novelleja

luminen ihmemaa

Jäähileinen pakkaslumi peittää alleen syksyn runtelemat kasvit, kimmeltäen kauniisti auringonvalossa.

"Tee se", se houkuttelee lempeästi.

Hän haluaa upottaa pitkät sormensa lumeen, tuntea sen kylmänä ja pistelevänä lämmintä ihoa vasten.

"Heittäydy syleilyyni", se maanittelee pehmeä ääni soiden kauniisti.

Vilunväristyksien saattelemana hänen ihoaan sivelee hellästi viileänraikas tuulenvire.

"Tule", se suhisee hänen korvaansa.

Hän haluaa vajota kaiken valkeuden keskelle, heittäytyä korkeaan nietokseen vailla epäilyksen häivääkään.

"Et tulisi katumaan sitä."

Hänen korviaan hipelöi humina, joka voimistuu voimistumistaan.

Hänen paniikkinsa kasvaa, kylmä hiki valuu märkänä selkää pitkin.

Kaikki sumenee hänen edessään sotkuksi.

Vain valo, joka heijastuu kirkkaana läheisen joen pinnasta, maalaa hänen verkkokalvoillensa hyvin hataran kuvan.

Ja niin viimeinenkin toivonkipinä uppoaa ajatusten tyrehtyvään virtaan.

AN
mulle on sanottu tästä vaikka mitä positiivista luovan kirjottamisen kurssilla niin päätimpä sitten tännekin tämän laittaa