novelleja

kaveri

"Onneks me ei olla kavereita", sä sanoit ja katoit mua pistävästi, ehkä jopa vahingonilosesti suoraan silmiin. Mun keuhkot tuntu tyhjiltä. Mä jatkoin tekemisiäni, ku mitään ei ois tapahtunu. Mut mun sisällä kyti äärettömän kokoinen valtameri kyyneliä, jotka odotti käskyä tunkeutua silmäkulmista, nenästä, mistä tahansa.

Vaikka mä jotenkin tiesin, että se oli tosi surkee vitsilline heitto, en voinu olla ajattelematta, että tää oli jo toinen kerta ku sä, kaveri, sanot jotain tollasta.