Mä siirryin ovensuulta syrjempään ja laskin reppuni seinustalle. Menin edelleen totaalisen järkyttyneenä portaiden päässä seisovan pojan luo. Sen alahuuli oli verillä ja silmäkulmat kyynelistä märät. Sen hiukset oli tuhannen takussa ja takki roikkui juuri ja juuri puoliksi päällä. Mitä se tyyppi oli tehnyt ansaitakseen tuollaista kohtelua?! Eikä se ollut edes kuka tahansa tyyppi vain koulun käytävällä.. se oli Olli, jonka kanssa mä olin perjantai-iltana tehnyt tuttavuutta.
"Mitä sulle on käynyt?" kysyin järkyttyneenä.
Tarkastelin huolestuneena sen verisiä kasvoja ja olin juuri aikeissa puhdistaa peukalollani sen alahuulta veriroiskeista kun se tarttui mua lujasti ranteesta. Mä katsoin sitä hämilläni.. en mä olettanut sen reagoivan noin. Se vaikutti hetkittäin jopa siltä kuin olis voinut tönäistä mut rappusista alas. Vaikka enhän mä ollut tehnyt sille mitään pahaa. En ainakaan tietääkseni.
"Kaaduin vaan pyörällä" se tokaisi ja siirsi mua suhteellisen lujalla voimalla sivummalle. Käännyin Joonaksen suuntaan joka sekin näytti aivan yhtä järkyttyneeltä kuin minä. Ei tainnut silläkään olla mitään tietoa siitä mitä naapurin pojalle oli käynyt.
Se paineli kohti käytävää mun ohi niin etten mä ehtinyt muodostaa edes puolikasta ajatusta. Melko raju pyöräkolari oli ollut jos sen jäljltä näytti tuolta. Vaikka mä en vielä voinut sanoa tuntevani sitä hyvin, mä tiesin että se valehteli.
Sen verran syvällisiksi meidän keskustelut olivat perjantai-iltana menneet, että mä tiesin yhtään sen enempää miettimättä tuon törmänneen taas kiusaajiinsa.
"Mene perään!" Joonas sähisi ja osoitteli Ollin suuntaan.
Mä vilkaisin Joonasta ja sitten kelloa. Mä tajusin myöhästyväni tunnilta jos nyt lähtisin sen perään. Mutta ei mulla ollut muutakaan vaihtoehtoa. Aivan sama. Yksi merkintä sinne tai tänne. Ollille oli selvästi tapahtunut jotain pahaa enkä mä halunnut enää sen kertomukset kuultuani että se joutuisi pärjäämään yksin. Sen ei tarvinnut eikä kuulunutkaan pärjätä yksin. Mä olin joutunut selviytymään kaikesta omin neuvoin ja tässä oli lopputulos. Vitut yhdestä myöhästymis-merkinnästä!
Mä lähdin Ollin perään ja seurasin kaiken aikaa ettei kukaan lähettyviltä päässyt hyökkäämään sen kimppuun. Ei sanallisesti eikä fyysisesti. Ihan kuin mä olisin ollut muka jokin henkivartija. Sitä mä en ollut mutta mä vannoin että jos joku uskalsi katsoakin sitä väärällä ilmeellä, mä vetäisin aikailematta turpaan. Oli mulla siihen oikeus tai ei.
Ketään vastaantulevista ihmisistä ei näyttänyt juuri kiinnostavan kasvot ruhjeilla kulkeva kaveri.. ne vain tuijottivat hieman turhan pitkään. Mutta yksikään ei vaivautunut kysymään mistä oli kyse. Milloin ihmisistä oli tullut noin helvetin itsekkäitä ja välinpitämättömiä?!
"Olli hei, mitä oikein kävi?" kysyin päästyäni sen kohdalle.
Laskin käteni sen olkapäälle ja sain juuri ja juuri väistettyä sen huitaisua. Katsoin silmät hämmästyksestä suurina sen reaktiota. Se oli ollut niin rauhallinen ja avoin kun me juteltiin kahdestaan.. nyt se oli kuin eri ihminen.
"Mä sanoin jo!" se huudahti.
Astuin taaemmas ja nostin kädet ilmaan antautumisen merkiksi. En mä väkisin ruvennut apuani tyrkyttämään. Kunhan kysyin mitä oli sattunut. Tajusin mä vähemmälläkin ettei sitä kiinnostanut kertoa.
"No sori" sanoin päätäni pudistellen ja käännyin takaisin.
Ainakaan mä en sitten myöhästynyt tunnilta. Eipähän kukaan päässyt sanomaan ettei mua taaskaan napannut historian opiskelu. Tottahan se oli mutta nyt mä olin ainakin ajallaan paikalla.
Toivottavasti kerrankin edes joku tämän koulun typeristä opettajista ymmärsi kysyä mikä Ollilla oli hätänä. Ei ollut normaalia tulla kouluun kasvot verillä ja kyyneleet silmissä. Vaikka tämä oppilaitos olikin täysin oma lukunsa, ei silti tuollaista katsottais läpi sormien.
"No?" Joonas kysyi heti mun päästyä takaisin.
Katsoin sitä päätäni pudistaen ja huokaisin. Kun ei niin ei.
Nappasin seinustalle jättämäni repun käteeni ja suuntasin sisään luokkahuoneeseen. Täällä sitä taas istuttais seuraavat 75 minuuttia. Se tuntui pidemmältä kuin ikuisuus. Ja lapsena pidettiin 45 minuuttia kestäviä oppitunteja kiduttavan pitkinä... niin se ajatusmaailma vain muuttui.
***
Tätä on nyt kuulkaas graindattu tuhat osaa jo :) Ja uuttaki stooria jo tekeillä ;)