Luku 14: Mummo

2.4K 220 44
                                    

Renen näkökulma:

Mä ootan Matiasta koulun pihalla ja oon valmis kiroamaan jokaikisen, joka vilkaiseekaan mua enää.

Vituttaa niin suunnattomasti, että haluan murhata jonkun.

Pian näen Matiaksen kävelevän mun luo pieni hymy naamallaan.

"Miten päivä meni?" se kysyy, kun me lähdetään kävelemään.

"Paskasti", mä vastaan ja kaivan taskustani sytkärin ja tupakat. Vien yhden huulilleni ja sytytän.

Matiaksen ilme on selvästi tympääntynyt, mutta onneksi se ei kuitenkaan sano mitään. En tarvi tupakoiden vaarat saarnaa enää tähän lisäksi.

"Kuis?" se kysyy.

'Tuomas oli vähän kertonut juttuja nii koko koulu vihaa mua", ilmoitan ärtyneenä ja se katsoo mua oudolla ilmeellä.

"Mitä?" mä kysyn heti perään.

"Tervetuloa mun elämään", se toteaa ja mä tajuan, että tälläisiä sen kaikki päivät on.

Ihan yhtä paskoja.

"Anteeks et mä olin niin ilkeä sulle", mä sanon ja se vain kohauttaa olkapäitään.

"Se on jo mennyttä, etkä sä ees ollut niin paha", se toteaa hymyillen ja mä tumppaan tupakan.

Me kävellään kauppaan.

Sieltä kävellään hammasharjojen luo ja katsellaan niitä hetken hiljaa.

"Valitse joku", se pyytää ja mä vain nappaan yhden, katsomatta sen enempää. Matias maksaa sen kassalla ja me ollaan hiljaa, kun kävellään ulos.

"Mä oon vähän miettinyt, että susta on pakko tehä lastensuojeluilmoitus", Matias sanoo yhtäkkiä ja mä kalpenen.

"Mitä?" älähdän.

"Pakko", se vastaa ja ottaa mua kädestä, kun näkee mun paniikin.

Me pysähdytään ja mä katselen sitä hetken. Sen lasit meinaavat taas tippua ja sen tukka on sekaisin, siitä huolimatta se on niin järjettömän söpö, enkä mä ymmärrä miten oon voinut joskus inhota sitä.

"Se kirpasee vaan kerran ja sitten pääset pois", se sanoo ja yhtäkkiä kamala ajatus iskee mun päähän.

"Mitä jos mä muutan kauas ja me ei nähdä enää?" mä soperran paniikissa.

"Se on ihan okei, kunhan sulla on hyvä olla", se sanoo ja hymyilee surullisesti. Me lähdetään taas kävelemään, se kattoo maata.

Me molemmat tiedetään, ettei se oo okei.

"Ei mulla oo hyvä olla, jos en saa olla sun kanssas", kuiskaan.

Se ei enää vastaa mulle mitään, enkä mäkään puhu. Mun vatsanpohjaa myllertää pelko, jos mut vaikka sijoitetaankin toiselle puolelle suomea.

Me päästään niille ja raivataan tiemme Matiaksen huoneeseen.

"Enkeli ja Matsi, tulkaa mun kaa puistoon!" pyytää Helinä innoissaan, joka ryntää huoneeseen.

"Mulla on läksyjä", Matias tuhahtaa ja mä istun sen huoneen matolle, kun se alkaa raapustaa niitä kirjotuspöydän ääressä.

"Tahtoo puistoon!" Helinä vinkuu. Se näyttää äkäiseltä.

"Mennään puistoon myöhemmin", Matias ilmoittaa ja laskee jotain matikan laskuja.

"Eikun nyt", Helinä mankuu ja alkaa itkemään.

"Myöhemmin."

"Tyhmä!" Helinä huutaa ja ryntää ulos huoneesta.

Mä katselen hämmentyneenä sen perään, mutta Matias vain jatkaa tehtäviä.

"Toi on ihan normaalia", se selventää ja työntää matikan kirjan sivuun. Nyt se alkaa raaputtaa jotain johonkin vihkoonsa.

Kun se saa läksyn valmiiksi niin me mennään koputtamaan Helinän huoneeseen.

"Nyt me voidaan mennä puistoon", Matias ilmoittaa sille ja se ryntää innoissaan ulos huoneesta.

Me kävellään alakertaan.

"Äiti me viedään Helinä puistoon!" Matias huutaa ja auttaa Helinää pukeutumaan ulkovaatteisiin.

"Tulkaa takaisin ennen kuutta, jotta kerkeätte syömään", vastaa ystävällinen naisen ääni.

Olisinpa mäkin saanut tälläsen perheen.

Me mennään Helinän kanssa puistoon ja Helinä istuu keinuun.

"Matsi anna vauhtia", se pyytää ja Matias antaa sille vauhtia. Mä katson niitä hiukan kauempaa hymy huulillani, se näyttää jotenkin suloiselta.

"Hei te nuoret pojat siellä!" huutaa joku mummo, eikä epäilykseksi jää, keitä se tarkoittaa.

Vilkaisen Matiasta. Se näyttää yhtä hämmentyneeltä kun mäkin.

"Oota Helinä tässä", Matias pyytää ja mä kävellään mummon luo.

"Olisitteko sattuneet näkemään pitkäkarvasta saksanpaimenkoiraa? Se on normaalia hiukan pienempi, 4-vuotias, erittäin kiltti ja seurallinen"

"Sori, mutta ei olla nähty", mä sanon pahoittelevasti ja mummo nyyhkäisee.

"Se katosi eilen eikä mulla oo mitään tietoa missä se on", se valittaa ja mulla käy mummoa sääliksi.

Matiaksen näkökulma:

"Anna vaikka sun puhelinnumero, niin mä soitan jos sitä näkyy?" ehdotan ja mummo nyökkää surullisena.

Se kirjoittaa puhelinnumeronsa lapulle ja ojentaa sen mulle.

"Kiitos kumminkin", mummo sanoo ja lähtee kävelemään muualle. Me palataan takaisin keinuille ja mä huomaan, ettei Helinä oo siinä enää.

"Helinä, missä oot?" mä huhuilen hiukan huolestuneena, ei ole sen tapaista häipyä noin vaan. Vastausta ei kuulu ja keinu on pysähtynyt.

Mihin se on voinut mennä?

Katselen ympärilleni, mutta sitä ei näy missään.

"Helinä tuu tänne nyt, tää ei oo enää hauskaa!" mä huudan, mutta puistossa huokaa hiljaisuus.

"Näitkö sä mihin Helinä meni?" mä kysyn paniikissa Reneltä ja se pudistaa päätään.

Me käydään koko puisto läpi, mutta sitä ei näy missään. Lopulta tulee pimeää ja mä soitan paniikissa äidille.

"Helinä on kadonnut", mä kuiskaan puhelimeen.

PelkuriHikayelerin yaşadığı yer. Şimdi keşfedin