After All

Myöhästelijä

*OLLI*

Hieroin lapasten peittämiä käsiäni yhteen ja yritin pitää itseni lämpimänä. Mä olin miltei juossut ulos koulusta kun tunti oli venynyt yliajalle lähes viisi minuuttia, ettei vain Joelin olisi tarvinnut odottaa. Mun onnekseni se ei ollut vielä ilmestynyt paikalle mutta nyt kun aikaa oli kulunut jo yli kymmenen minuuttia, alkoi mua jo epäilyttää. Mitä jos se oli ollutkin vain pelkkä huono vitsi jolla mut haluttiin asettaa naurunalaiseksi. Mä en halunnut ajatella Joelin tekevän sellaista. Se vaikutti niin kovin kiltiltä ja olihan se osoittanut myös halunsa auttaa mua tämän kiusaamis-saagan keskellä.

Sitä paitsi mun silmiin se vaikutti kovin vilpittömältä. Eipä silti olisi ensimmäinen kerta kun mun silmäni olisi olleet väärässä jonkun ihmisen suhteen. Vahva usko mulla kuitenkin oli ettei Joel kuulunut siihen ihmisryhmään...

"Mitä hintti?" kuului ivallinen ääni takaapäin.

Mä olinkin saanut olla koko päivän ihan rauhassa tuollaisilta kommenteilta. En mä olis halunnut välittää mutta minkä mä itselleni mahdoin. Mulla meni aina tunteisiin toisten henkilökohtaiset heitot. Mä vihasin sitä... se sai mut vain näyttämään heikolta. Mitä mä kai sitten olinkin. Siksi ne varmaan olikin mut silmätikukseen ottaneet. Minkä mä sille mahdoin että olin näin herkkä...

Mä en vastannut mitään vaikka tiesin tuon olemattoman heiton olevan tarkoitettu juuri minulle. Siitähän ne olis vain provosoituneet jos mä olisin alkanut aukoa päätäni takaisin. Siitä oli kyllä kokemusta...

Otin puhelimen takkini taskusta ja vilkaisin sitä siinä toivossa et Joel olis ilmoittanut itsestään jotain. Ruutu oli kuitenkin vain tyhjää täynnä. Huokaisin hiljaa pettyneenä ja laitoin puhelimen takaisin taskuuni. Kai se sieltä joskus tulisi... tai sitten mä saisin lähteä seuraavan kymmenen minuutin sisällä talsimaan kohti kirjastoa yksikseni.

"Eikö poikaystävä oo tullutkaan viel pelastamaan?" kuului toinen kysymys takaapäin.

Yhtäkkiä mä tunsin jonkun tarttuvan mua käsivarresta ja kääntävän ympäri. Mä kohtasin jälleen niiden ivalliset katseet jotka saivat sydämen käymään ylikierroksilla. Adrenaliini alkoi aiheuttaa tuttua taistele-pakene- reaktiota mutta hyvästä ajatuksesta huolimatta mä en saanut aikaiseksi tehdä kumpaakaan.

"Ei mulla ole poikaystävää" tokaisin mahdollisimman neutraaliin sävyyn.

Mun sanat sai kummankin niistä nauramaan. Ei siinä minusta mitään hauskaa ollut. Se oli vain fakta. Ihan kuin kukaan mua haluaisi muutenkaan...

"Voi kyynel.. menikö Hokan kanssa poikki?" tummahiuksinen kysyi virnistellen.

Mistä helvetistä ne oli saaneet päähänsä et meidän välillä olisi muka jotain? Kai ne halusi vain vittuilla siitä kun me liikuttiin kuitenkin sen verran paljon kimpassa... oli kai ne aiheet jostain revittävä. Ei kai päivästä toiseen samaakaan laulua jaksanut hokea.

"Oliks tääl joku ongelma?" kuului määrätietoinen kysymys parkkipaikkojen suunnalta.

Mun edessä seisovat pojat katsoivat hämillään äänen suuntaan ja sitten muhun harvinaisen turhautuneen näköisinä. Katseillaan ja eleillään ne viestivät hyvin selvästi ettei tämä jäänyt tähän... sen mä tajusin sanomattakin. Vaikka ne lähtivätkin omille teilleen ja antoivat tällä erää asian olla, pian ne palaisivat taas kahta pahempien suunnitelmiensa kanssa. Siihen asti taas mä olisin edes jotakuinkin turvassa.

Käännyin itsekin pienimuotoisen sanaharkan keskeyttänyttä tyyppiä kohti ja huomasin Joelin seisovan autonsa vieressä kädet puuskassa. Ei se ollutkaan kuin vartin myöhässä...

"Oot sä ok?" tuo kysyi.

Mä suuntasin sen luo nyökkäillen ja vetäisin pelkääjän puoleisen oven auki. Istahdin penkille survoen reppuni jalkatilaan ja riuhtaisin oven kiinni. Joel ilmestyi hetken päästä mun viereen ja katsoi mua hetken kysyvästi. Mä tuijotin vain eteenpäin sanomatta sanaakaan.

"Sori kun kesti.. en meinannu saada autoa käymään" se tokaisi hieman turhautuneen kuuloisena.

Hyväksytään. Eipä niille oikein mitään voinut. Pääasia et se kuitenkin oli tullut paikalle niinkin hyvään aikaan ja häätänyt pelkällä olemassaolollaan mun luo ilmestyneet luokan kusipäät.

"Ei se mitään" vastasin hyväksyvästi.

Meidän oli määrä mennä kirjastoon mutta juuri nyt mulla oli sellainen tunne ettei opiskelusta olisi tullut yhtään mitään. Mä kävin liikaa kierroksilla äskeisen tilanteen johdosta enkä saanut ajatuksiani tarpeeksi nopeasti kasaan, keskittyäkseni johonkin tärkeään.

"Voidaanko vaan ajella hetki?" kysyin siirtäen katseeni Joeliin.

Se hymyili ja käänsi melko suurella olevia lämpöjä hieman pienemmälle. Kuuma täällä tulisi muutenkin... mua kun alkoi aina hikoiluttaa jos olin tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka mua kiinnosti muutenkin kuin vain kaverimielessä. Ja jos mä sain veikata, mä uskoin myös Joelin itsensä tajuavan sen...

"Totta kai! Onks toiveita?" se kysyi kohteliaasti.

Mä olin vielä sen verran uusi näillä kulmilla ettei mulla ollut mitään tiettyä paikkaa missä olisin erityisen hyvin viihtynyt. Joel varmasti tunsi kotikulmansa hieman paremmin...

"Mennään sinne mihin auton nokka näyttää" huokaisin kiskoen turvavyötä paikoilleen.

Oikeasti mulle oli aivan se ja sama minne me mentäis kunhan vain äkkiä pois tästä koulun pihalta. Mut valtasi vahva tunne siitä etten mä halunnut palata sinne enää koskaan. Mä en jaksanut enää ainaista pilkkaamista tai turhanpäiväistä huutelua. Mä halusin vain olla. 

***

Söpöjä juttuja on luvassa :)