Luku 11: Mikset sä vaan kuole

2.4K 241 73
                                    

Renen näkökulma:

Mä palaan takaisin kotiin, koska siellä on mun tupakat. Mä tarvin nyt ehdottomasti hermosavut.

Haen röökiaskin ja sytkärin mun huoneesta ja lähden sitten kohti ulko-ovea.

Yritän hiippailla hiljaa, mutta lattia narahtaa.

"Mitä vittua, enkö mä käskenyt sua pysymään poissa, häh?" faija kysyy vihaisena ja nostaa mut hupparin kauluksesta seinää vasten.

"Mä hain vaan tupakat", mutisen ja sen naama vaihtaa väriä punaiseksi.

"Sulla ei oo mitään asiaa tänne", se ärähtää ja päästää sitten irti mun hupparista. Mä yritän hoiperella poispäin, mutta se lyö mua naamaan.

Tunnen miten verta alkaa taas vuotaa mun nenästä.

"Sä oot oksettava", se sanoo mulle ja seuraava isku on niin voimakas, että kaadun maahan.

Se alkaa taas potkimaan mua, yritän suojata itseäni käsillä ja jaloilla, mutta kipu tuntuu sietämättömältä.

Mua oksettaa ja on huono olo.

"Mikset sä vaan kuole niinkuin.."

"Älä sano sen nimeä", murahdan ja kömmin ylös. Jokapaikkaan sattuu ja jalat tärisee.

Otan jalat alleni ja juoksen.

Juoksen ulos talosta ja turvallisen etäisyyden päässä, hidastan vauhtia ja sytytän tupakan.

Nyt mulla ei oo enää paikkaa mihin mennä.

Kävelen jonnekkin suuntaan, kunnes mulla ei oo hajuakaan missä olen.

Tumppaan puoliksi poltetun tupakan maahan.

Istun bussipysäkille ja painan pääni polviini.

Taivaalta alkaa tippua vettä. Se pitää ropisevaa ääntä.  Mulla on kylmä, tärisen hiukan.

Nostan pääni ja katselen sadepisaroita, kun ne kohtaavat maanpinnan ja hajoavat.

Katselen autoja, kun ne ajavat ohi. Mietin, mihin tuo nainenkin on ajamassa?

Ehkä miehensä luokse, joka odottaa innoissaan kotona. Tai ehkä se on pettämässä. Tai ehkä nainen tuli pettämästä.

"Hei sinä poika, miks sä istut täällä sateessa yksin?" kysyy joku vanha mummo sateenvarjon kanssa.

"Katselen maisemia."

"Herranjestas, sun naamahan vuotaa verta", se kauhistelee.

"Tuu käymään mun luona niin putsataan noi pois", se ehdottaa.

Älä koskaan mene tuntemattomien luo. Yksi ensimmäisistä asioista mitä ihmisille opetetaan.

Mä rikon sitä sääntöä. Eihän mulla oikeastaan oo mitään menetettävää.

Mummo putsaa mun naaman ja antaa mulle teetä ja suklaakeksejä.

Me jutellaan säästä, samalla kun mä katselen ikkunasta ulos.

Matias on ihastunut muhun. Tavallaan tajuan sen vasta nyt.

Se on ihan vitun väärin.

Miksi kaiken pitää olla niin helvetin monimutkaista?

Matiaksen näkökulma:

Katselen mun puhelimen näyttöä, odottaen jos se vastaisi viesteihin.

Kokeilen soittaa vielä kerran, mutta puhelu menee taaskin vastaajaan. Tuijotan ulos ikkunasta ja mietin missä se on nyt.

Ei varmaan ainakaan kotonaan.

Otan nappikuulokkeet ja työnnän ne korviini.

Laitan jonkun randomin soittolistan spotifysta. Siinä vaiheessa kun sieltä alkaa soimaan joku rakkausbiisi, niin mä riuhtaisen kuulokkeet mun korvista.

"Mä oon ihastunut suhun"

"Matsi, missä enkeli on?" kysyy Helinä kauhuissaan, kun se tulee mun huoneeseen.

"Enkeli lähti.."

"Tuleeko se vielä takaisin?" Helinä kysyy ja mä kohautan olkapäitäni.

"Mä en tiedä", sanon rehellisesti. Mun hämmenykseksi Helinä purskahtaa itkuun.

Nousen ylös ja kaappaan sen syliini.

"Helinä, mikä on?" mä kysyn lempeästi, kun se vain itkee ja itkee.

"Mitä jos se ei tule enää takaisin?" se kysyy itkien.

"Kyllä se tulee", mä vakuutan, vaikka en ole itsekkään varma.

"Rakastatko sä sitä?" Helinä kysyy niiskaisten.

"En mä tiedä vielä", mä vastaan.

"Mä ainakin rakastan sua", Helinä ilmoittaa ja mä hymyilen sille.

"Niin mäkin rakastan sua", vastaan.

Vilkaisen puhelintani ja hyppään melkein kattoon, kun huomaan, että Reneltä on tullut viesti.

Rene: Sori mä en ois saanu juosta vaan pois tolleen
Rene: Haluun puhuu sulle, tuu majalle?
Matias: Mä tuun
Rene: Ai

Renen näkökulma:

Mä istun majassa, lattia on märkä, koska puut yläpuolella ei hirveästi suojaa.

Mä odotan Matiasta hiukan peloissani, koska oikeestaan mä en tiedä yhtään mitä mä oon sanomassa.

Kun näen Matiaksen tulevan ja kiipeävän ylös, niin mun sydän pomppaa mun rintaan. Se istuu mun lähelle.

"Sun huuli vuotaa verta", se sanoo ensimmäiseksi.

"Mä kyllä putsasin sen jo", vastaan ja kosketan vaistomaisesti sormella huuliani. Sormeen tulee verta.

"Sä halusit puhua?" Matias kysyy ja mä mutisen myöntävän vastauksen.

"Mun mielestä meidän ei pitäis nähdä enää", sanon sille vakavasti ja yritän estää mun ääntä säröilemästä.

"Mitä?" se kysyy hämmentyneenä.

"Sä et saa tykätä musta, et ymmärrä mihin oot sotkeutumassa", mä selitän ja se katsoo mua hiljaa.

"Mä oon sotku enkä halua sun.." jatkan, mutta se tulee mun lähelle ja tönäisee mut hellästi majan lattialle.

"Kuule Rene, asiat ei toimi noin", se kuiskaa ja tulee puoliksi mun päälle, niin etten pääse ylös.

"Mitä sä teet?" kysyn nielaisten. Se katsoo mua suoraan silmiin, mihin sen ujous on kadonnut?

Se nuolaisee huuliaan.

"Mä saatan katua tätä myöhemmin, mutta mä haluan suudella sua."

PelkuriWhere stories live. Discover now