joka hukutti mut alleen täysin...

"N-niin säkin" vastasin ihan hiljaa.

Ensi kertaa mä olin yhtä tietoinen ja samaan aikaan täysin kujalla siitä mitä oli tapahtumassa. Se jokin oli vain muutaman siirron päässä mutta sekin tuntui ylivoimaiselta.

Annoin katseeni vaeltaa taas hetken kauniissa maisemissa ja huokaisin hiljaa. Nykäisin takkini hihoja paremmin käsieni päälle ja vaihdoin jalkojeni asentoa.

"Oot söpö noin hermostuneena" Joel tokaisi huvittuneena.

Hyvä sen oli sanoa kun vaikutti itse niin kylmän viileältä. Käännyin katsomaan sitä kysyvästi ja sain vastaukseksi lempeän virnistyksen. Mä en vain voinut käsittää... tuo mies olisi saanut kenet tahansa ja siitä huolimatta se istui mun kanssa tiistai-iltana ihmettelemässä auringonlaskua..

Nielaisin kuuluvasti tajutessani tuon tulleen koko ajan vain lähemmäs ja lähemmäs. Se oli enää vain muutamien senttien päässä minusta...

"Pitäisköhän meidän mennä..." kysyin varovasti.

Käänsin jälleen hetken verran horisontissa kiertäneen katseeni takaisin Joeliin. Mä olin jo vähällä saada rytmihäiriöitä pelkästään sen läheisyydestä.

"Olli.." se sanoi hiljaa, hipaisten mun kättä hellästi.

Se nojautui lähemmäs ja lähemmäs, kunnes sen huulet kosketti ihan varovasti mun omia. Mä suljin silmäni automaattisesti ja yritin vastata parhaani mukaan tuon tutkivaan suudelmaan. Se oli hellä ja tunnusteleva. Se oli jotain minkä mä muistaisin varmasti lopunikääni. Ensisuudelma... 

***

Nyt saatte sitä siirappia sitte :)