After All

Vanhemmat...

Joonaksen kanssa käyty keskustelu oli herättänyt edes hieman toivoa paremmasta. Kaiken sen kokeman vihan ja surun jälkeen tuon mieliala oli laantunut juuri sen verran että se malttoi kuunnella mitä Nikolla oli sanottavaa. Se oli kertonut mulle menevänsä Nikon kanssa kaupungille ja käyvänsä sen kanssa asiat halki läpikotaisin. Mun korvaan se kuulosti hyvältä suunnitelmalta. En mä olisi pystynyt katselemaan Joonasta niin ankeana enää yhtään pidempään.

Mä olin luvannut sille olevani yhden tekstarin päässä koko illan jos se vain jotain kaipasi. Vaikka hakemaan luokseni jos tilanne eskaloituikin rumaksi. Kovasti mä kuitenkin toivoin ettei niin kävisi. Ja olihan Niko vaikuttanut pahoitteluineen ihan todella vilpittömältä. En mä halunnut uskoa että se olisi tarkoituksella Joonasta satuttanut. Joskus vain rakkaus sai sokeaksi. Ehkä Nikolle oli sitten käynyt juuri niin. Toisaalta kai sama homma oli myös Joonaksen kohdalla. Eihän Niko sen tunteista mitään tiennyt.

Ollin kanssa kahvittelun jälkeen mä olin mennyt siis Joonaksen luo ja se oli kertonut mulle törmänneensä Nikoon koulussa. Sitä tuskin kovin suureksi yllätykseksi saattoi sanoa. Tuo oli halunnut jutella hetken verran ja pyysi Joonasta myöhemmin illalla kanssaan ulos. Kellonajasta päätellen niiden oli määrä tavata ihan näillä näppäimillä. Ja mä odotin vain kauhunsekaisin tuntein sitä itkuista puhelua jossa mua pyydettiin tulemaan paikalle niin pian kuin mahdollista. Toivottavasti sille ei olisi ollut tarvetta tänä iltana...

Pitkällisen harkinnan tuloksena mä olin päätynyt viettämään iltaani koulukirjojen äärellä. Huomiseksi mulla ei olisi kuin englannin läksyt ja ne sujui ihme kyllä minulta aika luonnostaan. Englanti kun oli yksi niitä harvoja oppiaineita missä mä oikeasti olin hyvä. Musiikin ja liikunnan lisäksi. Mutta nuo kaksi jälkimmäistä eivät kovasti yo-kirjoituksissa auttaneet...

Otin pöydällä lojuvan lyijykynän käteeni ja aloin hahmotella sillä vastauksia kirjaani. Tämä oli varmasti ensimmäinen ja tällä haavaa myös ainut kirja johon mä tulisin tehtäviä tekemään. Jokin mielenhäiriö se oli minuunkin tarvinnut iskeä kun moisia kummallisuuksia tuli harrastettua. Lähes poikkeuksetta mun kirjoihin tekemät merkinnät koostui vain mun päässä kehittelemistä lyriikoista tai jostain sotkuisista piirroksista. Niihin mä mieluummin oppitunneilla aikani kulutin. Luovaa, eikö totta!

Ovelta kantautuva koputus sai mun hauraan keskittymiskykyni murenemaan maan rakoon. Tietysti... käännyin tuolissani oven suuntaan jonka raosta mä näin mutsin kurkkivan.

"Mitä nyt?" kysyin lievästi hämilläni.

Ei sillä yleensä ollut tapana tulla mun huoneeseen. Jos sillä oli jotain asiaa, se huuteli yleensä joko keittiöstä tai olohuoneesta. Se tiesi varsin hyvin itsekin etten mä pitänyt siitä jos mun rauhaa häirittiin.

"Saanko tulla sisään?" se kysyi varovasti.

Mä nyökkäilin hyväksyvästi ja laskin käteeni jääneen kynän takaisin pöydälle. Pääsin mä sentään ensimmäisen tehtävän b, kohtaan asti. Minun tapauksessani se oli jo paljon.

"Mitä sä ajattelit tehdä viikonloppuna kun jäät pitämään kotia?" äiti kysyi istahtaessaan mun sängyn reunalle.

Sillä oli oltava jokin taka-ajatus tässä. Ei se koskaan kysynyt tuollaista mun jäädessä yksin himaan. Mä katsoin kulmiani kurtistaen sitä silmiin ja laitoin kädet puuskaan. Siitä ei ollut epäilystäkään keneltä mä olin perinyt jäänsiniset silmäni. Syypää istui juuri mun edessä...

"En mitään erikoista. Ajattelin kutsua yhden kaverin kylään" tokaisin hartioitani kohauttaen.

Tuon huulille pyrki hento hymy jota se kovasti yritti piilottaa. Kyllä se sanomattakin tiesi ketä mä tarkoitin. Jos mä olisin puhunut Joonaksesta, mä olisin maininnut sen ihan nimeltä.

"Ei sit mitään bileitä niin et naapurit soittaa keskellä yötä häiriöstä" tuo muistutti.

Se ei kaiketi mua sen vertaa tuntenut että olisi tiennyt mun vihaavan juhlien isännöintiä. Kauhulla mä ajattelin jo ensi keväänä järjestettäviä yo-juhlia... mikäli mä nyt onnistuin pääsemään kirjoituksista edes läpi.. hyvä kun olin ehtinyt toipua edes rippijuhlistani.

Kyllähän mä muiden pippaloihin saatoin mennä mut ei mulla riittänyt motivaatio sellaisten järjestelyyn. Toki edellä mainituissa tapauksissa se en ollutkaan minä itse joka niitä juhlia järjesteli vaan joku ihan muu...

"Mähän sanoin että kutsun yhden kaverin tänne" sanoin painottaen sanaa yhden.

Siltä varalta et se olisi taas seuraavassa lauseessaan epäillyt mun hostaavaan vähintään jotain allasbileitä... hyi..

"Sen Ollin?" tuo sanoi kysyvästi.

Mun korvaan tuo lause kuulosti jotenkin todella kiusoittelevalta. Olihan se tentannut mua jo kerran aiemmin siitä kuka Olli oikein oli ja missä me oltiin tavattu. Kaikista mun elämässäni olleista ystävistä se oli tähän asti vaarattomin. Toisaalta.. eipä se edes ollut ystävä mutta ei mutsin sitä tarvinnut tietää vielä.

"Niin" tokaisin myöntyvästi.

Eiköhän se jossain kohtaa tulisi julki että me oltiin muutakin kuin vain kavereita. Vaikka me tänään oltiinkin kyseinen asia Ollin kanssa käyty läpi, ei meistä kumpikaan kokenut vielä tarpeelliseksi ilmoittaa siitä muille. Joonakselle mun oli tarkoitus kertoa tänään mutta se vaikutti niin keskittyneeltä Nikon tapaamiseen et en mä viitsinyt sen ajatuksia moisella sotkea. Ihan varmasti mä sille totuuden kertoisin. Sitten kun aika vaan oli oikea.

"Se vaikuttaa mukavalta pojalta" äiti totesi.

En mä sen kanssa muuten aikaa olisi viettänyt jos se minusta ihan typerä olisi. Mikä pointti tällä keskustelulla nyt taas mahtoi olla?

"Mun pitää jatkaa läksyjä. Oliko vielä muuta?" kysyin turhautuneena.

Se nousi hymyillen seisomaan ja pudisteli päätään. Hetki hetkeltä mä aloin epäillä sen motiiveja vain enemmän. Joko se yritti ilmeillään ja eleillään saada mua kertomaan faktat mun ja Ollin väleistä tai sitten se oli muuten vain muuttunut hyvin oudoksi.

"Kiva nähdä kun sä teet koulutehtäviä" se sanoi hymyillen ja poistui mun huoneesta oven perässään sulkien.

Vanhemmat osasi olla joskus todella omituisia. Ota niistäkin selvä... 

***

Huomenna tulee ystävänpäivä shottia <3