Pelkuri

Luku 37: Kiitti vaan, äiti.

Matiaksen näkökulma:

Kävelen järvelle, istun rannalle. Rene ei ole vielä tullut, katson kun aallot liikkuvat hiljalleen kohti rantaa ja valuvat sitten takaisin.

Kuulen Renen askeleet ja nään sivusilmällä, kun se istuu mun viereen.

"Se tyttö oli Janette, mun paras kaveri", Rene selittää. Kiristelen hampaitani. Tunnen oloni vihaiseksi, petetyksi.

"Mistä lähtien sulla on ollut uus paras kaveri?" mä kysyn hiukan tylysti, peittäen pelkoni.

Pelkoni siitä, että menetän Renen. Pelkoni siitä, etten ole tarpeeksi.

"Tutustuin siihen ennenkuin muutin perhekotiin", Rene selittää, joka saa mut pyöräyttämään silmiäni. Tiedän olevani hankala, mutten voi sille mitään, että pelko kaivertaa sisälläni.

"Mikset vaan sanonut, että oot sen kanssa?" mä kysyn, jolloin Renen kasvot muotoutuvat hymyyn. Se tarttuu mua kädestä, enkä vastustele, kun se lähtee taluttamaan mua pitkin rantaa.

"Häh?" mun suusta pääsee, kun me päästään pois äskeisen paikan näköetäisyydeltä ja mä hahmotan mun koko perheen seisomassa siellä.

Me kävellään eteenpäin ja mä huomaan, että rannalle on levitetty viltti, joka on täynnä herkkuja.

Rene päästää irti mun kädestä ja ojentaa mulle lahjapussin.

"Mä kävin hakemassa sulle tän ja pyysin Janeten auttamaan löytämään täydellisen lahjan, hyvää syntymäpäivää", Rene toivottaa. Otan pussin hämmentyneenä vastaan.

"Mistä sä edes tiesit, että mulla on synttärit?" parahdan, joka naurattaa kaikkia muita.

"Syytä sun äitiäs", Rene vastaa nauraen. Katson äitiä syyttävästi, ennenkun vilkaisen pussiin.

"Huppari", totean ääneen ja nostan mustan hupparin, ilman mitään kuvioita. Vilkaisen vielä pussiin, siellä on joku kortti. Nostan sen. Se on lahjakortti suomalaiseen kirjakauppaan, katson pahviin kirjoitettua numeroa ja melkein tiputan kortin maahan järkytyksestä.

"Et sä voi hankkia mulle näin kallista lahjakorttia!" huudahdan epäuskoisena ja tuijotan lukua.

"Ei satanen ees ole niin paljon", Rene vähättelee, joka saa mut katsomaan sitä kuin tärähtänyttä.

"Eii onnistu, en mä suostu ottamaan mitään näin kallista", totean itsepäisenä, äiti naurahtaa.

"Matias, rauhotu. Mä voisin käyttää suhun vaikka mun kaikki rahat, oot tärkeempää kun mitkään sataset", Rene sanoo, joka saa mut punastumaan.

"No kiitos, mutta oottapas sun synttäreihin", mutisen, tuijottaen sitä edelleen. Mun tekis mieli alkaa hyppiä ja pomppimaan, koska mähän saisin tolla vaikka mitä kirjoja. Laitan hupparin ja lahjakortin takaisin pussiin.

"Sä oot kyllä uskomaton", mä kuiskaan ja pussaan Reneä vain poskelle, lähinnä siksi, että mua hiukan ujostuttaa se, että äiti näkee.

"Nyt mun lahja!" Helinä hihkaisee innoissaan ja vetää kätensä selän takaa.

Helinä ojentaa mulle ja Renelle valkoiset paperikruunut, joihin on tuhlattu kauhea kasa teippiä ja jotka ovat kauttaaltaan piirroksien peitossa.

"Mä tein ne ihan ite, äiti vaan autto vähän", Helinä selittää innoissaan. Mä hymyilen Helinälle ja asetan kruunun päähäni. Renekin laittaa omansa.

"Nyt te ootte prinsessoja", Helinä toteaa hymyillen leveästi, sen jälkeen hän ottaa kertakäyttö lautasen ja alkaa kasaamaan sen päälle herkkuja.

"Tässä on vielä multa ja isältä", äiti toteaa, ojentaen mulle paketin, avaan paperit vauhdilla, jolloin alta paljastuu sanomalehtiä. Käärin ne varovasti pois.

"Vau se on hieno", henkäisen ja nostan hopeisen pienen kellon paketista. Laitan ketjun kaulaani ja katson sitä, se näyttää kuluneelta.

"Se on todella vanha ja kulkee suvussa", äiti selittää. Halaan äitiä ja kuiskaan kiitoksen.

Me syödään herkkuja, kuten pizzaa, sipsiä ja karkkia. Sen jälkeen mä erehdyn vilkaisemaan kelloa ja petyn.

"Eikö sulla ollut kotiintuloaika kahdeksalta?" kysyn Reneltä pettyneenä, se nyökkää, mutta näen miten se ja äiti vilkaisevat toisiaan.

"Me sovittiin Renen perhekodin äidin kanssa, että Rene saa jäädä yöksi", äiti kertoo, joka saa mut huokaisemaan helpotuksesta. Tää ilta ei oo vielä ohi.

"Kiitti", kuiskaan.

Rene laittaa spotifysta soittolistan ja me aletaan laulaa kappaleiden mukana, oli ne miten huonoja tahansa. Helinä yrittää pysyä mukana, vaikka ei sanoja kunnolla muistakkaan.

"Haluun saada syttyyn sun soihdun, sun hymystä mä voimaannun", äiti hoilaa innoissaan ja me pidetään kunnon tanssiesitystä. Hypitään, pompitaan, huudetaan, tanssitaan. Se on ehkä vähän lapsellista, mutta kivaa.

Lopulta Helinä on niin väsynyt, että äiti lähtee taluttamaan sitä kotiin.

"Te voitte tulla perässä sitten kun tuutte, mutta olkaa kiltisti älkääkä metelöikö kun tuutte", isä sanoo ja me molemmat nyökätään. Ne kerää kaikki kamat.

Mä ja Rene jäädään kahdestaan rannalle istumaan.

"Mennäänkö uimaan?" mä kysyn, jolloin Rene hymyilee.

"Jos sä haluut niin, ihana", Rene vastaa, joka saa mut irvistämään. Mä vedän mun paidan pois, Rene katselee tiiviisti. Tunnen sen katseen mun iholla, eikä se ole arvosteleva. Se on lempeä, utelias katse. Katselen, kun se vetää paitansa pois, paljastaen sen täydellisen ylävartalon. En meinaa saada silmiäni irti siitä, jonka Rene huomaa, koska se rykäisee.

"Etköhän sä syöny mua katseellas jo ihan tarpeeksi", Rene naurahtaa. Näytän sille keskisormea.

"Jäi nälkä", totean ja lähden vetämään sitä perässäni veteen. Vesi on kylmää, mutta kumpikaan meistä ei valita. Me jutellaan, ollaan vesisotaa ja kisataan, kunnes me noustaan viimein rantaan, puetaan ylle. Me kävellään kotiin käsi kädessä.

Me hiivitään mun huoneeseen ja laitetaan märät vaatteet kuivumaan. Lainaan Renelle kuivia vaatteita, jonka jälkeen me nukahdetaan toisiamme vasten.

Elämä on ihanaa, tää on paras syntymäpäivä, mikä mulla koskaan ollut.