Epilogi

664 25 2
                                    

Kävelemme rannalla normaalia kuumempana päivänä. Puristan Chasen kättä kevyesti ja hän hymyilee minulle aurinkoisesti.

Elämässäni kaikki on tällä hetkellä yllättävän hyvin. Alex on päässyt pois sairaalasta, ja on muutenkin jo paljon parempana. Hän on jopa palannut kouluun. Hän selvitti ongelmansa ja sopi välinsä Chasen kanssa. Siitä olen todella onnellinen, sillä en halua olla mikään este heidän ystävyydelleen.

Huutista kuitenkin olen saanut. Uskaltauduin kertomaan ystävilleni Benin tekosista minulle vasta viikko sen tapahtuman jälkeen. Hailey oli järkyttynyt, eikä saanut sanaakaan suustaan, kun taas Thea miltei huusi minulle siitä, että minun olisi pitänyt kertoa heti. Jälkeenpäin heidän reaktionsa lähinnä vain naurattaa minua.

Sen tappelun jälkeen Ben erotettiin koulusta kolmeksi kuukaudeksi. Chasella olisi ollut sama kohtalo, jos emme olisi selittäneet tilannetta rehtorille. Kerroimme asiallisesti mitä oli tapahtunut, ja hän erotti Chasen kuitenkin näön vuoksi, mutta vain kahdeksi viikoksi.

Ben pyysi anteeksi. Tiedän, olin itsekkin todella yllättynyt. Ilmeisesti hän tajusi että voisin tehdä hänestä rikosilmoituksen.

Tänään on kulunut tasan puoli vuotta minun ja Chasen ensimmäisistä treffeistä, ja kaksi kuukautta siitä Ben episodista. Sen vuoksi päätimme ottaa koko päivän vapaata koulusta, ja olla vain yhdessä.

Läheltä vesirajaa löydämme aika korkean kiven, jonka päälle Chase istahtaa. Hän kääntyy katsomaan ulapalle laskeutunutta purppuraa ja kaunista auringonlaskua. Auringon säteet korostavat hänen komeita kasvonpiirteitään, ja tekevät hänestä entistä komeamman. Jos se edes on mahdollista.

Istahdan Chasen syliin hajareisin, ja saan sillä hänet kääntymään katsomaan minua hymyillen. Annan hänelle nopean suukon, ja nojaan otsani hänen otsaansa.

"Chase" kuiskaan.

"Minä rakastan sinua" sanon ja katson Chasea silmiin.

Hymy hänen kasvoillaan levenee entisestään, ja hän suutelee nenänpäätäni.

"Niin minäkin rakastan sinua" hän vastaa kauniilla äänellään.

Nojaan pääni hänen rintaansa vasten ja halaan häntä. Hänkin kietoo kätensä tiukasti ympärilleni ja tunnen olevani turvassa kaikelta pahalta.

"Tiedäthän sinä että tekisin vuoksesi mitä vain?" Chase kysyy hetken kuluttua.

"Kuten mitä?" kysyn hymyillen.

"Seuraisin sinua vaikka tähtiin ja takaisin" hän vastaa.

Follow You To StarsWaar verhalen tot leven komen. Ontdek het nu