Etsitty |EXO•Fin|

4.Kahvia

Baekhyun katsoi tulijaa hymyillen, vaikkei tuntenutkaan häntä.
"Ootko sä Layn kavereita", Junmyeon kysyi ja nosti kulmakarvansa hämmentyneenä ylemmäs.
"Kuka Lay", pienikokoinen poika vaivautui viimein sanomaan itseään arviolta vuoden vanhemmalle.
Junmyeon pysyi hetken hiljaa puntaroidessaan tilannetta. Jos tämä poika ei olisi Laynkaan tuttu, ei hänellä ollut mitään asiaa tulla tänne.

"Kuule, tämä ei ole sun koti ja siksi sun kannattaisikin vaihtaa maisemaa aika nopeasti."
Baekhyun nauroi ja heitti puoliksi kalutun omenan lattialle Junmyeonin jalkojen juureen.
"Hei, voin mä soittaa poliisitkin paikalle jos sä et halua suosiolla lähteä."
Baekhyunin silmät levisivät hänen kuullessaan poliiseista. Hän alkoi kaivella pitkän takkinsa isoja taskuja löytäen sieltä monia esineitä, kuten lääkepurkin ja viimein sen mitä hän etsinkin.

Poika osoitti tyynesti toista pienikokoisella pistoolillaan. Junmyeon tuijotti asetta ottaen yhden askeleen taaksepäin, muttei nostanut käsiään ilmaan antautumisen merkiksi.
"Onko tuo oikea?"
"No ei. Mitä sä oikein kuvittelet musta", Baekhyun nauroi taas ja tarkisti että ase oli ladattu.
Junmyeon katsoi yhä epäilevänä tuntematonta. "Okei, ei poliiseja. Tuota... sähän vuodat verta. Oletko sä loukkaantunut?"
Baekhyun säpsähti pienesti ja kokeili takaraivoaan. "Oho."
Junmyeon ei pitänyt yhtään tilanteesta, vaan hän hivuttautui kauemmas heti kun tunkeilijan silmä vältti.
"Mä soitan poliisit, mä soitan poliisit", poika toisti tuskin ääneen ja hivuttautui ulos kodistaan Baekhyunin tutkaillessa vammaansa.

~||~
Vanhahko mies tuli sisään pikku kuppilaan, ja hänet nähdessään Yixing oli saada sydänkohtauksen.
"Yixing? Mitä sinä täällä teet? Eikö sinun pitäisi-" mies tiedusteli moittien, mutta Yixing oli jo ottanut kitaransa sekä muut tavaransa ja oli jo juossut takahuoneen kautta ulos. Jiyong sekä Luhan tapittivat ovea johon heidän seurassaan ollut poika oli kadonnut. Paria kolmea asiakasta lukuun ottamatta tyhjään kahvilaan laskeutui hetken hiljaisuus kitaran soiton loppuessa.

"No jaa. Laylle tuli näköjään kiire, mutta mitäs herroille saisi olla", Jiyong vaihtoi taidokkaasti asiakaspalvelijan rooliin. Hänessä oli vähän samaa vikaa kuin Luhanissa.

"Mä taidan jättää väliin kokonaan", Luhan sanoi katsoen ystäväänsä.
Yhä nimeltään tuntematon mies mietti hetken ja tilasi lopulta vain kahvin. Luhan yritti varoittaa, että Jiyongin kahvi oli surkeaa, mutta siitä huolimatta tuntematon piti puolensa ja tilasi sen.

Tiskin takana hääräävä poika keitti kahvin nopeasti ja juoman miellyttävä tuoksu täytti rakennuksen. Luhan katsoi kuinka hänen ystävänsä antoi sen asiakkaalleen.
"Sun kahvi ei ole mitään verrattuna Xiuminin kahviin. Se on hyvää."
"Ai Minseok? Se hiljainen rääpäle jonka kanssa vietät aikaa? Enpä usko."
"Minseok on hyvä tyyppi, oikeasti."
"Nah... kaikki sun ystävät ovat paskaa paitsi mä. Ja Baekhyun menettelee. Kyungsoo joutaisi helvettiin koko ihminen ja se joku aina sairas tyyppi on aika säälittävä."
"Et sä voi sanoa noin!"
"Itse dissasit just mun kahvia!"
"No vähän eri asia kun ystävien dissaaminen!"
"Eikä ole!"
"No haista paska, sä et sano mun ystävistä yhtäkään pahaa sanaa tai mä revin sun suolet ulos omatoimisesti", Luhan murisi ja nousi pöydästä vihaisena. "Pitää sunkin olla tuollainen helvetin kusipää."

"Hei hei Lu, relaa. En mä pahalla? Et sä ennen ole tuollaisista suuttunut."
"No nytpä suutuin", poika huusi ja ryntäsi ulos kahvilasta jättäen seuralaisensa yksin.

"Enpä uskonut ensi näkemältä, että hän olisi noin tasapainoton", vanha mies sanoi ja hörppäsi kahvia. Jiyong nyökkäsi ja kohautti olkiaan. "No, sillä ei ole ollut elämässä aina ihan helppoa. Mutta kai se mun kahvi on hyvää?"

~||~

Yixing oli poistunut takahuoneeseen. Hän puristi kitaraansa kädessään ja henkäisi. Se oli ollut lähellä, toi ukko oli melkein saamassa minut kiinni, poika ajatteli tunkiessaan rakasta lahjaksi saatua soitintaan sen suojakuoreen. Sitten hän heitti reppunsa selkään ja lähti juoksemaan kotiaan kohti.

Hänen talvikenkänsä onneksi pitivät liukkaalla tiellä hyvin. Yixing hengitti kylmää ilmaa ja hidasti juoksutahtiaan miettien, oliko Junmyeon jo kotona. Hän kokeili taskujaan etsien avainta, mutta poika ei löytänyt sitä. Joko hän oli kadottanut sen tai sitten Jiyongin kusipää oli päättänyt läpällä varastaa sen. No, onneksi Suholla on toinen avain, Yixing lohduttautui ja käveli rappuset ylös.

Kolmannen kerroksen kapealla käytävällä hän näki yllätyksekseen poikaystävänsä ja jonkun tuntemattoman, nuoren pojan ase kädessä.

"Mitä te teette? Kuka tä-", Yixing alkoi kysellä mutta hiljeni kun lyhyehkö, sotkuinen poika käänsi pistoolinsa tulijan sydämen suuntaan.

Junmyeon nielaisi ja vilkaisi ruskeilla silmillään poikaystävänsä suuntaan, kunnes päätyi hyökkäämään Baekhyunin päälle. Laiha poika yllättyi ja refleksinä laukaisi pistoolin. Hänen kätensä tärähti rajusti kun hän melkein kaatui, ja luoti lensi ulos savun mukana. Yixing ei ehtinyt tehdä mitään, ennen kuin tunsi metallin koskevan hänen oikeaa olkapäätään.

Iho meni rikki ja verta lennähti seinällekin asti, mutta itse luoti jatkoi matkaa iskeytyen lopulta seinään.
Yixing lyyhistyi maahan lepäämään pidellen kättään tuoreen haavan päällä. Junmyeon olisi halunnut auttaa häntä, mutta Baekhyun ei antanut mahdollisuutta. Poika hyökkäsi aggressiivisesti toisen kimppuun tuntiessaan olonsa uhatuksi.
Normaalisti poika oli usein rauhallinen ja harvemmin kävi toisten kimppuun, mutta nyt hänen vaistonsa käskivät puolustautumaan.

Junmyeon oli paremmassa kunnossa kuin pahasti nälkiintynyt, vuoden nuorempi poika. Hänellä ei ollut ongelmia taltuttaa heikompaa otteeseensa, mutta kun Baekhyun päätti tarttua hänen käteensä ja purra, alkoi hänelläkin olla ongelmia. Poika iski hieman normaalia terävämmät hampaansa Junmyeonin ranteeseen ja puristi leukansa kiinni niin kovaa kuin jaksoi.

Vahvemman huulilta pääsi tuskanparkaisu, ja kun hän yritti irrottautua, Baekhyun vain kiristi otettaan saaden vastustajansa ulvomaan tuskasta.
Yixing yritti kivultaan saada Baekhyunia taltutettua, onnistui hän vain saamaan pojan vimmoihinsa.

Kaksistaan asuvat pojat eivät olleet uskoneet, että jostain noin heikosta olisi vastusta heille molemmille. Onneksi ase oli jo lentänyt aikoja sitten pojan kädestä nurkkaan, kaikkien ulottumattomiin.

Baekhyunin silmät leimuisivat, mutta yllättäen hän irrotti otteensa Junmyeonista ja lyyhistyi lattialle sylkien uhrinsa verta suustaan. Poika haukkoi hetken aikaa happea ja vetäytyi sikiöasentoon hänen luidensa yrittäessä muotoutua uusiksi. Se ei kuitenkaan onnistunut, vaan poika jäi maahan tuntien valtavaa kipua sydän tykyttäen aivan liian lujaa ja kylmänhien pukatessa pintaan.

Kolmikko katseli hengästyneenä toisiaan. Kukaan ei ollut säilynyt vammoitta. Kaikki vain lyyhistyivät maahan Junmyeonin asunnon ulkopuolelle.

Samaan aikaan Jongin oli sitonut Kyungsoon vammat ja lähtenyt katsomaan, mitä meteliä kerrosta ylempää kuului.
Kyungsoo makasi asunnon lattialla vittuuntuneena. Hän ei kyennyt tekemään hyväkseen juuri mikään, vielä kun se kusipää oli laittanut oven perässään lukkoon. Muuten hän olisi ollut jo kaukana, tai ainakin niin kaukana minne hänen jalkansa kantaisi. Ehkä läheiselle puodille asti.
Jongin kipitti rappuset ylös valkoiset tennarit kopisten ja sitten hän näki kolmikon, joista kaksi katsoivat kolmatta epäillen.
"Suho? Lay? Mitä teille on tapahtunut?"

Junmyeon nosti katseensa maasta. "Soita hätänumeroon, jooko?"
Jongin hätkähti mutta kaivoi puhelimensa esiin harmaiden farkkujensa taskusta. Poika kertoi asiansa ja kääntyi sitten taas Junmyeonin puoleen.
"Ei, en tiedä mitä on tapahtunut", alaikäinen poika sanoi ja ojensi laitteen naapurilleen, joka oli samalla hänen ystävänsä.
"Kuka siellä puhuu nyt", hätäkeskuksen nuori työntekijä kysyi lievällä kiinalaisaksentillaan.
"Kim Junmyeon, yksi loukkaantuneista. Asia on niin, että asuntooni murtauduttiin, eikä murtautuja suostunut tulemaan pois. Kiista yhtyi tappeluksi asti ja tällä tuntemattomalla oli ase, jolla hän ampui poikaystävääni."
Jonginin silmät laajenivat hänen kuullessaan aseesta ja hätäkeskuksen työntekijä pyöri tuolissaan. "Selvä. Haluatteko poliisikin?"
"Joo, miksei. Tosin hänkin näyttää tarvitsevan apua", poika selitti ja antoi luurin takaisin nuoremmalle ystävälleen, jonka ranteen verenvuoto vain yltyi.
"Asia selvä. Apua on tulossa, voitte sulkea linjan."