Etsitty |EXO•Fin|

19. Kolari

Tummakulmainen poika nyökkäsi vastaukseksi, ja Minseok juoksi Jongdaen ja muiden luo. "Hei, oottakaa! Mä tuun myös!"

~||~

Yifan läimäisi puisen oven lujaa kiinni, ja katsoi muita. Kapeahkot, miehekkäät kasvonpiirteet omaava poika tarttui ohi juoksevan lyhyen pojan, Baekhyunin kapeista hartioista kiinni. "Mihinkäs kakara on menossa", vaaleahiuksinen kysyi ja pienemmän pojan silmissä välähti pelko.
"Channieee, Kris kiusaa", Baekhyun huudahti kauniilla äänellään ja jättiläinen kirmasi paikalle, irrotti Yifanin kädet ja nosti kevyen Baekhyunin syliinsä.
"Älä koske häneen... jooko Yifan?"
"Hän saa pyytää anteeksi Taolta!"

Tao kuuli nimensä mainittavan ja hän ryntäsi käytävälle musta reppu heiluen olalla.

Baekhyun hymyili koiranpentumaisesti. "Hei pandaa~ Se oli vahinko, se aikaisempi. Ollaanko me nyt kavereita", Baekhyun sanoi, mutta Yifan ei ollut varma, tarkoittiko pikkuinen sitä aidosti. Harmaahiuksinen halasi pidempää Taoa, joka vastasi halaukseen. "Se on fine. Voidaan olla kavereita."

Taon katse pyyhkäisi Yifanin yli, mutta nuorempi loi katseensa lattiaan niin, ettei Yifan ehtinyt tulkita silmien tunteita.

Teräpiirteisen pojan sydäntä vihlaisi, mutta hänen oli piilotettava tunteensa.Ei ollut sopivaa näyttää niitä kaikille, eritoten Baekhyunin edessä.

Pian porukka oli jo ulkona. Peuramainen, naisellinen Luhan oli Sehunin ruskeissa silmissä täydellinen koulupoikalookissaan. Kun Sehun lainasi vielä lätsäänsä, oli kokonaisuus upea.
Baekhyun ei näyttänyt yhtä komealta. Eyeliner kovensi pojan muuten pehmeitä kasvon piirteitä, eikä hän näyttänyt siltä mihin Luhan oli tottunut. Yli-ison, punertavan hupparin hihat olivat ylipitkät, eikä pojan käsiä näkynyt. Housutkin olivat vähintään kolme kokoa ylisuuret, ja poika kompasteli niihin jatkuvasti.

Chanyeol pudisti tuohtuneena päätään ja kohotti kätensä mietteliäästi kasvojensa eteen. Hetkeksi kadonnut ilo palasi takasin hänen silmiinsä, ja ruskeaverikkö nappasi Baekhyunin syliinsä.

Ihmiset lähtivät juosten koululle, ja Yifan riuhtaisi oven auki.
Jokainen lähti omille kursseilleen. Yifan lähti yksin ylemmän asteen luokkiin. Chanyeol ja Baekhyun lähtivät yhdessä toiseen suuntaan, Baekhyunin onneksi. Sehun, Tao ja Luhan lähtivät myös muualle.

Luhan käveli ylpeästi Sehunin vierellä, Tao tuli vähän jäljessä. Kun pojat koputtivat ovea, opettaja avasi sen ja katsoi heitä nenästä varpaisiin, erittäin tylysti.
"Jaahas. Vai ollaan sitä myöhässä", naikkonen sanoi ja Luhan kallisti hieman päätään, tarttui naisen käteen, jättäen pienoisen suudelman pehmeillä huulillaan polvistuessaan.
"Pahoittelen syvästi tätä. Lupaamme, ettei tämä toistu enää koskaan, arvon nuori neiti", Luhan avasi suunsa sulavasti. Keski-ikäinen opettaja näytti olevan tyytyväinen ja imarreltu, ja pojat pääsivät sisään ilman sen suurempia nuhteita.

Sehunin teki mieli viheltää vaikuttuneesti, mutta ei se sopinut täyden luokan edessä. Luhan oli oikeasti playerimateriaalia, hänen täytyisi varoa, ettei Luhan vain käyttäisi häntä hyväkseen. Viaton pärstähän tuolla oli, mutta silti... sellaisia pelurit aina olivat. He ovat täydellisiä, lipeväkielisiä, ja jumalia sängyssä.

Koko luokka kiinnitti katseensa tiukasti Luhaniin, varsinkin tytöt. Joku oli jo sanomassa, että eihän Luhan kuulunut tähän luokkaan, mutta poika vaimensi hänet leikkisällä silmäniskulla.

Kolmikko asettui takapulpetteihin, ja jokin inhottava tunne kaivautui Sehunin sisuksiin ja pisteli aina, kun joku tytöistä kääntyi katsomaan Luhania.
Luhan itse otti kaikki rennosti, eli vastasi kohteliaasti ja ympäripyöreästi.
"Kuule Luhan, tarkoitatko sä oikeasti noita sanoja, mitä sä sanot", Sehun kysyi häneltä huolestuneena ja Luhan hymyili niin, että silmätkin kaartuivat ilosta tuosta kysymyksestä. Hän kaappasi kiinni Sehunin terävästä leuasta, veti sen kasvojensa eteen ja painoi huulensa toisen huulille.
Poika tunki kielensä toisen suuhun ja Sehun teki samalla tavalla. Tytöt, jotka heitä tuijottivat, näyttivät järkyttyneiltä, ja Luhan nautti tilanteesta.
Mutta heti kun opettaja käänsi katseensa takaisin oppilaisiin, he irtautuivat ja olivat niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, paitsi Sehunin kasvoilla oleva hienoinen puna saattoi paljastaa heidät.
"Entä oliko toi suudelma aito, vai teetkö sä noin jokaisen vastaantulijan kanssa", Sehun kysäisi, käheästi kuiskaten.
Luhan irvisti, mutta se vaihtui pian virneeksi. "Haluatko lisää?"

Tao istui parivaljakon vasemmalla puolella, ja hänen pulpettinsa oli niin lähellä seinää, että hän nojautui siihen ja tunsi sen kylmyyden poskellaan. Poika ei halunnut nähdä enempää. Hän vain tuhersi sydämiä vihkoonsa. Käsi liikkui koko ajan, niin paljon, että matematiikan laskut hukkuivat niihin.
Poika ei halunnut olla täällä. Pahoinvointi kutkutteli sisuksia ja kaikki himmeni, niin että jäljellä oli taas pelkästään hän, vihko, kynä ja kello, joka oli lakannut liikkumasta.