Etsitty |EXO•Fin|

22.Kaappaus

Tao havahtui surullisista mietteistään, kun oveen koputettiin ensin kovaa, sitten hieman hiljaisemmin. Kun opettaja avasi oven, tapitti kaksi nuorta miestä heitä. Chanyeol ja Baekhyun. "Tota, rehtori pyytäisi Sehunin, Luhanin ja Taon rehtorin kansliaan", Chanyeol kertoi ja Baekhyun vinkkasi Luhanille eyelinerin koristamaa silmäänsä. Luhan hymyili tietäväisesti ja nousi pulpetistaan. "Let's go", poika totesi ja tarrasi Taon ja Sehunin käsin, vetäen kaksikon ulos. Opettaja näytti uskovan valheen ja antoi heidän mennä.

"Yeollie, minkä takia sä otit Sehunin ja Taonkin mukaan? Tai siis ei mulla oo mitään sitä vastaan, mutta eikö se oo vähän turhaa", Baekhyun kysyi hieman hämmentyneenä.
"En oikeastaan tiedä... tuli vaan sellainen tunne, että niidenkin kuuluisi tulla...", Chanyeol sanoi vähän epävarmana.
Baekhyun kuitenkin hymyili. "Hah, kaikki käy kunhan, Kris ei tule. Aletaanhan painua, ennen kuin ne kaksi kusipäätä ehtii lähteä jo hortoilemaan johonkin", Baekhyun naurahti ja siirtyi kävellessään lähemmäs Luhania. "Chen ja Xiu on pihalla, eikö olekin kivaa! Ja arvaa mitä ne tekivät: suuteli", Baekhyun juoruili innoissaan ja Luhan katsoi häntä hymyillen. "Ahaa, vähänkö kiva", hän sanoi ja juoksi ulos saatuaan takkinsa päälle.

"XIUMIN JA CHEN", Baekhyun huusi jo kaukaa, niin että kaksikko irrottautui toisistaan ja katsoi ääneen suuntaan. Minseokin kasvot kirkastuivat suunnattomasta ilosta, kun hän näki Luhanin olevan hänen kanssaan.
"Luhan", Minseok syöksyi päin pidempää poikaa, halaten häntä nopeasti. "Sä et usko, miten paljon mä oon kaivannut sua tänä lyhyenä aikana. Missä sä oot ollut ja ootko sä kunnossa", hän kysyi huolestuneena ja Luhan hymyili rauhallisesti, astuen hieman kauemmas, ettei toinen huomaisi hänen yhä hieman alkoholin hajuista hengitystään. "Mä taisin loukkaantua jotenkin, mä en muista hirveän tarkkaan, mutta lopulta mä päädyin tänne ja tapasin Baekhyunin. Ja Sehunnien", Luhan selitti omaa tilannettaan ja esitteli lopussa Sehunin.

~||~

Kyungsoo raahasi Jonginia parhaansa mukaan, mutta hän kompasteli lumihangessa ja kaatui nenälleen. Jongin hengitti vaimeasti ja oli liian heikko liikkumaan itse. Yllättäen hänen silmänsä rävähtivät auki ja hän tuijotti Kyungsoota. "Pakene... mene", hän yritti sanoa kauhun täyttäessä pojan ruskeat silmät.

"Miksi", Kyungsoo kallisti päätään ja kysyi. Jongin tönäisi häntä hieman kauemmas ja yritti viestiä, että Kyungsoon oli oikeasti lähdettävä heti paikalla. "Lähde nyt!"

Kyungsoo ei tiennyt miten suhtautua, mutta hän laski Jonginin varoen maahan, katseli ympärilleen ja juoksi kauemmas, piiloon.
Hetken odottelun jälkeen paikalle ilmaantui kaksi valkoisiin puettua naista, jotka tarttuivat Jonginiin. Toisen punaisen suojalasin takana olevat kasvot eivät näyttäneet mitään tunteita, kun hän otti aseen käteensä ja ampui. Jongin rääkäisi vaimeasti, ja lakkasi vastustamasta.

Ja niin he veivät hänet noin vain pois.

Kyungsoo katsoi tapahtumaa silmät suurina. Minne Jongin oli viety? Keitä nuo olivat? Tappoivatko nuo naiset hänet? Siksikö hänen täytyi paeta? Olisivatko he ottaneet hänetkin? Mitä Jongin oli muka tehnyt?
Poika käveli neuvottomana sinne, mistä Jongin oli viety. Katse haravoi maata, kuin yrittäen löytää jotain mikä voisi selittää tämän.

Hänen sydämensä jätti yhden lyönnin väliin, kun lumeen oli kirjoitettu, verellä viesti. "Etsi muut ja pakene!"
Kyungsoo tuijotti sitä, kääntyi kannoiltaan ja lähti juoksemaan niin lujaa kuin ikinä pääsi, pienillä jaloillaan. Sydän pyrki ulos hänen rinnastaan, näin paljon hän ei ollut pelännyt sitten lapsuuden.
Mutta mitä "muut" tarkoitti? Muut... muut. Kuka muu?
Hetken pohdittuaan hän tajusi. Jongin osasi teleportata... ja hän itse osasi hallita maata. Minseok ehkä osasi hallita jäätä, Junmyeon vettä.

Keitä he edes oikeastaan olivat?

~||~

Taemin tuijotti Junmyeonia syyttävästi. "Sinunko takiasi hän joutui siihen?"
"Ei, hän oli itse ratissa, minä vain kyydissä. Meitä oli muitakin ja muut ovat kyllä kunnossa, mutta Jongin katosi."
"Keitä muita?"
"Yixing, minä, kolme muuta poikaa."
"Ketkä kolme muuta?"
"Et sinä tunne heitä kuitenkaan...", Junmyeon sanoi hiljaa ja tuijotti ikkunaa, vältellen Taeminin katsetta. Hän ei halunnut jostain syystä kertoa sen tarkemmin. Ehkä siksi, että Minseok oli se, jota jahdattiin? Hän uskoi, että Taemin kyllä antaisi Minseokin ilmi rahaa vastaan.
"Kerro!"
"En mä muista niiden nimiä, eivät ne ole minullekaan tuttuja..."
"No ihan sama niistä kahdesta muusta, mutta oliko siellä sellainen, aika lyhyt, vähän sua pienempi poika, jolla on mustat, lyhyet hiukset?"
"Itse asiassa kyllä", Junmyeon tokaisi ja toivoi ahdistavan kuulustelun jo loppuvan.
"Missä se tyyppi nyt on? Miksi se oli siellä?"
"Mistä sinä kuvittelet minun tietävän? Luulisi sun tietävän paremmin, kun oot niin läheinen Jonginin kanssa..."
"No kun en tiedä! Se kusipää ei ole vastannut mulle mihinkään soittoon tai viestiin", Taemin ärähti ja kaivoi repustaan kännykkänsä. Hän valitsi Jonginin numeron ja soitti, sormi naputtaen ikkunaa kärsimättömänä.
Taemin odotteli kauan, ja juuri kun puhelu oli menossa vastaajaan, joku vastasi. Mutta se ei ollut Jongin vaan tuntematon, robottimainen naisen ääni.
"Numero ei ole enää käytettävissä", ääni sanoi tylysti, ja ennen kuin Taemin ehti tehdä mitään, puhelu katkesi.

Kaksikko tuijotti toisiaan suu auki, ja puhelin tipahti toisen kädestä. "Mitä... mitä hänelle on käynyt", Taemin kysyi Junmyeonilta täristen. Junmyeon sulki silmänsä ja laski päänsä käsiinsä. "En tiedä... hän ei ole kunnossa... sen voi päätellä..."

"Öhm, anteeksi, mutta olemme perillä", taksikuski huomautti ja Junmyeon joutui maksamaan. Poika huokaisi syvään lähtiessään ulos, Taemin seurasi perässä. He eivät ehtineet sanoa toisilleen sanakaan, ennen kuin Junmyeon huomaisi tuttuja koulun pihalla.
Hän lähti juoksemaan toisten luo, mutta epäonneksi hän liukastui ja kaatui maahan. Ähkäisten hän nousi kuitenkin nopeasti pystyyn, kun Minseok porukoineen juoksi hänen luokseen.
"Suho, mitäs sä täällä?"
"Mä tulin varoittamaan teitä... teitä etsitään", Junmyeon selitti nopeasti, ja kuuli Taeminin lähestyvät askeleet.

Taeminin ruskeiden silmien katse haravoi koko kasan läpi, huomaten sekä tuttuja, että uusia kasvoja. Paitsi, että uudet kasvot olivat omalla tavallaan tuttuja.
"Hei... nuo kaksi! Tuo kuparitukkainen ja tuo harmaahiuksinen, liian isoissa vaatteissa kulkeva! Tehän olette niitä joita poliisi etsii..."

Junmyeon huokaisi. "Juuri tuota tarkoitin."
Minseok katsoi vinohkoilla kissansilmillään Taeminia, kunnes sitten katsoi Baekhyunia. "Mä arvasin, että meidän pitää lähteä maasta. Luhan, sä saat hommata meille lennon Kiinaan, niin aletaan lähteä."
Luhan kohotti kulmiaan, mutta nyökkäsi sitten imien huultaan. "Mä kyllä haluaisin Sehunin mukaan."
"Et sä voi. Sehunilla on oma elämä täällä", Minseok sanoi ja tuijotti Luhania silmiin.
"Sä olet vain mustasukkainen. Mä en halua sua enää, usko jo. Sitä paitsi sulla on Chen nykyään", Luhan sanoi isot silmät ilmeettöminä, kun hän osoitti Jongdaea, joka alkoi yskiä.

Sehun tuli lähemmäs, huomatessaan, että hän oli osittain keskustelun aihe. "Miksi teidän täytyisi lähteä Kiinaan?"
"Pitkä tarina, siis todella, todella pitkä. Mutta meidän on joka tapauksessa mentävä. Ja sä et varmaan halua tulla mukaan? Kuvittele, sä joudut jättämään joka asian mihin oot tottunut. Kodin."