Everyone has their own problems [fin]

"Niko näytät väsyneeltä"

-Aleksi-

Pussaan Ollin korvaa hellästi. Toinen mutisee peittonsa alta jotain puoliunessa. "Mä meen studiolle" Olli nyökkää pienesti ja nukahtaa uudelleen. Kello on jo vaikka mitä, mutta ei se haittaa... nukuimme illalla sohvalla ja sen jälkeen valvoimme keskellä yötä. "Nähään myöhemmin" Sanon ja halaan nukkuvaa Ollia lapsellisesti. Virnistän ja nousen. Laitan eiliset vaatteet päälleni ja käyn vessassa. Otan kaikki tavarani mukaani, kun lähden autolleni.

"Moi Aleksi" Tommi moikkaa kun saavun muiden luo. "Moi" Tervehdin ja istun koneeni eteen. "Miten Esteril menee?" "Hyvin, Elli, Santtu ja... Kaarle on sen kaa, ne piti yökylää"
"Kiva, kui sul itellä?" "Hyvin, väsyttää, mut kyl tää tästä" Vastaan ja taistelen haukotusta vastaan. Tommi nyökkää. Kuulemme kuinka ovi avautuu ja Niko tulee sisään. Huikkaamme tervehdykset.

"Niko näytät väsyneeltä" Huomautan kun brunen silmät alkavat painua useammin kiinni. "Ai.. heh" "Onks kaikki ok? Saiksä nukuttuu?" "Öö joo alkuyön mut näin kaks kertaa sitä unta.. se vaa menee pahemmaks" "Ootko sä puhunu Minnalle?" Tommi kysyy. "Joo aamulla, se huolestu ku valitin unissani" "Mitä se sano?" Kysyn. "Jotain et se saattaa johtua siitä ku ei olla oltu kauheesti kaksin pitkään aikaan" "Se voi olla ihan totta" Tommi nyökkää. Hymyilen pahoittelevasti Nikolle.

-Joel-

Katselen nukkuvaa Joonasta. Tai oikeastaan tarkkailen, jos rehellisiä ollaan. Yö sujui hyvin, nyt pitäisi vain saada aamupalaa. Vatsani kurnii, mutten uskalla herättää Joonasta. Ehkä voisin nousta ja mennä tekemään aamupalaa valmiiksi? Päätän tehdä niin ja nousen varovasti ylös. Kiskon vaatteet lattialta päälleni ja katson itseäni peilistä. Voi vittu, missä välissä huppariini on kerennyt tulla tahra? Riisun hupparin ja siirryn Joonaksen vaatekaapille. Avaan oven varovasti ja katson henkareissa roikkuvia huppareita. Spottaan hyvin tutunnäköisen hupparin ja otan sen kaapista. Tämähän on minun. Miten se täällä on? Ihan sama. Vedän sen päälleni ja suljen kaapin. Kävelen pois huoneesta ja suljen oven hitaasti.

Levitän voita ruisleiville ja lisään juustoa. Etsin kurkun ja veitsen, sitten alan pilkkoa kurkkua. Päässäni alkaa soimaan omituisesti suomalainen kappale. En tiedä siitä kuin yhden kohdan ja alan hyräillä sitä uudelleen ja uudelleen. 'Mulle sä olet ihme, tää ei oo mikään sun tila viimeinen, älä katso inhoten peiliin, sieltä katsoo kyllä kaunis ihminen'. Ajatukseni kääntyvät Joonakseen. Alan hymyillä.

Saan leivät tehtyä ja istun pöydän ääreen. Alan syödä omaani hiljaisuudessa. Aika kuluu ja Joonaksen huoneen ovi aukeaa hitaasti.
"Huomenta" Hymyilen. "Huomenta Joel" Joonas mutisee. Hän kävelee vähän matkaa, mutta pysähtyy sitten ja laskeutuu kyykkyyn. "Tarviitko apua?" "Mm.." Nousen ja kiirehdin Joonaksen vierelle. Autan hänet pystyyn ja talutan pöydän ääreen. Hän istuutuu ja katsoo leipää. Hän ottaa sen käteen alkaen syödä. Hymyilen. Jatkan oman leipäni syömistä. Saamme syötyä, Joonas reippaasti hitaammin kuin minä, ja nousemme pöydästä. "Mä käyn vessas" Porkoni ilmoittaa. Vilkaisen häntä. En enää osaa olla varma ja luottavainen. "Mä en haluu olla ärsyttävä, mut voiks sä jättää oven raolleen..?" Pyydän varovasti. "Jos meidän Joel Hokka niin haluaa" Joonas kumartaa. Hymyilen hänelle ja jään keittiöön laittamaan lautasia koneeseen.

lyhyt osa jota en kai oo julkassu missään vaiheessa ja tää on kesken mut kattoo jos saisin lähiaikoina kirjotettuu tätä lisää!