novelleja

kaikki on niin kaunista

Pää lepäsi heiveröisenä nuorukaisen hellillä käsivarsilla. Silmien katse oli lasittunut ja kohdistettu tähtitaivaaseen heidän yläpuolellaan.
"Kaikki on niin kaunista. Mutta henkäys vain ja kaikki on poissa", sanat karkasivat ilmoille pisteliäinä ja karvaina.

Peilityyni järvenpinta kimalteli kuun heikossa kajossa. Nuoren miehen vaaleahkot haivenet olivat pörrössä ja heilahtelivat lempeän tuulen tahdissa.
Tämän sylissä makaava nainen henkäisi hiljaa ja vaivalloisesti.
"Saisinko jäädä vielä ihan pieneksi hetkeksi?"

Miehenalku puraisi huultaan antaen huolimattomuuksissaan ahdingon paistaa kasvoiltaan.
"Pieneksi hetkeksi", hän toisti ja ystävällisin elein silitti toisen punertavaa, lämpöä hohkaavaa poskea. En voi tehdä tätä, sanat takoivat - hetki hetkeltä merkityksellisempinä - miehen ajatuksissa kuin patarumpu.

"Sinun on nyt lähdettävä", ääni joka miehen kurkusta tulvahti oli vapiseva ja hiljainen, vaikka hänen tarkoituksenaan oli kuulostaa tyyneltä. Nainen oli valmiina nousemaan toisen käsivarsilta ja jättämään tämän yksin keskiyön pimeyteen - niin oli määrä tehdä. Nopealla vilkaisulla hän sai kuitenkin huomata että miehen katse ei ollut enää lempeä, pikemminkin julma, verenhimoinen.

Naisen suusta pääsi tukahtunut kirkaisu. Leikkisä tuike hiipui näkymättömiin tämän silmistä puhalletun kynttilän tavoin ja veltto ruumis paiskautui pikkukivien verhoamalle kostealle maalle. Miehen kylmä naurui kaikui aavemaisena halki öisen metsän, järvi kantaen ääntä vastapäiselle rannalle saakka.

AN

tää pätkä löyty mun puhelimen muistiosta, joka on noin puoli vuotta sitten kirjotettu