After All

Eri maata?

Päivä mulla oli kulunut Joonaksen luona selvittäen tämän päivän aikana tapahtuneet uusimmat käänteet. Meidän koulusta kun oli kyse, ei mitään sen erikoisempaa ollut kerrottavana. Totta kai mä sen tiesin että se olisi halunnut kuulla Nikosta mutta eipä mulla ollut antaa siitä sen suurempaa selontekoa. En mä ollut nähnyt sitä sitten aamun kun se oli pyytänyt mua kertomaan Joonakselle että kaipasi vastauksia viesteihinsä.

Väitettyään ensin kivenkovaa ettei sitä kiinnostanut pätkääkään kuulla Nikosta, se oli myöntänyt olevansa umpirakastunut ja puhjennut lohduttomaan itkuun. Mä en tiennyt itsekään kuinka käsitellä koko asiaa vaikka kyse olikin itselle läheisestä ihmisestä. Tuollainen aihe vaan sai mut aina kovin vaivautuneeksi. Ihan kuin multa olis odotettu jotain maailmaa mullistavia vinkkejä tehdä kaikesta parempaa. Ei musta ollut sellaiseen ja Joonas tiesi sen varsin hyvin itsekin.

Mä halusin vain olla mahdollisimman paljon tukena sille, mitä ikinäkään se päätti tehdä. Vaikka mun olis kovasti tehnyt mieli kertoa sille mitä kaikkea Ollin ja mun välillä oli ehtinyt tapahtua, mä pysyin vaiti. Joonas oli jo viimeksi ollut ihan paniikissa mun edes mainittua siitä et olin ollut Ollin kanssa. Se koki tulleensa hylätyksi Nikon suunnalta ja pelkäsi että mun ja Ollin yhä lämpenevät välit olis johtaneet mun puolelta samaan. Vaikka se aivan varmasti tiesi ettei kukaan voisi korvata sitä. Se oli mulle tärkein ihminen maailmassa.

Illaksi mä olin saanut Ollin seurakseni ja kertasin sille päivän tapahtumia sekä koulusta että Joonaksen luota. Koska elämästä olikin tullut näin tapahtumarikasta?

Vaikka hetki sitten me oltiin vielä pyöritty kylillä tappamassa aikaa... nytkö se aika alkoi hiljalleen tappaa meitä?

"Toivottavasti ne sais välinsä selväksi" Olli sanoi.

Sitä mä luulen että meistä jokainen toivoi. Ihan Joonasta ja Nikoa myöten. Ei tuollaista ollut kenenkään mukava seurata. Ei varsinkaan kun itse ei voinut tehdä asian eteen yhtään mitään.

"Niinpä" huokaisin.

Mä nojasin pääni vieressä istuvan Ollin olkapäähän ja huokaisin hiljaa. Suljin silmäni hetkeksi ja avasin ne taas uudelleen. Voi kun mä olisin osannut tehdä edes jotain niiden kahden hyväksi... turha mun tässä mitään Amoria oli alkaa leikkiä mutta edes jotain..

"Kuule Joel, voinko mä kysyä yhtä asiaa?" kuului hiljainen kysymys mun viereltä.

Siirryin hieman kauemmas Ollista ja katsoin sitä odottavasti. Eihän sen olisi kuulunut edes epäillä tuollaista. Multa sai kysyä mitä vain mutta se oli asia erikseen mihin mä sitten vastasin.. tässä tapauksessa mä kuitenkin halusin olla avoin.

"Totta kai. Kysy pois" nyökkäilin myöntyvästi.

Olihan meidän opeteltava olemaan toisillemme avoimia jos tämä tästä johonkin vakavaan oli johtamassa. Ollista mä en tiennyt mutta kyllä mä ainakin niin toivoin...

"Mikä sut sai yhtäkkiä kiinnostumaan musta?" se kysyi.

Vastaus tuohon ei löytynytkään ihan helpolla. Totta puhuen mä en tiennyt sitä ihan täysin itsekään. Totta kai ulkonäkö oli se mihin ensimmäisenä huomionsa kiinnitti mutta Ollissa oli niin paljon muutakin. Ja varmasti paljon sellaista mistä mä en vielä tiennyt!

"Kyllä mä varmaan alitajuisesti iskin silmäni suhun jo sillon niissä Nikon bileissä kun jäätiin kahdestaan" tokaisin hartioitani kohauttaen. Niin sen täytyi olla. Ja siitä pikkuhiljaa se kiinnostus vain kasvoi kasvamistaan ja lopulta mä en osannut edes sanoa mikä oli ollut se viimeinen niitti. Se ratkaiseva siirto mikä oli saanut mut ihastumaan.

"Me ollaan kuitenkin ihan eri maata.." se huokaisi.

Millä perusteella? Ja kuinka niin eri maata? Kun mä silloin sen kertomusta kaikkeen kiusaamiseen liittyvästä olin kuunnellut, olin mä muistaakseni myös todennut tuon muistuttavan hyvin paljon mua samassa iässä... ei me niin erilaisia oltu mitä se ehkä kuvitteli.

"Miten niin?" kysyin vuorostani.

Se sai Ollin vaikuttamaan yhtäkkiä hyvin levottomalta. Joko se oli keskustellut liikaa Joonaksen kanssa siitä millainen mä olin yleensä aiemmissa suhteissani ollut tai sitten se oli vain epäluuloinen. Tässä kohtaa mä kovasti toivoin tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa...

"Kaikkihan sen näkee.. mä oon vähän sinisilmänen nörtti ja sä oot noin cool ja samaan aikaan niin hot" se sanoi niin hiljaa että hyvä kun mä edes kuulin sitä.

Osittain mä ymmärsin tuon mielleyhtymän siitä et mä olisin jollain tapaa cool, mutta kuumaa mä en itsestäni saanut vaikka miten päin olis katsonut.

"Niin upee että välillä tuntuu vaikeelta edes katsoa... koskemisesta puhumattakaan" Olli jatkoi.

Käännyin juuri sen verran että sain helposti katsottua sitä päin. Tartuin sitä hellästi leuasta ja käänsin kasvot kohti mun omia. Hymyilin sille rohkaisevasti vaikkakin katse juoksi kaiken aikaa sen huulten ja silmien välillä.

"Olli, sä oot upee" sanoin hymyillen ja nojauduin suutelemaan sitä.

Se tuntui yhtä ihanalta kuin viimeksikin. Ja vielä parempaa tästä teki se että tällä kertaa Olli uskaltautui antamaan jo hieman vastinetta. Kuinka upeaa tästä tulikaan sitten kun se uskaltaisi päästää kontrollista irti ja uppoutua kunnolla hetkeen...

***

Työuupumuksen syvistä vesistä terve