Pelkuri

Luku 18: Mä haluan jutella

Matiaksen näkökulma:

Me istutaan mun sängyllä. Haluaisin sanoa jotain, mutten löydä oikeita sanoja. Mä mietin miten aloittaisin, koska tää on Renelle kumminkin vaikea aihe. Lopulta kerään rohkeuteni, tää on pakko hoitaa pois alta jotta voin auttaa sitä.

"Meiän pitäs ehkä puhua vähän siitä sun isästä, jotta voidaan paremmin tehdä se lastensuojeluilmoitus", ehdotan, jolloin Rene jäykistyy ja kalpenee. Mä yritän olla mahdollisimman ystävällinen, jotta tää olis sillekin helpompaa.

"Kuten mitä?" se kysyy ärtyneenä.

"Kuten miksi se aloitti hakkaamaan sua?" mä kysyn, jolloin Rene vain mulkaisee mua kiukkuisesti.

"No siksi"

"Tiiätkö syytä?" kysyn mahdollisimman lempeästi, mutten varmaankaan tarpeeksi, koska se näyttää olevan raivoissaan.

"Se ei kuulu sulle!" se ärähtää vihaisesti, joka saa mut säpsähtämään.

"Yritän auttaa sua", vinkaisen, jolloin se vain jatkaa mulkoiluaan.

"No lopeta, en tarvi sun apuas", se murahtaa, joka saa vuorostaan minut kiukkuiseksi.

"Et tarvi mun apua? Sä oot täällä koska sulla ei oo muuta paikkaa mihin sä voisit mennä!", huudahdan hiukan turhautuneena.

"Voin mä poiskin mennä", se tokaisee tylysti, eikä selvästikään halua puhua mun kanssa.

"Ei, vaan mä haluan jutella sun kanssa", mä kerron rehellisesti, joka saa sen ilmeen muuttumaan vihaisesta oudon kylmäksi.

"Mä en halua jutella sulle", se sihahtaa.

"Mut sun on pakko"

"Älä puutu mun asioihin, sä oot vaan yks säälittävä nörtti. Eikä sulla ees oo yhtään kavereita, sun pitäs hyväksyy se fakta, ettet pysty auttaa koko maailmaa ja lakata työntämästä rumaa naamaasi joka vitun asiaan, joka ei sulle kuulu", se ärähtää.

Musta tuntuu, kuin se olisi lyönyt mua. Sen sanat sattuivat ihan vitusti, enkä mä pystynyt tehdä mitään, kuin aukoa suutani. Ilmeisesti anteeksipyyntökin on Reneltä liikaa vaadittu.

"Mä lähden", se ilmoittaa ja kerää kamansa. Mun tekee mieli kieltää sitä, mutta katselen vain hiljaa, kun se kävelee pois.

Mun olisi pitänyt tajuta. Ei Rene ajattele muuta kuin itseään. Mun ei olisi koskaan pitänyt ihastua siihen, ei koskaan luoda tunteita.

Mut niin siinä vaan kävi ja nyt mulla on tunne, kuin joku olisi heittänyt mut päin betonia.

Mä purskahdan itkuun ja vain itken ja itken. Kai mä sitten olen vain säälittävä nörtti.

Mä en ymmärrä miksi mä aattelin, että Rene voisi olla hyvä ihminen. Enkä mä tiedä miksi mä toivoin, että meistä voisi tulla mitään. Mä olin vain tyhmä. Niin äärettömän tyhmä.

Nytkin se varmaan nauraa mun typeryydelle ja sille miten säälittävä olen.

En vain pysty lopettaa itkemistä.

Renen näkökulma:

Mä kiroan ääneen. Mä kiroan koko matkan kotiin, välittämättä ohi kulkevien kummastuneista katseista.

Mä kiroan vielä silloinkin, kun makaan olohuoneen sohvalla. Mulle kävi tuuri, faija ei oo kotona.

Siinä mä sitten kiroan yksinäni.

Mä rikoin kaikki säännöt, kaikki. Ne kaikki jotka olin asettanut itselleni, jotka on mun omaksi parhaakseni.

Mä vannoin, ettei ikinä enää. Mä en halunnut enää tuntea niin kamalaa kipua, mutta mä annoin itseni vajota liian syvälle. Tässä mä siis olen ja se kipu mitä mä tunnen, on verrattavissa siihen kipuun, mitä mulla silloin oli.

Mä lupasin ja vannoin, tästä lähtien mä en päästä ketään lähelleni. Mä en halunnut enää, että muhun sattuu tai että ketään muutakaan sattuu.

Mä päästin vittu Matiaksen aivan liian lähelle ja nyt mä oon pilannut kaiken. Taas.

Mä pilaan aina kaiken. Mä haluun vaan, että tää loputon kipu loppuu.

Mä en saa mun tunteita sammumaan, en vaikka yritän. Mä en tiedä miten mä pystyin sanoa Matiakselle niin.

Miksi mä purin kaiken siihen ainoaan ihmiseen, joka on saanut mut tuntemaan jälleen?

Ehkä mä ansaitsen vain kuolla. Ehkä mun olisi parempi kuolleena, koska mähän muutenkin oon jo syyllinen.

Jumala rankaisee varmasti mua, se on vihainen siitä mitä tein. Sekin huomaa, että mä olin syyllinen. Siksi se laittoi mut tapaamaan Matiaksen ja pilaamaan kaiken, niin että voin kärsiä.

Mä en ymmärrä miten mä pystyin. Miks me tehtiin niin, miks mä jäin eloon? Mä en voi vieläkään ymmärtää sitä iltaa, en sitä typerää päähänpistoa.

Enkä varsinkaan sitä faktaa, että Roni kuoli. En sitä faktaa, että mä olen syyllinen sen kuolemaan.

Nyt mä olen vielä syyllinen siihenkin, että olen satuttanut ainoata ihmistä, joka on saanut mut tuntemaan oloni ihmiseksi. Joka on saanut mut tuntemaan, että oon elossa ilman Roniakin.

Nyt mulla ei oo enää sitä ihmistä, koska mä pilasin kaiken.