Luku 8: Murjotan Matsille

2.4K 244 116
                                    

Renen näkökulma:

"Oli se ihan okei", Matias sanoo, kun lopputekstit näkyvät näytöllä.

"Kato nyt, mulla on hyvä leffamaku", sanon ylpeänä. Se naurahtaa hiukan.

"Mun pitää lähteä", sanon äkkiä, kun vilkaisen puhelintani.

"Okei no nähään", se sanoo ja mä nousen ylös. Sekin nousee.

"Tota.." mä aloitan ja se katsoo mua kysyvästi.

"Saanko mä halin?" kysyn hiukan punastuneena. Mä en tiedä mikä muhun on oikein mennyt, kun en melkein uskalla edes pyytää halia.

Tai oikeastaan, mä olen aina vain mennyt halaamaan ihmisiä ja harvemmin mä halaan.

Matias ei vastaa vaan se vetää mut halaukseen. Se tuoksuu miesten shampoolta, hyvältä sellaiselta. Se tuntuu niin turvalliselta, että mun tekisi mieli vaan jäädä siihen ikuisesti seisomaan, mutta mulla on oikeasti kiire.

"Moikka", mä sanon ja ryntään ulos. Tunnen sen jäävän katsomaan mun perään.

Matiaksen näkökulma:

Suljen läppärini kannen ja tuijotan oviaukkoon.

Onko mä niin huonoa seuraa, kun se lähti niin nopeesti?

Kävelen ulos mun huoneesta ja koputan Helinän oveen.

"Mä en oo enää kipeä, haluatko leikkiä?" kysyn ja Helinä innostuu.

Istun lattialle ja se kaivaa sen barbit esiin.

"Sä otat tän", se ilmoittaa ja ojentaa mulle alastoman ruskeatukkaisen barbin, lähden valitsemaan sille vaatteita valtavasta korista, johon Helinä on survonut niiden kaikki vaatteet.

Otan mekon käteeni.

"Tää voisi sopia tälle, mitä luulet?" mä kysyn ja näytän Helinällä yhtä mekkoa.

Se nyökkää ja mä alan pukea barbia.

"Mikset sä mene sen enkelin kanssa naimisiin?" Helinä kysyy ja pukee omaa barbiaan.

"Helinä kuule, asiat ei toimi niin", mä yritän selittää sille. Se heittää barbin lattialle ja katsoo mua kiukkuisena.

"Etkö sä muka huomaa yhtään mitään?" Helinä kysyy huokaisten dramaattisesti ja mä katselen sitä hämmentyneenä.

"Huomaa mitä?" kysyn ja lasken puetun barbin maahan.

"Sitä miten se kattoo sua, samalla tavalla kun äiti kattoo isää, tai isä äitiä, sillä tavalla kun sä katsot ihmistä kenen kanssa sä oot naimissa!" se ilmoittaa ja mä katson sitä hämmentyneenä.

"Helinä.." aloitan, mutta se ei enää kuuntele.

"Mä murjotan sulle niin kauan, kunnes tunnustat sille että tykkäät siitä", Helinä ilmoittaa itsepäisesti.

Renen näkökulma:

Mä makaan maassa. Mun huulesta tulee verta ja se potkaisee mua mahaan.

"Mä luulin että sä tulet vasta huomenna", soperran ja suojaan kasvojani, kun se potkii mua.

"Kuka helvetti sä oikein luulet olevas, kun sä vaan sotket täällä ja elät kun omistaisit koko maailman?" se kysyy vihaisesti ja potkaisee mua kovaa jalkaan.

Oon ihan mustelmilla.

"Tää sai olla vittu viimenen kerta, ulos", faija karjuu mä katson sitä järkyttyneenä.

"Mitä?" mä kysyn ja nousen varovasti ylös. Joka paikkaan sattuu.

"Sulla ei oo enää mitään asiaa tänne, tuliko selväksi?" se karjuu täysiä. Puristan silmäni kiinni.

"Tuli", mä kuiskaan ja pakenen. Paiskaan oven kiinni perässäni ja juoksen minkä jaloistani pääsen.

Pysähdyn vasta, kun olen täysin varma, ettei se seuraa mua.

Kokeilen soittaa Tuomakselle, mutta se lyö luurit korvaan. Kiroan kovaan ääneen, enkä mä tiiä yhtään mitä mä teen.

Selaan paniikissa yhteystietojani, mutta siellä on vain jotain panokavereita.

Pysähdyn yhden yhteystiedon kohdalle ja vedän syvään henkeä, ennenkuin klikkaan sitä.

"Rene?" Matias vastaa puhelimeen hiukan kysyvästi ja mä oon niin helpottunut.

"Hei tota mä tarvin apua", sanon ääni väristen ja yritän saada sen pysymään tyynenä.

Äkkiä mulle tulee kova halu vain purskahtaa itkuun.

"Onks kaikki hyvin", se kysyy huolestuneena.

"On, voinko tulla sinne?"

'Taasko?" se kysyy hiukan naurahtaen.

"Näköjään", sanon, enkä voi olla virnistämättä, vaikka se ei voikkaan sitä huomata.

Mä lopetan puhelun ja lähden kävelemäään Matiakselle.

Kokoan itseäni matkalla. Kaikki on hyvin.

Älä koskaan paljasta sun oikeita tunteita.

PelkuriWhere stories live. Discover now