After All

Keskittymiskyky piilosilla

Mä tuijotin sitä kirottua biologian kirjaa jo toista tuntia ja yritin saada pelkällä katseella edes jotain päähäni. Ei tainnut paljoa auttaa, vai mitä meinaatte?

Mun aivot ei sisäistäneet vähääkään mitä tuo teksti yritti mulle kertoa, kuvien tarkoituksesta puhumattakaan. Mä kun olin aina ollut enemmän tuon visuaalisuuden perään. Se oli ollut ainut keino edes yrittää ymmärtää jotain. Siksi mä olin aina piirtelemässä omiani kun sain asiasta kuin asiasta paremmin tolkun kuviksi puettuina.

Ihan kuin mä en olis koskaan edes koko kursseja käynyt tai tunneilla istunut. Niin pihalla mä tästä kaikesta olin. Aivan kuin tämä kaikki olisi tullut mulle uutena asiana. Kirjoituksiin oli helppo valmistautua kun kaikki oli vain kertausta siitä mitä nämä aiemmat vuodet oltiin jo opiskeltu. Niin ne sanoi. Oliko tämä helppoa? No vittu ei.

"Saatana" kirosin itsekseni ja paiskasin kirjan seinään.

Juuri sopivasti tuohon tyhjään kohtaan Kurt Cobainin ja Sidney Crosbyn välissä. Mä en ollut vielä suostunut luopumaan julisteista. Sanokaa vain noloksi ihan kaikin mokomin.

Siinä oli kaksi suurta joita mä kumpaakin ihailin tahollaan. Toista musiikin ikonisena 27-clubin kruunupäänä ja toista lätkäkaukaloiden kiistattomana kuninkaana. Siinäs näitte! Ei menestykseen biologiaa pänttäämällä päästy...

Toisaalta jos mä ihan rehellisesti sanoin, ei mun taidoilla eikä hermoilla oltais tuossa pisteessä. Junnuna mä olin pelannut lätkää mutta motivaatio otti jalat alleen aika vauhdilla kun toivottua kehitystä ei tullutkaan yhdessä yössä. Ottihan se ylpeyden päälle myöntää ettei ollut tarpeeksi hyvä...

Samaa mä olisin silti voinut sanoa musiikista. En mä ollut mikään kitaravirtuoosi tai kultakurkku äänenikään suhteen. Enkä mä lyriikoissakaan loistanut. En oikeastaan yhtään missään. Musiikki vain oli mulle intohimona suurempi kuin jääkiekko olis koskaan voinut olla. Vaikka joissain pikku-Joelin haaveunissa mä vieläkin näin itseni matkalla NHL:n parrasvaloihin. Todellisuudessa mun pää ei olisi milloinkaan kestänyt niin kirkkaita valoja.

Huokaisin syvään ja kaivoin lattialla lojuvasta repustani muutkin kirjat pöydälle. En mä niistä mitään ahaa-elämystä olettanut saavani mutta jos ne ruokkisi mun motivaatiota edes vähän. Ketä mä oikein yritin kusettaa? Ne tappaisi sen vähänkin minkä rippeet mulla jäljellä enää oli.

Harmittelin tyhmyyttäni siitä et olin päästänyt Joonaksen jo menemään. Vaikka se heittikin ala-arvoista läppää mun opintojeni kustannuksella, olis siitä silti voinut olla apua. Ehkä se olis saanut taottua mun päähäni jonkun uuden tavan jolla oppia asiat ja saada ne jäämään paremmin mieleen. Tai nyt ylipäätään edes pysymään siellä sekunnin sadasosaa pidempään...

Heitin pöydälle pinossa sekä ruotsin että yhteiskuntaopin kirjan. Pelkkä ajatuskin jälkimmäisestä sattui. Mulle tuli siitä mieleen vain se kuinka mä olin saanut osuman moisesta keskellä koulun käytävää. Julma maailma pienelle ihmiselle...

Vilkaisin kelloa ja nojasin tuolissani taaemmas. Me oltiin sovittu Joonaksen lähtiessä et nähtäis vielä tänä iltana uudelleen. Pysyteltäis vain fiksulla linjalla ja mentäis ajelemaan. Se oli omanlaisensa rentoutumiskeino sekin... mä viihdyin auton ratissa ja nautin kajareista kuuluvasta musiikista sekä vieressä istuvasta keskusteluseurasta. Kuka muka sellaisesta olisi valittanut? Sitähän minäkin...

Yleensä meidän ilta-autoilut oli lähteneet vähän lapasesta kun mietti ajankäyttöä.. me saatettiin sopia muutamasta tunnista mut todellisuus oli yleensä lähempänä neljää tai viittä... riippui vähän siitä oltiinko me kahdestaan vai oliko esimerkiksi Niko mukana. Eipä tuo silti meidän seurassa vielä kauaa ollut ehtinyt aikaansa edes tuhlaamaan.

Nyt kun oli viikonloppu edessä, meillä ei olisi pitänyt olla mitään kiirettä. Todellisuudessa mun olisi pitänyt mennä ja nostaa seinään heittämäni oppikirja ylös ja palata takaisin takomaan tuota epäloogista informaatiota päähäni. Tai sitten mä olin vain ihan helvetin tyhmä... ainakin mä tiesin nyt tehneeni väärän ratkaisun valitessani tuon syksyllä kirjoitettavaksi aineeksi. Parempiakin olisi ollut tarjolla...

Sen sijaan mä kuitenkin koomasin vain tässä tuolillani ja pohdiskelin syntyjä syviä. Ihan kuin siitä olis ollut kirjoituksia ajatellen mitään hyötyä. Kyllä mä tiesin kusevani tällä toiminnalla vain omaan nilkkaani mutta toisaalta myös omapa oli nilkkani. Eihän siitä kukaan muu kärsinyt jos mä ryssin kirjoitukseni. Oma oli ongelmani ja oma oli tulevaisuuteni. Milloin mä muutenkaan olin jaksanut välittää siitä mitä muut musta ajattelivat. Ehkä mä olin sitten toivoton tapaus mutta sitten mä olin. Ei se sen vaikeampaa ollut...

***

Olenpas ollut ahkera kun nyt saatte jo toista stooria tänään :)